Filius astui Manchesterin taikayliopistoon ensimmäistä kertaa koskaan. Se tuntui dramaattiselta, sillä viimeiset 7 vuotta hän oli astunut aina Suureen saliin Tylypahkassa, jossa nyt hän ei ole.
Hän seisoi aulassa katsoen paikkoja, ja päättikin pian suunnata suoraan kirjastoon. Hän tunsi vanhan ystävänsä niin hyvin, että tiesi Venlan olevan siellä tutkimassa muinaistaikuutta ja niiden entisiä käyttäjiä.
"Moro Venla! Viimein määkin oon täällä yliopistossa. Rupes tulee sellanen olo et oon liian iso Tylyyn", Filius tervehti
"Oho, moi Filius! Täällä rupes olemaan jo hieman yksinäistä... hyvä et sä viimein oot täällä"
Filius suukotti Venlaa ja istahti hänen viereensä. "Mitäs sää oot tutkinut, rakas?"
"Tutkin tätä varhaiskeskiajalla elänyttä Emeric Pahista. Sillä oli vissiin tosi raaka ja pimee elämä. Mut se sai hirveesti kunniaa, valtavan armeijan ja sitä pelättiin aikas paljon."
Filius kiinnostui. "Vauh... ikuinen kunnia... toi kuulostaa tosi jännältä elämältä."
"No jep. Sillä oli kans vahvat voimat."
Filius nauroi makeasti. "Ootpa sää ihana. Ja hurmaavan söpö", Filius halasi Venlaa.
"Entä oonko söpömpi kuin se Lestrangeiden söpö vauveli, Bellatrix?", Venla kysyi huvittuneena.
"No siinä ootte aika tasoissa. Mut sentään sää et kuolaa leukaas, niin kuin siellä nimiäisissä.", Filius vitsaili
"Hyvä huomio. Sentään sun ei tarvinnu vaihtaa sen vaippoja vessassa.", Venla virnisti ajatuksissaan.
Muutama kuukausi myöhemmin Venla ja Filius kävelivät yliopiston puutarhassa pidelleen käsistä kiinni.
"Muistathan suunnitelmamme. Menemme ministeriöön, tainnutamme vartijat, astumme monijuomassa sisään ja tuhotaan atrium, menemme ministerin huoneeseen. Sää pistät komennuskirouksen ministeriin, ja sitten häivymme takan kautta.", Venla kertoi heidän kävellessä synkkänä yönä kohti kalliota, yliopiston kaikkoontumispaikkaa. Kalliolta oli monen kymmenen metrin pudotus
"Muistan. Viimein voimme hallita valtioita!", Filius huudahti Venlalle saavuttuaan kalliolle. "Mitä jos rehtori Dumbledore on siellä?"
"Sitten tapat hänet, tietenkin"
"Mutta rakas, en mä nyt voi Dumbledorea tappaa! Hän on... niin tärkeä ja kiltti!"
"Haluatko hallita Velhomaailmaa vai et?"
"Haluan, mutta-"
"Niinpä.", Venla keskeytti. "Sitten tapat hänet. Tapat kaikki, jotka tulee tielle."
"Eihän tossa oo mitään järkeä. En mä voi tappaa ketä vaan!"
Venla tuhahti. "Se on varmin keino saada ministeriön hallinta, etkö tajua? Emme voi muutakaan"
"Eikö me voitaisi edes tainnutt-", Filius aneli
"EI!", Venla huusi.
Filius seisoi paikoillaan hieman shokissa. "Hehän ovat täysin viattomia..."
"Entä sitten?", Venla alkois suuttua. "Tuletko sinä vai et?"
"En aio tappaa viattomia vain sitä varten, että me pääsisimme valtaan. Se on jo julmaa.", Filius hermostui.
"Filius, kaikista ihmisistä olisin vähiten uskonut, että SINÄ PETTÄISIT MUT!", Venla tulistui. Hän puristi otettaan sauvastaan.
"Minäkö olisin pettänyt sinut? Ajattelin vain moraalisesti!", Filius suuttui.
"Moraalilla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa! Jos he tulevat tiellemme, se on heidän oma vikansa!", Venla huusi.
Filius henkäisi. "Venla rakas. Ymmärrätkö nyt, kuinka julmaa tuo on. Et ole ollut aina tuommoinen!"
"SINÄ TÄSSÄ JULMA OLET! OLET PETTÄNYT RAKKAASI! TAINNUTU!"
Filius oli valppaana. "Karkotaseet!"
Punainen ja sininen taikajana yhdistyi. Kumpikin piti sitä vahvasti yllä.
"Teet tässä suuren virheen, Filius! olen vahvempi sinua!", Venla karjui
"Niinkö? Etkös juuri eilen haaveillut ikuisesta rakkaudesta kanssani, ja katso nyt mitä olet saanut aikaan!"
"Sinä olet vikana tässä!"
Taikajanat päättyivät yhtaikaa molempien loihtiessa Varjelumit yhtaikaa.
"Fumos duo! Kumoitus!", Filius huusi. Venla onnistui nipinnapin väistämään kumoituksen.
Pian koko kallio hohti kirkkaan oranssina, sillä Venla loi suuren tulipyörteen kaksikon ympärille. "KARKOTASEET!", Venla loihti.
Venla nappasi ilmasta FIliuksen sauvan. "TÄTÄ SAAT KATUA, FILIUS! ET MAHDA VOIMILLENI MITÄÄN!"
"Venla, ole kiltti ja rauhoitu! Me voimme selvittää tämän yhdessä!", Filius pyysi roihuvien tulien keskellä.
"Tämä loppuu tähän! AVADA KEDAVRA!"
Filius väisti vihreän valopurkauksen juuri ja juuri aivan shokissa. "Minä en tunne sinua", hän kuiskasi kaikkoontuessaan