12. kepit pois ja eka moka

2.2K 147 16
                                    


*sebastian*

Mä pidin ihan hitsisti viikonlopuista. Silloin iskä oli aina mun kaa, ja me saunottiin ja tehtiin ruokaa. Katottiin maratoonina leffoja, joita me oltiin katottu ennen yhessä koko perheen kanssa. Mulla väkisinki tuli ikävä sitä aikaa, ja väkisinki mä mietin, että mitähän äiti ja Stella mahtoi tehdä? Asuko ne vieläkin Ruotsissa, miettivätkö he ikinä meitä? Ajatteliko ne mitä me tehdään?

"Missä ne popparit viipyy, Sebu?" Kuulin isän äänen olohuoneesta.

"Aajoo, tulossa" huudahdin takaisin ja otin popparit pois mikrosta. Mä en halunnut pilata meidän leffailtaa ajattelemalla Stellaa ja äitiä.
Ne ei ollut sen arvoisia.

***

Kuukausi meni ja mä sain vihdoin kepit pois, ja sain luvan alkaa kävelemään taas ihan normaalisti. Syyskuu alkoi muuttua Lokakuuksi, ja ruska oli mitä kauneimillaan. Mä rakastin sykysyä. Sillon tuntu ettei kukaan esittäny, silloin lehdet sai olla miten halus, ilman kontekstiä.

"Mä käytän Lassen" totesin isälle meidän tultua kaupasta. Laitoin Lasselle vaalean vihreen hihnan ja nappasin kevytuntuvatakin hyllystä. Ulkona lämpötila oli laskenut 10 asteeseen, joten en viitsinyt ihan enään t-paidalla kulkea.

Nappasin avaimet ja marssin ulos viileeseen syysilmaan. Kävelin onnellisena parikin kilometriä, ihaillen vain syksyä.

Koulussa, mä hengasin usein aina Loviisan ja joskus jopa Rasmuksen kanssa, joka pahoitteli aina Tinon porukan käytöstä.
Siinä seuraava aihe -Tino. Mä en ymmärtänyt mikä sitä riivasi -se oli niin ailahtelevainen. Välillä se oli iloinen, sitten surullinen , pian hän uhkui vihaa ja lopuksi hyppelehti riemuissaan. Lopuks, aina kun näin sen jossain, sen käsi kynkässä oli aina uus tyttö. Musta se oli ällöttävä.

Mun pää halus ahdistua siitä, mä jotenkin tän kuukauden aikana olin alkanut pitää tosta siitä, vaikka mä vihasin sitä suurimman osan ajasta. Isästä, oli kuoriutunut loisto-ope, ja musta tuntu että syysarviontiin, kaikki sais parannettuu arvosanoi.

Yhtäkkii alko kuulumaan Aviciin SOS. Mä rakastin Aviciita ja sen tuotantoa, ja mä olinkin iteknyt monta päivää kuullessani ton kuolleen. Mä kaivelin puhelimeni taskusta ja päästin hetkeks Lassen irti.

"Hej" vastasin lukematta kuka, mulle soitti.

"Hej, viitsisitsä käydä kaupassa. Meidän maito ja jauheliha on loppu ja unohdin ottaa sitä päivemmällä, ja mun pitää tarkastaa nää testit ja en millään kerkeis" kuulin isäni äänen.

"Tietty" hihkaisin iloisesti. Musta olisiki kiva käydä kaupassa, vaikka tänään me siellä viimeks oltiinki käyty.

"Jättebra, så hejdå" Kuulin isäni hyvästelevän ja suljin puhelun. Otin Lassen hihnasta kiinni ja suuntasin katseeni kohti S-markettia.

Mä jätin Lassen ulkopuolelle ja kipaisin kauppaan, mulla ei kestäis kauaan. Mä otin maitohyllystä maidon ja lihahyllyltä jauhelihapaketin ja suuntasin jo kassoille.

"Seba!" kuulin tytön äänen ja käänsin katseeni Loviisaan, joka piti iloisesti toista kättänsä viersan tytön harteilla. Tytöllä oli selkeesti venäjältä juuria. Sen jotenki erotti, ei mulla mitään vastaan ollu.

"Ainiin tehän ette ees oo tavanneet. Seba täs on Lilia, ja Lilia täs on Sebastian" Loviisa selitti iloisesti ja mä ojensin vähän varovasti käteni Lilian eteen. Lilia katsoi mua hiukan hämmentyneenä, jonka jälkeen varautuneesti tarttui mun käteen.

"Lilia on siis tuttu peruskoulusta, ja nyt sen perhe muutti takas tänne. Ihan huippuu et oot tääl taas Lils!" Loviisa sanoi halaten tyttöö. Lilia hymyili arasti.

Lilialla oli mustat olkapäille ylettyvät hiukset, sekä lähes mustat silmät. Iho lilialla oli melkein valkoinen, joka korosti hienosti tytön tummia silmäripsiä. Vaatteina Lilialla oli mustat farkut sekä varmasti Loviisan paita, joka oli vaaleansininen, jossa luki vaalean punaisella baby girl.

Loviisalla oli taas farkkumekko, jonka alla pilkotti vaaleanpunainen pitkähihainen paita, sekä violetit verkkosukkahousut.

Mulla itselläni oli vaaleansiniset farkut, aukinainen vaaleanvihree kevytuntuvatakki, jonka alta paljastui musta t-paita. Ja kenkinä mulla toimi ikivanhat vihreät converset.

"Muuten sun koira ootti  närkästyneenä sua pihalla" Loviisa tokaisi ja mun silmät laajentuibat kolminkertaisiksi. Lasse, mä olin unohtanut hänet kokonaan. Ei hele.

Juoksin kiittämättä Loviisas kassoille ja otin äkkiä ostokset pieneen pussiin.
Juoksin hätääntyneesti pihalle ja vilkuilin ympärille.

"Fan också!" kiljaisin niin kovaa ku musta vaan lähti. Lasse oli kadonnut, se oli kadonnut. Lähdin hätääntyneenä kiertämään Smarkettia, mutta Lassest ei ollu jälkeäkään. Jos Lasse jäis auton alle, iskä varmaan heittäis mut pihalle.

Pari kyyneltä pääs karkaamaan mun silmäkulmasta, mua pelotti ihan törkeesti.

Mä näin vähän matkan päästä pariskunnan, jos ne vaikka olis nähny jotain Lassesta. Spurttasin pariskunnan luo.

"O-ootteks te näh-neet mun koir-aa, se on sellanen ka-karvanen shetti" sanoin itkien. Mun silmät varmasti olivat turvonneet mut mua kiinnosti vain ja ainoastaan Lassen löytäminen.

"Valitettavasti ei olla nähty, toivottavasti se löytyy" miellyttävän oloinen nainen sanoi, ja mä vain kiitin hiljaa.

"Lasse, tänne näin! Lasseee! Kom hit, Lasse!" huhuilin, mutta yhtäkään haukahdusta ei kuulunut vastaukseks. Mitä me tekisin ilman Lassea? Hautasin kasvoni käsiini ja annoin kaiken surun valua silmieni kautta poskilleni.

:( mutta hei te saitte jo nyt jatkoa :)
anteeksss ko en oo päivittönyt altruismia (jos joku sitä lukee) mutta tosiaan työstän kolmee kirjaa täs nii en iha ooo kerenny mutttttttaaaa joo

🌟&💬

diktaattoriWhere stories live. Discover now