A/N: terrrrve, en oikeesti keksi tähän mitään fiksua höpötettävää, paitsi että kiitos satamiljoonaatuhatta kertaa <333
*
Luku 3 – Nasu on jurrinen possu
"Ihan törkeen kovia ootte!"
Jaro laski kätensä mun ja Nasun olkapäille ilmaantuessaan meidän väliin täydelle baaritiskille. Janna seisahtui Nasun toiselle puolelle ja komppasi veljeään hymyssä suin. Muakin hymyilytti, kun mä siemaisin täyttä oluttuoppiani.
Me oltiin löhötty bäkkärillä jonkin aikaa ja vaihdettu paidat puhtaisiin, käyty viemässä kamoja autolle, ennen kuin viimein suunnattu baarin puolelle. Jengi oli tullut ihan pähkinöinä höpöttämään kaikenlaista, joten ei ainakaan tarvinnut valittaa seuranpuutetta.
En mä voinut valehdella, etteikö sellainen huomio olisi tuntunut saakelin hyvältä. Mä tiesin, että Nasustakin tuntui, ja Kissestä, ja jopa Peurasta, vaikka se olikin enemmän sellainen, joka ei nauttinut huomiosta.
"Totta kai ollaan", Nasu virkkoi virnistäen ja pyyhkäisi sotkuista punaista tukkaansa.
"Teillähän oli oikeesti tosi iso yleisö", Janna sanoi ja kurottautui ottamaan Adessalta lonkerotuopin vastaan.
"Mitä? Luulitko sä, ettei tänne tulis ketään?" mä kysyin Nasun yli ja vaalea nainen naurahti.
"No en! Mutta ehkä mä silti vähän yllätyin", se myönsi ja mä katselin sitä huvittuneena. En ehtinyt jatkaa aiheesta sen pidemmälle, kun Inka ilmestyi jostain ihmisten seasta mun toiselle puolelleni.
"Inkku!" mä hihkaisin ja kaappasin mimmin suureen karhunhalaukseen saman tien, niin, että osa sen tuopissa olevasta juomasta läikähti mun paljaalle kädelleni. "Mistä sä tänne ilmestyit?"
"Ihan kuule kotoa tulin", se selvensi huvittuneena ja rutisti mua takaisin. Inka tuoksui tutulla tavalla suloiselta, vähän niin kuin appelsiinilta.
"Mun piti kyllä pitää tänään rauhallinen koti-ilta, ku Nuuttikin on isällään, mutta sit Rita houkutteli parille", se lisäsi, kun mä viimein laskin kädet sen ympäriltä.
Mä moikkasin hyväntuulisesti Inkan pikkusiskon Ritan, joka seisoskeli lilatukan toisella puolella, ja siemaisin sitten tuopistani. Inka kehui meidän keikkaa vihreät silmät välkehtien ja mä katselin sitä hymyillen. Sillä oli kultaista huulipunaa ja saman sävyistä luomiväriä, se näytti ihan vitun söpöltä prinsessalta.
Mä olin kelannut silloin, kun me oltiin Inkan kanssa alettu tapailla, että se olisi sellainen ihminen, jonka kanssa kaikki tulisi kestämään. Ehkä mä olin ollut sillä tavalla naiivi, ehkä mä olin tällaisissa asioissa edelleen, vaikka tunsin itseni. Vaikka mä tiesin, etten mä osannut rakentaa pitkää suhdetta kenenkään kanssa, kun kaikista tuli mulle lopulta kavereita. Ja musta tuli kaikille aina vaan kavereita.
Joskus mä mietin, että oliko mussa jokin vialla, kun mun tunteet eivät pysyneet. Joskus mä kelasin, että ehkä mun oli vaan tarkoitus olla yksin aina. Ehkä mun oli vaan tarkoitus olla aina se, joka jeesasi muita niiden parisuhteissa, se, joka aina kuunteli, aina oli tukena, se, joka hymyillen katseli muiden vaaleanpunaista onnea. Mä olin ihan tottunut.
Se tuntui kuitenkin ajatuksena surulliselta, sellainen ajatus siitä, ettei koskaan löytäisi ketään.
Mua pelotti edes alkaa enää mihinkään vakavaan kenenkään kanssa, pelotti alkaa rakentaa mitään pinnallista ihastumista syvempää.
Vaikka kyllä mä tajusin, että kai sitä oli ihan tyhmää pelätä, kun mä olin kuitenkin vasta kaksikymppinen.
Mä olin ollut ihan tajuttoman ihastunut Inkaan silloin aikoinaan ja meillä oli ollut ihan superkivaa yhdessä, mutta sitten kaikki oli senkin kanssa vaan kuivunut kasaan. Se tosi voimakkaana noussut ihastumisentunne oli vaan hiipunut ja lopulta me oltiin tajuttu, että me toimittiin niin paljon paremmin ystävinä. Me oltiin tajuttu, että ehkä me ei oltukaan oltu ihastuneita vaan enemmänkin vaan tosi onnellisia, kun oltiin löydetty toisemme sillä tavalla – me oltiin niin samanlaisia, meillä oli joku helvetin vahva yhteys tai jotain muuta tosi hiton mystistä.
