*Vuotta myöhemmin*
Ihmiset tuuppivat ja tönivät toisiaan, kun kaikki yrittivät päästä mahdollisimman nopeasti ulos, isojen matkalaukkujensa kanssa. Nappasin omani liukuhihnalta ja kiirehdin ulos muiden perään. Ensimmäinen ajatukseni: Lontoo on kaunis!
Tunsin käden olkapäälläni, enkä vaivautunut siirtämään sitä. Tiesin kelle se kuului.
"Voitko sä uskoa tätä?" Hän kysyi innoissaan ja astui viereeni. Hänen pitkät, ruskeat, kiharat hiuksensa heilahtivat puolelta toiselle, kun hän laittoi aurinkolasit päähänsä. Hän oli Anna: Paras ystäväni.
"Mä olen niin onnellinen" Kiljahdin riemuissani ja aloin katsella innoissani ympärilleni.
"Mennään jo, että me ehditään vielä kierrelläkin tänään" Anna sanoi ja lähti kävelemään edelläni hotelliamme kohti. Lähdin tietenkin seuraamaan häntä. Hotellille oli matkaa, mutta luotin hänen suuntavaistoonsa enemmän kuin omaani. Minua huvitti katsoa kun Anna yritti pysyä pystyssä 15 cm koroillaan.
Paljon asioita oli ehtinyt tapahtua tämän kuluneen vuoden aikana. Olin valmistunut vuosikurssini parhaana ja pidin nyt välivuotta. En kylläkään ollut varma halusinko mennä enää opiskelemaan.
Olin muuttanut pois kotoa, erääseen asuntolaan. Siellä minä tapasin Annan. Hän on huonekaverini. Olin myös muuttunut ihmisenä. Ulkonäköni oli myös muuttunut hiukan. En polttanut, enkä juonutkaan sen suuremmin. Yhdysvalloissa ikäraja on 21, joten baariin en siellä vielä päässyt (lukuunottamatta muutamaa baaria), mutta täällä asiat ovat erillä lailla. Sanotaanko näin, että me olimme tulleet Lontooseen juuri siitä syystä. Tarvitsimme Annan kanssa kummatkin vähän lomaa.
En ollut kuullut mitään Lukesta. Tiesin, että pojat lämppäsivät jo toisen vuoden One Directionia, mutta en sen enempää. Oli tavallaan outoa nähdä oman ex-poikaystävänsä nimi seinällä, aina kun herää. Nimittäin.. Anna on heidän faninsa. Hänellä on seinä mihin hän on kirjoittanut kaikkien neljän nimet. Yrittänyt muka olla taiteellinen. Pah!
Hauskinta tässä jutussa on se, että hän ei tiedä siitä, että nuo neljä poikaa/miehenalkua ovat osa menneisyyttäni. Ei oikeastaan kukaan. En ollut kertonut siitä kenellekään, koska kaikki vain saisivat hepulin.
"Tuolla se on!" Anna hihkaisi onnesta, varmaankin sen takia, koska hänen jalkoihinsa sattui. Hotellin nimi oli Luxury. Kävelimme hotellin ovista sisään ja huokaisimme molemmat ääneen. Hotelli oli todella tyylikäs ja kaunis. Vielä paremman näköinen kuin kuvissa.
"Hei, mä olen varannut kahden hengen huoneen" Sanoin vastaanottovirkailijalle, joka hymyili minulle suloisesti. Hän oli todella komea poika, varmaankin meidän ikäisemme.
"Nimi?" Poika kysyi ja hymyili minulle entistä leveämmin. Hänen brittiaksenttinsa oli täydellinen.
"Charlotte Brown" Vastasin ja hän kääntyi tietokoneen äärelle. Hän katosi pian toiseen huoneeseen ja palattuaan, ojensi minulle neljä avainkorttia.
