Scarlett Evans

Luku 1

Istun yksin Tylypahkan pikajunan pienessä vaunussa 'siuntion silosäkeet' kirja sylissä. Juna on juuri lähtenyt laiturilta, ja odotan että ystäväni löytää perille vaunuuni. Vilkaisen ulos suuresta ikkunasta ja näen kuinka maisemat alkavat vilistä yhä nopeammin ja nopeammin ohi. Kolahdus, ja naurahdus.
 "Scar!"
Käännyn katsomaan vaunun oven suuta ja suupieleni taipuvat aitoon hymyyn, joka saa aikaan poskiini pienet kuopat. Lasken kirjan sylistäni juuri ja juuri turvaan, kun Hannah heittää laukkunsa vastapäätä olevalle penkille loikaten miltei samaan aikaan syliini halaten minua tiukasti. Kietaisen käteni tuon ympärille ja rutistan tuota.
 "Oli niin ikävä!" Ilmoitan samalla, kun lasken leukani lepäämään tuon olkapäätä vasten.
 "No älä! Siis kesäloma oli niiiin tylsä ilman sua…" tuo naurahtaa ja irvistää.
 Hetken kesäloman kuulumisten vaihdon jälkeen tuo liukuu istumaan viereeni pudistellen korpinkynnen kaapuaan penkistä pöllähtäneestä pölystä. Otan kirjani takaisin käsiini ja alan lukea vastaten aina välillä jollakin äänähdyksellä. Hannah kertoilee samalla tarinoita kymmenistä romansseista jästien kanssa, joita koki yhden kesän aikana! Itse en osannut kuvitellakaan romansseja. Hannah on toista maata Hän on hauska, sosiaalinen ja on hän kyllä myös todella kaunis: mustat pitkät hiukset, tuuheat ripset, pitkä ja hoikka. Ihme, että juuri minä valikoiduin hänen lähimpiin kavereihin. Hymyilen itsekseni. Käännän sivua kirjastani, ja tunnen pienen piston etusormessani.
Nostan sen silmieni tasolle ja mutristan huuliani.
 "Äh, paperihaava." Lausahdan ääneen ja lasken kirjan penkille.
 "Kannattaa käydä kysymässä joltain perävaunussa olevalta laastaria." Hannah ilmoittaa napsauttaen meikkipeilinsä kiinni ja nousten seisomaan. "Voin tulla mukaan."
 Pudistan päätäni. "Pärjään itse, eikä siinä mene kuin minuutti!" Sanon ja puristan etusormeani tiukasti kämmentäni vasten. Eihän se ollut iso tai syvä haava, mutta kyllä se kirveli senkin edestä. Astun ulos vaunusta, ja lähden kapeaa käytävää pitkin kohti vaunun etuosaa. Siellä on hiljaista, vain pientä naurua kuuluu sieltä täältä, mutta äänieristetyt kopit pitävät miltei kaiken melun sisällään. Yhtäkkiä edessäpäin kuuluu räsähdys, jokin kirkas välähtää ja kuulen kun joku huutaa "VARO!". Nostan katseeni käsistäni ja tunnen kuinka jokin kova ja kylmä osuu minuun voimalla, heittäen minut kaaressa taaksepäin. Rysähdän maahan ja tunnen ilman pakenevan keuhkoistani nopeaa vauhtia ja kaiken ympärilläni hiipuvan mustaksi ja hiljaiseksi.

