Unelmat eivät pelastaneet ketään

2. luku - Rocco

Heppoisimmat kylän rakennelmat olivat alkaneet pettää pehmenneen maaperän päällä ja niitä oltiin jouduttu paikoin uusimaan tai hylkäämään, mutta kylän keskustan ylväydestä kylänjohtaja oli yrittänyt pitää kiinni. Torin alkuperäiset katokset oli osittain korvattu kevyillä, mutta nopeasti ruostuvilla peltikatoksilla, joihin sade napsui terävällä rytmillä. Vaikka kylä ympärillä muuttui mutaiseksi, tulvivaksi ruskean ja harmaan sävyksi, Rocco tunsi elävänsä. Kaatosade toi hänelle tietynlaista rauhaa. Sen alle oli helpompi piiloutua, kun kukaan ei tuntunut haluavan katsoa silmiin ja välittivät vain suojan löytämisestä.

Hän käveli ryhti kumarassa, housut ihoon liimautuneena kohti sivukatua. Muille se oli rosoinen ja epäkutsuva, mutta hän tiesi minne mennä. Hän vilkaisi olkansa taakse, vaikka ei siellä kukaan ollut: vartijoista oli tullut ajan myötä mukavuudenhaluisia, he eivät lähteneet turhan päiten kaatosateessa jokaisen ohikulkijan perään. Sivukatu oli niin kapea, että sillä ei kaksi leveäharteista raavasta ihmistä pystynyt kävellä vierekkäin. Rakennusten seinät tuntuivat melkein kaatuvan päälle, kun katsoi ylös taivaskaistaleeseen niiden välissä. Katu oli umpikuja, jonka päässä odotti vain pala harmaata vanhaa köynnöskasvin kyllästämää muuria, joka oli paikoin sortunut ja päästi näin vilahtamaan muurin toiselle puolelle. Siellä oli myös roinaa sekä pari puista tynnyriä, jotka olivat sinne unohtuneet. Tai niin tietämättömät sen näkivät. Rocco ohitti pari puista ovea, jotka oli suljettu paksuin poikittaisin laudoin. Toisissa oli haaleita jälkiä, kuin niitä olisi yritetty viiltää jollain terävällä, ehkä viidakkoveitsellä. Rocco asteli hiljaisin, mutta varmoin askelin niiden ohi aina viimeiselle ovella asti. Siinä ovessa ei ollut kolkutinta, ei kelloa, ei tunnusmerkkejä, vain pieni punertava savikuppi, jossa oli läpimäräksi tahnaksi mennyttä hienoa yrttiä, jonka painavan tuoksun Rocco tunnisti patsuliksi. Hän tunnisti tuoksun, sillä hänen äitinsä oli tykännyt sekoittaa sitä vesiastiaan jossa pesi heidän vaatteitaan, ja juotti sitä myös yökkivälle Roccolle tämän sairastuttua. Sen oli määrä tuoda hyvää onnea ja vaurautta niille, jotka kävivät ovesta peremmälle. Rocco ei kuitenkaan tuntenut itseään kovin onnekkaaksi astuessaan siitä sisälle.

Matalassa ikkunattomassa huoneessa pistävä haju sai Roccon edelleen voimaan pahoin. Huoneen seinustoille kasattujen paksujen tekstiilien oli tarkoitus tukahduttaa ääniä ulkopuolisilta, ja kirjailtujen tyynyjen päällä retkotti ihmisiä, joilla ei ollut muuta paikkaa mennä. He eivät välittäneet Roccosta, eikä hän sen enempää heistä. Alkoholia oli rahdattu laivalla entistä vähemmän, joten kyläläiset olivat oppineet turvautumaan omiin ratkaisuihinsa turruttaakseen huolensa. Oli turvallisempaa ostaa paikallisesti valmistettua oopiumia sen jälkeen, kun alkoholi pistettiin pannaan. Rocco oli kuitenkin varma, että riisiviini virtasi edelleen kyläjohtajan saleissa ja hänen harventuvan tukijoukon laseissa samalla tavalla kuin ennenkin. Roccon vaatteet tiputtivat vettä matoille, jotka peittivät lattiat, ja joiden kuvioita oli vaikea erottaa lian seasta, jota mutaiset kengät toivat aulaan. Rocco potki kevyet kengät jalastaan ja asteli läpi huoneen, ohi laiskojen mihinkään suuntaamattomien katseiden, aina perälle saakka, jossa hän vetäisi savun harmauttamat paksut verhot pois edestään. Verhon liike oikein leyhytti pistävää lämmintä hajua ja pölyä voimakkaammin ilmaan. Se kutitti kurkkua, mutta hän esti itseään yskimistä. Roccoa pidempi siluetti huoneen perällä kääntyi katsomaan häntä.

"Olet aikaisessa", Lyra sanoi, ja naksautti kieltään. Hänen punaiset huulensa kaartuivat hymyyn, mutta se ei ollut ystävällinen hymy. Päinvastoin. Kuin joku olisi sahannut kasvoille verisen haavan.

"Onko sinulla minulle jotain?" Lyra jatkoi, jopa vähän yllättyneesti. Hän levitti kätensä eteensä vaativasti.

"Ei, sää on niin huono, että kaikki pysyvät kotona."

Lyra sulki vaivihkaa kätensä ja nipisti huulensa yhteen, mutta Rocco pisti sen merkille.

"Hmm... Sade on kieltämättä ollut käsittämätön viime aikoina."