Ehkä Inka oli mun kanssa samanlainen siinäkin mitä tuli näihin asioihin.
"Mitä sulle kuuluu?" Inka kysyi vakavammin, kun me oltiin hetken aikaa lätisty kaikenlaista kevyttä ja lopulta siirrytty istumaan yhteen vapaaseen pöytään siitä tiskiltä. Nasu sisaruksineen sekä Peura ja Kisse ja muutama tuttu olivat istuutuneet meidän seuraan.
"Mitä mulle?" mä hymyilin huolettomasti ja nojasin kyynärpäitäni pöytään. "Ihan perus, töissä käyny ja sellasta, aattelin ens viikolla lähtee Kiuruharjulle porukoille pitkästä aikaa", jutustelin ja Inka nyökytteli. "Ei oo nähny ketään Harjun frendejäkään aikoihin, tai ei siellä oikeesti ees melkein kukaan enää asu", jatkoin rennosti ja siemaisin oluttani.
Mä mietin, ettei siellä kyllä oikeasti asunut paljon ketään, ainakaan mun lukiokavereitani. Iivo ja Joona asuivat Jyväskylässä, samoin Sinna, kun taas Eelis ja Sonja Joensuussa ja Aksu ja Niklas – no, ne asuivat vielä Harjulla, mutta tuskin tätä kesää pidempään. Mä tiesin, että ne olivat hakeneet opiskelemaan, tai tietysti olivat. Ei kai kukaan oikeasti Harjulle halunnut jäädä.
Vaikka kyllähän sinne jäi lopulta monikin, myös mun kavereita.
Mun mielestä Kiuruharju oli ihan hyvä mesta, kyllä mä siellä olin aina viihtynyt, vaikkei siellä ollutkaan kamalasti mitään säpinää. Tai sellaista niin kuin kaupungissa.
"Kerro äidilles ja Tuulalle terkkuja, oikeesti mulla on niitä hupsuja ikävä", Inka mietiskeli hymyillen ja mä vastasin sen hymyyn. Hupsu oli hyvä nimitys niille, varsinkin Tuulalle, se oli sellainen taivaanrantaa maalaileva hippi.
"Senkun lähet messiin, mamat on kyselleet sun kuulumisia", vastasin rennosti ja Inka naurahti. Mutsi ja Tuula olivat tietysti rakastaneet Inkaa, vaikka se nyt olikin mua aika monta vuotta vanhempi ja sillä oli lapsi. Toisaalta, kukapa Inkasta ei pitäisi.
"Pitäs kyllä tulla käymään joku kerta", lilatukka myötäili ja vei tuopin huulilleen. Mä katselin sitä hymyillen, kunnes siirsin katseeni viereeni ilmaantuneeseen lyhyeen punapäähän.
"Lähtekää tupakalle", Nasu kehotti ja mä mietin, että montako shottia se oli ehtinyt kiskoa kitusiinsa äsken tiskillä. Sen katse oli alkanut heittää, näin hemmetin nopeasti.
"Joo", vastasin ja join tuoppini tyhjäksi.
Inka ja Rita jäivät pöytään, samoin Kisse ja Peura ja Janna, joten mä lampsin Nasun ja Jaron kanssa baarin ovista terassille.
Me saatiin seuraa saman tien. Jaroa nauratti meidän saama huomio ja mä virnistelin sille, että eikö sen tummanpuhuvaa undergroud-rap vetänyt yhtä hyvin jengiä, kun meidän räävitön punkrocksekoilu. Jarohan heitti keikkaa, lähinnä siellä Kuopion suunnilla, missä se asui, mä olin ollut kerran katsomassa ja kyllä sen musaa oikeasti tuli kuuntelemaan kiitettävän paljon yleisöä. Enkä mä ihmetellyt yhtään, Jaro oli taitava.
Me kiskottiin kessut naamaan ja perään toiset, kun ulkona olevilla ihmisillä oli niin paljon asiaa. Ja kun me palattiin takaisin sisälle ulkoa, niin Nasun käsipuolessa oli joku iloisesti hymyilevä nutturapäinen tyttö, jota mä en ollut aikaisemmin nähnyt.
*
Ei me viihdytty samassa baarissa lopulta paria juomaa pidempään, vaan vaihdettiin menevämpään mestaan. Inka ja Rita lähtivät samalla nukkumaan ja Kisse ja Peura vaan hävisivät. Hemmetti mua melkein harmitti, kun mä en yhtään ehtinyt härnätä niitä, ne vaan livahtivat tosi ovelasti jossain vaiheessa johonkin. Tai Kisse siitä livahtamisesta varmaan piti huolen, Peura ei varmaan tajunnut edelleenkään, että mä kyllä olin tosi perillä niiden väleistä.
