Se toinen✅

Yhdessä

*TIMESKIP*

*JOEL*

"Kiltti, lopeta! Sä tapat mut kohta!" kiljuin kuin pikkutyttö Nikon kutittaessa mua kyljistä. Ensin se oli käynyt mun jalkapohjien kimppuun mutta jätti asian sikseen kun mä potkasin sitä reiteen takuuvarman mustelman arvoisesti. Siitähän sai kun piti ruveta kiusaamaan!

Toisaalta itsepä mä olin aloittanut.. mä tiesin kuinka se vihasi häirintää kesken leffaillan. Varsinkin jos satuttiin katsomaan Titanic... tuo iänikuinen siirappisen traaginen rakkaustarina. Siirappiinkin voi hukkua.. ehkä se lopulta koituikin Jackin kohtaloksi..

"Opitko läksysi?" Niko kysyi hymyillen.

Se painoi mut hellästi selälleni sohvaa vasten ja katsoi niin kovin lempeästi. Itselleen tyypilliseen tapaan. Siitä huolimatta vaikka mä sulasin joka kerta tuolle hymylle, mä en vieläkään ollut osannut tehdä meidän suhteen minkäänlaista aloitetta. Mä tiesin Nikon odottavan sitä mun puolelta, ettei se säikäyttäisi mua turhaan nopealla etenemisellä.

Siitä oli kulunut jo useampi kuukausi kun mä olin hakenut loputkin tavarani tänne Nikon luo ja irtisanonut oman kämppäni vuokrasopimuksen. Vaikka meistä ei toimivaa paria saisikaan, mä tiesin et sinne mä en enää ikinä pystyisi palaamaan. Jätkät oli luvanneet siivota asunnon luovutuskuntoon mut mä olin itse tahtonut välttämättä mennä mukaan. Ihan kun muistoja ei saisi pienemmälläkin nousemaan pintaan...

Mä kiedoin käteni Nikon niskaan ja vedin sen lähemmäs itseäni. Tämän varmempi mä en tästä milloinkaan tulisi olemaan. Enkä mä halunnut sen joutuvan odottamaan enää yhtään enempää. Niin paljon se mun kanssa oli joustanut. Enkä mä itsekään kokenut enää mitään ahdistavia tuntemuksia asiaa ajatellen. Muuta kuin sen järkyttävän perhosparven vatsassa, joka sai mut tuntemaan itseni hetkellisesti ensirakkauttaan tunnustavaksi teiniksi... mutta se kai kuului vähän asiaan.

Kurottauduin suutelemaan sitä ja sain vastaukseksi mieltä pyörryttävän henkäyksen huuliani vasten. Ihan kun me ei aiemminkin oltais suudeltu. Oikeastaan me tehtiin niin aika usein.. siksi kai tuntui jotenkin oudolta viedä tämä eteenpäin. Siis tunnetasolla! Mihinkään sellaiseen mä tuskin olisin valmis vielä pitkään aikaan... ja mä tiesin kyllä myös Nikon tiedostavan sen.

"Jos et oo jo kyllästynyt odottamaan, niin voitais mun puolesta kokeilla mitä tästä tulee" sanoin varovasti. Vaikka mä oikeastaan sen vastauksen jo tiesinkin. Mulla vaan sattui edelleen olemaan lieviä vaikeuksia luottaa siihen et kelpasin sellaisena kuin olin ja että muakin pystyi rakastamaan...

"Mähän sanoin että odotan sua vaikka maailman loppuun asti" se sanoi hymyillen.

Mikäli meidän maailma ei loppunut tänään, siihen asti ei tarvinnut odottaa. Mä uskalsin epäillä et tämä oli juuri se askel mitä mä tällä hetkellä kaipasinkin. Jotain tuttua ja turvallista mut samalla niin uutta ja kiehtovaa. Elämä jaksoi yllättää!

"Sitä sun ei tarvii tehdä" vastasin.

Se hymyili ja painoi kevyen suukon mun huulille. Sen mä tulkitsin myöntäväksi vastaukseksi. Enkä mä sen enempää tarvinnutkaan. Se riitti mulle enemmän kuin hyvin.

Mies siirtyi musta kauemmas ja veti mut kiinni kylkeensä. Painauduin tiukemmin sitä vasten ja keskityin taas hetkeksi unohtuneeseen elokuvaan. Siellä oli näköjään meneillään jo legendaariseksikin muodostunut seksikohtaus. Se osasi olla aina yhtä helvetin kuumottava scene...

Tunsin Nikon käden kiertyvän ympärilleni sen vastatessa mun läheisyyteen.

"Ahdistaako?" se kysyi huolissaan.

Mä en olisi luokitellut sitä välttämättä ahdistukseksi mutta en mä nyt voinut sanoa riemustakaan kiljuvani. Mutta hyväksytään.. en mä kyseistä aihetta ikuisesti voinut paeta.

"Enköhän mä tästä selviä" tokaisin hymyillen.

Sen huolehtivaisuus oli pelkästään suloista. Se ei oikeastaan viimeisten kuukausien aikana mitään muuta ollut tehnytkään. Kuulostinko mä avuttomalta jos myönsin jopa nauttivani siitä? Kyllä se järkeen kävi...

***

Ja näin homma jatkuu :)