Kiusattu, rakastettu

Luku 2

Ai noin lähellä, ajattelin seuraten jokaista pojan liikettä. Äiti avasi oven minulle ja nilkutin sisään. Potkaisin valkoiset tennarini, kyllä, talvella tennarit jalassa, nurkkaan ja takin samaan paikkaan. Äiti tietysti moitti sitä, korjasin tavarat parempaan paikkaan ja lösähdin olohuoneen sohvalle. Tiedättehän sen tunteen, kun ei ole mitään tekemistä? Painottaen sanaa mitään. Katselin televisiota puolisen tuntia, kunnes kyllästyin siihen ja kipitin omaan huoneeseeni toiselle puolelle taloa. Harjasin nopeasti hiukseni ja rasvasin käteni. Katselin huonettani hetken. Valkoista ovea vastapäätä oli suurehko ikkuna, jonka alla oleili koulupöytäni, valkea sekin. Pöydän vasemmalla puolella oli suuri hyllykkö, ruskea sellainen. Sänkyni oli oikealla, koulupöytäni vieressä. 

Hetken tutkimisen jälkeen astelin koulupöytäni ääreen ja kaivoin lokerikosta turkoosin päiväkirjani, joka oli samaa sävyä kuin huoneeni tapetti. Avasin sen kohdasta, johon olin jäänyt. 

"21.12-13 

Inhoon vanhempii. Koko ajan jotai huolen aihetta. 

Lopettais jo, oonhan 14.." 

Merkintä nauratti minua. Hymähdin ja otin kynän pöydän päästä. Aloin kirjoittaa päivän tapahtumia valkealle paperipohjalle, jossa oli kiekuroita reunoilla. 

"27.12-13 

Laskettelemassa Hillen-vuorilla. Nyrjäytin polveni, kiitos sille pojalle, johon törmäsin. Eikä! Viikon päästä kouluun! Kuolen siellä.." 

Merkintäni eivät koskaan ole pitkiä, vihaan kirjoittamista, mutta sen sijaan luenkin entistä enemmän. Ulkona ikkunasta katsottuna oli valkeaa, kuin joulun ihmemaassa. Niin kaunista. Puut ja kuuset olivat valkean harson peittämät, ja maahan oli tullut muutamia polkuja, niitä pitkin minäkin olin kulkenut joskus kauan sitten kouluun. 

-Syömään! isä keskeytti ajatukseni. Huokaisin syvään ja astelin keittiöön. 

Se viikko kului todella nopeasti. Huomenna jo pitäisi mennä sinne kiduttamoon. Kello oli nyt kolme, ja etsin jostain kellarista reppuni valmiiksi. Kaikki sanovat minua noloksi kun käytän turkoosia reppua, jossa on pari kukkaa. Polveni oli ehtinyt parantua parin päivän aikana, kuten se rinnehoitaja oli sanonutkin. Kävelin hitain askelin masentuneen oloisena huoneeseeni ja pakkasin kaikki koulukirjani reppuuni. En muistanut lukujärjestystäni ulkoa, se jäi laatikkooni koulussa. 

-Mikäs nyt mättii? äiti kysyi kun kävelin hänen ohitseen keittiöön hakemaan jotain syötävää. 

-Ei mikään, valehtelin. Näin äidin ilmeestä heti, että hän ei uskonut. 

-En haluu kouluun, sanoin heti perään, ettei ala epäillyttää. 

-Kyllä se hyvin menee, kulta, äiti yritti lohduttaa, muttei kuullostanut ollenkaan sellaiselta. Hymähdin ja join appelsiinimehua purkista. 

-Sara! äiti kiljaisi ja tipautin pullon säikähtäen maahan. 

-Sori, sanoin ja aloin siivota jälkiäni. 'Mun pullo' ajattelin ja heitin märät paperit roskiin. 

Seuraava aamu tuntui synkemmältä kuin koskaan ennen. Kävelin ulos etuovestamme ja sujautin avaimet reppuni taskuun. Huokaisin syvään ja lähdin kävelemään polkuja pitkin koululle. Matka kesti ikuisuuden, matelin ihan tahallaan. Koululle oli suunnilleen neljä kilometriä, vähän alle. Tavallisesti olen viime tingssa koulussa, kun kukaan ei ole odottamassa minua. Mutta tänä kouluaamuna olin ensimmäisten joukossa. Se hämmensi minua. Koulun pihalla oli suunnilleen kymmenisen ihmistä. Katselin ympärilleni. 'Samanlainen selli kuin ennen', ajattelin. Maa oli kostea, ja lumi suli tennareideni alla, joka tietysti kasteli sukkani. Laskin reppuni maahan jalkojeni juureen ja istahdin valkoiselle aidalle koko ajan maata katsoen. Välttelin taas katseita, kuten tavallista. 

-Joo, se oli mahtavaa, kuulin jonkun sanovan takanani. 'Ei', ajattelin kun tunnistin äänen. Linda. 

Linda oli luokkani inhottavin tyttö. Kirjaimellisesti. Hän tekee pilaa jokaisen kustannuksella, paitsi niiden 'coolien' tyyppien. En tajua hänen ajatuksen juoksuaan. 

-Tuuks meille tänää? sanoi Lindan yksi kavereista. Pian he olivat selkäni takana. Toivoin, etteivät he olisi tunnistaneet minua, mutta liian myöhään. Tunsin ahdistavan katseen selässäni, koko porukka hiljeni. Purin huultani ja katsoin maahan, yrittäen hengittää rauhallisesti. 'Ei ne voi mitää tehä' yritin rauhotella itseäni. Koko tyttölauma käveli selkäni ohitse, ja Linda ihan tahallaan tökkäsi minua kyynärpäällä selkään. Katsoin yhä maata, kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

-Oho, sori, Linda tiuskaisi ivallisella äänellä. En välittäyt siitäkään mitään. 

-Kuuro, joku huusi heidän lähtiessään. 

Vilkaisin kelloa. Ne soisivat muutaman minuutin päästä. Nostin repun olalleni ja lähdin kohti sisäänkäyntiovea. Otin kiinni ovenkahvasta valmiina vetämään oven auki kun kellot soisivat. 

PPPRRRRRRRRR! 

Vihdoin! Ihmisiä alkoi rynnätä ovea kohti, joten sujahdin nopeasti sisään välttyäkseni suurimmalta tungokselta. Potkaisin kenkäni tavalliseen tapaani jonnekkin, jotta joutuisin etsimään niitä kauan ennen välitunnille menoa. En halunnut mennä välkälle kiusattavaksi. Saavuin naulakoille. Wow, ne oli maalattu punaisiksi. Ne vanhat olivat jo iki vanhat. Riisuin ulkovaatteet ja jäin istumaan penkille. Odotin, että joku opettaja tulisi noutamaan luokkani. Otin repusta kännykän esille, pelaisin sillä kunnes opettaja saapuisi. 

-Hei, mennää tonne, joku Lindan 'jengiläisistä' sanoi. Niimpä niin, he tulivat istumaan viereeni ja puhuivat kaikkea sontaa minusta, en välittänyt, olin tottunut siihen. 

-8C tänne bilsan luokkaan, joku opettaja huusi, joten otin reppuni ja seurasin opettajaa. Luokan ovella pysähdyin hetkeksi, katsoin luokan läpi nopeasti. Huokaisin syvään ja astuin luokkaan. Tästä alkaisi ensimmäinen koulupäivä.