Räpyttelen silmiäni ja avaan ne pian kokonaan. Makaan liikkumatta hieman kovalla sairaalasiiven sängyllä ja tuijotan sen vaaleaa kattoa. Kaivelen muistiani saadakseni selville miksi olen taas, hieman liian tutussa, sairaalasiivessä. Mieleeni muistuu junan käytävä, välähdys ja tummuus. Muistan myös sen pienen paperiviillon. Liikuttelen sormiani, sitten kyynärvarsia kunnes nostan käteni osoittamaan kattoa. Oikean käden etusormessa on vaaleanpunainen Hello Kitty laastari. Naurahdan. Eivät sitten löytäneet mitään muuta, ajattelen. Nousen käsieni varassa istumaan, ja päähäni iskee inhottava jomotus, kuin joku hakkaisi nyrkillä otsaani! Rojahdan takaisin makaamaan puristaen silmiäni kiinni.
 "Auh!" Älähdän, ja samalla kuulen kenkien kopinaa ja pienen 'voivoi', kun Matami Pomfrey tulee luokseni laskien jääpussin otsalleni. Siirrän käteni pois sen tieltä, ja lasken ne ristiin vatsalleni.
 "Olet ollut tajuttomana hyvät 15 tuntia, Neiti Evans." Matami Pomfrey selittää samalla, kun kaataa vettä lasiin jonka laskee pääni vieressä olevalle yö pöydälle. 
 Jomotus on helpottanut nopeasti ja nousen nojaamaan kyynärpäideni varaan. 
 "Onko-" nielaisen, sillä suuni on aivan kuiva. Hörppään nopeasti Matamin tarjoamaa vettä, ennen kuin jatkan. "Onko Hannah käynyt täällä? Tai Luna tai Cho?"
 Matami Pomfrey hymyilee ja nyökkää. "Kyllävain. Olivat jäädä yöksi tänne seuraksesi, ellen olisi hätistänyt heitä nukkumaan omiin peteihinsä." Matami selittää, ja taputtaa kättäni. "Olet löytänyt hyviä, hyviä ystäviä, Neiti Evans." Hän lausahtaa vielä.
 Nousen hitaasti istumaan sängyn laidalle, ja lasken jääpussin yöpöydälle. Nousen istumaan vuoteella.
 "Paljon kello on?"
 "2  yöllä"
Kohotan kulmiani. "Niin paljon?" Kuiskaan itselleni ja kuulen kuinka vatsani päästää tuskan huudon. Matami Pomfrey naurahtaa ja auttaa minut nousemaan pystyyn. Jalkani tuntuvat hieman heikoilta ja päätäni jomottaa vielä vähän, mutta muuten kaikki on hyvin. Minulla on yllä matka-arkustani otettu harmaa, hihaton, punaiset flanellihousut ja siniharmaat villasukat.
 "Voit mennä suureen saliin syömään jotakin, jos tahdot." Matami Pomfrey ehdottaa ja nyökkään. "Voimme puhua sen jälkeen mitä tapahtui. Jään tänne hoitamaan Jamesia. Äläkä sitten pyörry matkalla!"
Vilkaisen vastapäätä minun säkyäni makaavaa kakkosluokkalaista Jamesia, jonka naama oli täynnä isoja, punaisia rakkuloita. Mitäköhän raasulle on tapahtunut, ajattelen, ennen kuin lähden kävelemään kohti suurta salia. Halaan itseäni yrittäen lämmittää käsivarsiani, sillä hihaton paitani ei ollut lämpimin ja lisäksi vanhassa Tylypahkassa on kylmät kivilattiat ja seinät, jotka hohkaavat kylmää ilmaa. Sipaisen hiuskiehkuran pois kasvoiltani samalla tunnustellen otsassani olevaa sideharsoa, tuntematta kosteaa kohtaa, joten oletan ettei siinä ole vuotavaa haavaa.

