DISCLAIMER

12 1 0
                                    

moi, minä the kirjoittaja täällä
haluun mainita tähän väliin, että oon honestly ihan okei nykyään

Minä Minun Sinä sai alkunsa kesällä 2017 ja jatkuu edelleen kolme vuotta myöhemmin
paljon on tapahtunut vuosien varrella ja huomaan ainakin itse kuinka oon jollain tavalla kasvanut ihmisenä tämänkin kokoelman aikana

usein oon kirjottanu näitä tekstejä kun on tuntunu pahalta tai hankalalta ja oon kokenut tarvetta purkaa sitä sanoiksi
ja se on oikeesti auttanut

joten mä kyllä tiedostan, että jotkut tekstit voi olla surullisia, haikeita tai karkeita, mutta toisaalta jotkut niistä on myös kauniita ja hempeitä

osa on sydänsuruissa rypevän teinitytön käsialaa ja osa vähän syvällisempää ja ehkä rakentavaakin tekstiä

nää tekstit on siis aika pitkälti melko sensuroimaton näkymä mun mielensopukoihin
Minä Minun Sinä on mulle paikka olla ihan oma itseni ja te lukijat näätte mut just sellaisena

musta on ihanaa kuinka moni näitäkin raapustuksia on ajan saatossa päätynyt lukemaan ja mä toivon että mun tekstit tarjoaa teille ehkä jotain samaistuttavaa tai sitten ihan vaan kivaa luettavaa

ei mulla muuta tällä kertaa
pusuja!

- Ninielia

Runosekoitus: Minä Minun SinäWhere stories live. Discover now