"Avainkortteja on kaksi kummallekin. Huoneenne on kolmannessa kerroksessa ja sinne pääsee hissin lisäksi myös portaita pitkin. Ravintola ja baari löytyvät tästä kerroksesta" Hän sanoi ja vinkkasi minulle silmää.
"Kiitos" Sanoin punastellen ja hän virnisti. Anna kikatti vieressä ja minun teki mieli lyödä tätä.
"Toivottavasti viihdytte Miss. Brown" Hän vastasi leikkimielisesti. Käännyin vihdoin selin tähän, mutta en ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen eteenpäin, kun hän kutsui jo minut takaisin.
"Ainiin! Suosittelemme asiakkaitamme tulemaan takapihan puoleisesta ovesta, huomisesta lähtien" Hän sanoi ja katsoi meitä molempia merkitsevästi.
"Miksi?" Anna kysyi ihmeissään ja haroi tummia hiuksiaan.
"Meidän hotellissamme käy vieraana myös julkisuudenhenkilöitä. Tottakai myös paparazzit piirittävät koko sisäänkäynnin. Vältytte niiltä, kun tulette takaovesta" Hän selitti. Huomasin vasta nyt, että hänellä oli nimilappu.
"Kiitos, Ben" Hymyilin ja lähdin kävelemään hissille päin, Anna perässäni. Heti kun hissin ovet sulkeutuivat, hän alkoi melkein hyppiä onnesta.
"Kukakohan julkkis tänne tulee?" Hän kysyi innoissaan.
"Se selviää huomenna" Naurahdin ja taputin tätä selkään. Hän oli varmaan ainut ihminen, joka iloitsi tästä. Pystyin kuvittelemaan hänet juoksemassa ympäri hotellia, julkkisten perässä. Kyllä minuakin kiinnosti, että kuka/ketkä tänne tulisivat, mutta hän oli ihan erilainen.
Astuimme ulos hissistä ja lähdimme etsimään omaa huonettamme. Se oli onneksi aika lähellä hissiä, joten meidän ei tarvinnut kävellä paljoa.
Anna aukaisi oven ja astui sisään todella kauniiseen huoneeseen. Se oli sisustettu todella tyylikkäästi, niin kuin koko hotellikin. Laskin laukkuni sohvalle ja kävelin ikkunan eteen. Vedin verhot pois sen edestä ja katsoin tuota kaunista näkymää. Lontoon kadut, punaisine busseineen. En olisi voinut toivoa parempaa näkymää!
"Tämä paikka on täydellinen" Anna sanoi jostakin. Hän oli oikeassa. Tämä paikka oli todellakin täydellinen.
Kaivoin puhelimeni farkkujeni taskusta ja soitin nopeasti äidilleni, joka yllätys yllätys, oli huolissaan.
Kello oli seitsemän paikallista aikaa, mutta vielä me ehtisimme katselemaan nähtävyyksiä.
Kävelin makuhuoneeseen ja näin Annan makaamassa toisella sängyllä, täydessä unessa. Hänellä oli vielä korkokengätkin jalassaan. Olimme kummatkin väsyneitä lentämisestä, joten en ihmetellyt sitä, että hän nukkui.
Hyvänä ystävänä istuin hänen viereensä ja otin kummatkin korkokengät pois hänen jaloistaan. Tiputin ne lattialle hänen sänkynsä viereen ja nousin ylös. Kävelin pienen vaatekaapin eteen ja aukaisin sen oven. Siellä oli viltti, kuten arvasinkin. Levitin sen hänen päälleen ja kävelin takaisin olohuoneeseen. Raahasin matkalaukkuni makuhuoneeseen ja vaihdoin vaatteeni. En jaksanut enää pestä hampaitani, joten sukelsin peittojen väliin. Sänky oli todella pehmeä. En ihmetellyt, miksi hotellin nimi oli Luxury. Sillä hetkellä halusin vain nukkua.
Kuka tiesi mitä huominen toisi tullessaan..
