Kaksi miestä asui naapureina viereisissä taloissa. He olivat joiltain osin erilaisia, toisaalta myös samanlaisia. Toinen asui kivisessä talossa, toinen savisessa talossa. Toisella oli hevonen, toisella kameli.
Vaikka he olivat erilaisia, oli heissä molemmissa yksi sama asia: he olivat toisilleen kateellisia kaikesta. Kun toinen osti taloonsa uuden lipputangon, osti toinen vielä komeamman. Kun toinen koristeli puutarhansa mitä upeammilla kukilla, kävi toinen ostamassa omaansa vielä komeammat kukat. Kauneudesta he eivät välittäneet, kunhan itsellä oli komeampi piha kuin toisella.
Vuodet kuluivat. Toinen miehistä vaihtoi hevosensa autoon. Heti perään toinen vaihtoi kamelinsa toisen autoa komeampaan autoon.
Pian toinen laajensi taloaan ja teki siihen tornin. Toinen rakensi oman talonsa viereen suuremman talon ja teki siihen kaksi tornia.
Useiden talonlaajennusten jälkeen molemmat olivat rakentaneet tonttinsa niin täyteen, että he joutuivat ostamaan kaikki naapuritontit talojensa takaa ja laajentamaan kotiaan ja pihaansa puolikkaan kaupunginosan laajuiseksi.
Lopulta naapurukset olivat enää ainoat naapurukset koko kaupungissa. Eivätkä he enää tervehtineet toisiaan. Jos olisivat sillä aikaisemminkaan sydämestään mitään tarkoittaneet.
Koska kaupungissa ei asunut enää muita, piti heidän nyt päättää kaupungin yhteisistä asioista kahdestaan. Koska he eivät päässeet missään asioissa yksimielisyyteen, päättivät he jakaa kaupungin kahdeksi kaupungiksi. Kun kumpikin laajensi kaupunkiaan myös muihin kaupunkeihin ja kyliin ja liitti ne osaksi omaa kaupunkiaan, päättivät he jakaa koko maan kahdeksi erilliseksi maaksi.
Toinen otti omaan maahansa omat tunnukset ja lait. Samoin toinen omaansa.
Kilpailu kuitenkin jatkui edelleen.
Kun toinen rakensi maahansa ensimmäisen pilvenpiirtäjän, rakensi toinen omaansa vielä korkeamman. Kun molemmat olivat rakentaneet jokaisen maaläntin täyteen ja korkeimmat pilvenpiirtäjät ulottuivat jo melkein avaruuteen, miettivät he mitä tehdä.
Epäonnisesti tai tahallisesti, kukaan ei tiedä, toisen maan lentokone osui toisen maan korkeimpaan pilvenpiirtäjään, joka romahti. Kun toinen lentokone törmäsi kaikki lentoreitit tukkiviin toisiin pilvenpiirtäjiin, julisti toisen maan hallitsija toiselle sodan. Parissa kuukaudessa hänen onnistui pommittaa naapurimaansa kaikki rakennukset maan tasalle.
Toinen hallitsija teki samoin. Pian kummassakaan maassa ei ollut enää yhtään taloa pystyssä.
Kun kummassakaan talossa ei ollut enää yhtään taloa tai mitään tuhottavaa, jäivät molempien maiden armeijoiden sotilaat työttömiksi. He kyllästyivät, sillä ilman töitä hallitsijat eivät suostuneet enää maksamaan sotilaille palkkaa.
Hallitsijat sen sijaan jatkoivat riitelyä. Koska kaikki puhelinlinjat oli tuhottu, seisoivat he maiden rajalla ja huutelivat toisilleen.
"Minä olen oikeassa", toinen sanoi.
"Minäpäs", toinen väitti kiivaasti.
"Mutta minulla on hienompi lippu. Siinä on sentään monia värejä ja paljon tähtiä."
"Minun lippuni on hienompi. Siinäkin on värejä ja sentään hieno kuun sirppi."
"Kyllä tähdet ovat hienompia."
"Kyllä kuu on tähtiä hienompi."
Ja samaa väittelyä he jatkoivat ikuisuuteen asti tajuamatta, että kuu ja tähdet ovat kaikkina aikoina mahtuneet samalle öiselle taivaalle.