Saavun suureen saliin, ja avaan valtavat puiset tammiovet. Tässä vaiheessa miltei tärisen kylmyydestä. Laahustan korpinkynnen pöytään ja istun alas. Päätäni on alkanut taas jomottaa pahemman kerran pitkän aikaa seisaalla oltuani, ja katseeni sumentuu ajoittain. Osittain väsymyksestä osittain jomotuksesta johtuen. Räpyttelen silmiäni saadakseni näköni selkeäksi ja roikotan päätäni käsissäni. Näen sivusilmällä, kuinka eteeni ilmestyy kaksi lautasta, joista toisessa on paahtoleipää ja toisessa puuroa. Kuulen askeleita ovilta päin, ja nostan päätäni.
 "Matami Pomfrey antoi minulle luv-" aloitan selittämisen opettajalle, joka on tullut kyselemään mitä teen täällä tähän aikaan, mutta huomaankin tulijan olevankin ei yksi, ei kaksi, vaan kolme luihuista. Siristän silmiäni. Nuo kolme luihuista huomaavat minut, ja alkavat kävellä kohti.
 "Tiedätkös voisin kertoa opettajalle tästä?" Ensimmäinen, vaaleahiuksinen, pitkä poika sanoo, ja kohottaa kulmiaan haastavasti, kuin ei olisi kuullut millä aloitin lauseeni. Kaksi muuta, toinen pitkä ja toinen lyhyt ristivät kätensä näyttäen ensimmäisen pojan vartioilta. Hieron otsaani kämmen selälläni, ja otan haukun paahtoleivästäni.
 "Matami Pomfrey antoi luvan tulla syömään." Selitän jo toisen kerran, ja haukkaan lisää leipää. Tunnen jo nyt kuinka vatsani kiittää ruuasta. Käännän vihreät silmäni vaalean pojan kylmän harmaisiin silmiin. Ne näyttivät hieman pieniltä tähdiltä.
 "Hetkonen…" vaaleatukkainen siristää silmiään, ja mittailee minua päästä varpaisiin.
 "Se on se sieltä junasta." Toinen vartijoista 'kuiskaa' ja vaaleahiuksinen kääntyy taas katsomaan minua. Pääni jomotus on helpottanut, mutta kylmä minulla edelleen on. Nostan jalkani rintaani vasten tuolille.
 "Minkä takia olet Matami Pomfreyn hoidossa?" Vaaleatukkainen kysyy yhtäkkiä kiinnostuneena. Kohautan olkiani, ja puhallan sormiini. Nyt ei edes ole talvi, ja olen jäässä, ajattelen.
 "En… en oikeastaan oo varma." Totean hetken pohdinnan jälkeen. "Junassa kävi jotain outoa…"
 Saan paahtoleivän syötyä, ja siirryn lämpimän puuron ääreen. Minua alkaa pikkuhiljaa häiritä kolmen pojan jatkuva tuijotus. Nostan katseeni ruuasta vaaleaan, ja silmissäni välähtää. Se ei ole mikä vaan välähdys, vaan kuva. Siinä on junan käytävä, tummatukkainen poika, joka osoittaa minua sauvalla ja vaalea poika painautuneena seinää vasten. Pudistan päätäni, ja räpyttelen silmiäni.
 "Sä olit siellä." Sanon ja katson nyt tarkemmin kahta muuta. Kumpikaan heistä ei ollut kuvan tummahiuksinen. "Ja se toinen taikoi jotain, ja se osui muhun."
 Vaalea vilkaisee kahta vartiaansa, ja katsoo taas minua. Tuo näyttää huomanneen, että tärisen hieman ja tuo nielaisee.
 "Joo. Se oli Potter." Tuo sanoo ja alkaa riisumaan luihuisen kaapuaan. Otan lusikallisen puuroa ja katson tuota hämmentyneenä. "Siis se Potter?" Kysyn ja huomaan sitten mitä tuo tekee.
 "Mitä sä nyt?" Kysyn ja katson kun tuo astuu lähemmäs käsi eteen ojennettuna.
 "Sä täriset." Tuo toteaa, ja heittää kaapunsa syliini kun en ota sitä tuon kädestä. Tuo kääntyy selkä minuun päin.
 "Se lämmittää jonku aikaa, ja annan sen vaa siitä syystä, että olin jotenki syyllinen sun sairaalasiipee joutumisee. Mut en kokonaa!"
Katson tuota edelleen hieman hämmentyneenä. "Kiitti?" Lausahdan, kun tuo lähtee kävelemään takaisin oville. Vartijat pikakävelevät edeltä, mutta vain hakemaan pöydästään ruokaa syleihinsä, ennen kuin kaikki seisahtuvat ovilla.
 "Mä oon muuten Malfoy." Tuo sanoo vielä, katsoen minua silmiin, ennen kuin kaikki kolme katoavat käytävään. Tuijotan hetken ovea, ennen kuin havahdun. Puen tuon kaavun päälleni, ja se alkaa heti lämmittää. Se tuoksuu talvelle ja omenalle. Hymyilen pienesti. "Malfoy…" kuiskaan.

//ois kiva kuulla mielipiteitä tästä jos luit kokonaa, pidä mahtava päivä!