Rangaistus syntymästä

Esittely

Voisin aloittaa sanomalla, elämä on rankkaa ja se onkin, mutta miksi sanoisin niin, kun me kaikki jo tiedämme sen. Voisin valittaa siitä, miten muut ovat pilanneet elämäni ja miten väärässä he ovat, mutta jos he eivät olisi tehneet mitä he tekivät yksikään meistä ei olisi enää täällä, eikä olisi ollut pitkään aikaan. "Yritä ymmärtää", sanon itselleni joka kerta, kun itken itseni unen, koska elämäni on syvältä ja kaipaan äitiäni. Minun pitäisi olla vain onnellinen, harva on edes tuntenut vanhempiaan. Tosin tuo 'pieni' seikka tekeekin minut ulkopuoliseksi ja muiden silmissä haavoittuvaiseksi, vaikka totuus on se, että ainoa asia joka pitää minut elossa on muisto perheestäni. Välillä olen kateellinen muille, he eivät joudu kestämään tuskaani. he eivät ole koskaan olleet rakastettuja, miten he voisivat kaivata sitä. Ainoa asia mitä he ovat ikinä tuntenet, on kuri ja viha. Jatkuva viha joka kohdistuu vuorotellen vihollisiin ja liittolaisiin, ja aina välillä minuun. Tosin minäkin vihaisin minua, jos olisin heidän asemassaan. Olen se tyyppi joka on surkea kaikessa, olen se tyyppi joka tunsi äitinsä, olen se tyyppi joka muistaa miltä tuntuu olla rakastettu, olen se tyyppi joka sai uhrautua perheensä puolesta. Tiedän että he ovat kateellisia minulle ja minun ei pitäisi välittää heistä, mutta koen niin vahvaa sympatiaa heitä kohtaan. En tiedä miten selviytyisin ilman rakkautta. No minun on parasta aloittaa tämä surullinen tarinani alusta, jotta ymmärrätte höpinöitäni.