Joten me oltiin sitten siellä baarissa Jaron, Jannan ja Nasun ja Nasun nutturapäisen uuden tuttavuuden Jessin ja Jessin kaverin Elenan kanssa. Lopulta Janna lähti nukkumaan ja sitten Jarokin hävisi, joten me oltiin neljästään.
Tai oikeastaan me oltiin kahdestaan, mä ja Elena, kun Nasu pussaili Jessin kanssa tanssilattialla.
Eipä siinä, Elena oli kyllä tosi kiva. Se kertoili, kuinka Jessi oli sen työkaveri ja kuinka se ei tuntenut kunnolla koko tyttöä ja kuinka Jessi oli patistanut sen meidän keikalle, eikä se itse yhtään kuunnellut sellaista musaa, mitä me soitettiin.
Mä kyselin, että mitä se sitten kuunteli ja lopulta tilanne meni siihen, että me istuttiin baarin edustalla pihalla katukiveyksellä ja Elena soitti mulle sen puhelimesta sen lempibiisejä. Ne olivat sellaisia herkkiä akustisia indiebiisejä, juuri niin kuin mä olin osannut arvatakin. Se näytti juuri sellaiselta, joka kuunteli tuollaista musiikkia – se näytti sellaiselta herkältä haaveilijalta.
Mä saatoin kuvitella sen kävelemään seppele päässä jossain kukkaniityllä kesäyönä ilman kenkiä.
"Tekis mieli alkaa vaan makoilla tässä asvaltilla", Elena pohti kohta naurahtaen ja hyräili hiljaa Spotifyssa soivaa biisiä. Se vei vaaleita kiharoita korvan taakse ja mä hymyilin sille.
"Senkun makoilet vaan", tuumasin leppoisasti ja mimmi nauroi hiljaa.
"No en mä kehtaa."
Mä virnistin sille ja lopulta kellahdin selälleni asvaltille. Elena alkoi nauraa.
"Tuu nyt vaan!" huikkasin iloisesti ja lopulta vaalea tyttö kävi siihen mun viereeni. Mä käänsin kasvoni sitä päin. "Helposti kehtaa", hymyilin.
Elena katsoi mua hetken hymyillen myös, kunnes siirsi katseensa kesäöiseen taivaaseen.
"Jäädäänkö koko yöks tähän?" se kysyi tosi viattomasti.
"Jäädään vaan."
Mä siirsin katseeni taivaaseen ja kuuntelin puhelimesta soivaa englanninkielistä kappaletta, jonka esittäjästä mulla ei ollut hajuakaan. Päässä pyöri, taivas pyöri, humala sai olon utuiseksi.
Eikä mulla ollut hajua siitäkään kauanko me vaan maattiin siinä vierekkäin ja tuijoteltiin taivasta, mutta kohta Elena hätkähti. Rauhallinen hetki rikkoutui ja mä käänsin katseeni siihen. Elena kohottautui istumaan ja näytti säikähtäneeltä.
"Mitä?" kysyin ja nousin itsekin istumaan.
"Ei ku Jessikan poikaystävä", se äännähti ja katsoi baarin edustalle.
Mä katsoin ensin Elenaa jotenkin hyvin hämillään, kunnes annoin katseeni lipua samalle suunnalle. Joku meitä vähän vanhempi jäbä marssi baarin oville ja siitä vauhdilla sisään. Hetken mä vaan katsoin ja sitten mä vasta tajusin, että mitä Jessi ja Nasu siellä tanssilattialla oletettavasti edelleen puuhasivat.
Nasu ja Jessi, jolla oli poikaystävä.
"Poikaystävä?" mä toistin ja Elena nyökytteli, se näytti tosi ahdistuneelta. "No voi helvetti."
Mä nousin ylös vauhdilla ja autoin Elenan myös pystyyn. Ja mä tavallaan näin jo silmissäni sen, mihin tilanne sisällä johtaisi ja mä olin jo menossa sinne sisälle, mutta en mä ehtinyt.
Se kundi, Jessin poikaystävä, oli ilmeisen nopea liikkeissään, koska en mä ehtinyt kuin kävellä kadun poikki, kun portsari ilmaantui baarin ovelle ja heitti sen samaisen, nyt paljon vihaisemman kundin ovesta pihalle.
Ja sitä kundia seurasi itkuinen Jessi ja Jessiä järkyttynyt Nasu, jonka huuli valui verta.
Helvetin hienoa.
"Saatanan mulkku, mitä sä kosket mun naiseen!" se kundi keuhkosi kädet nyrkissä ja oli käymässä Nasun päälle, mutta kaapin kokoinen portsari ehti väliin.
"Nyt loppu se riehuminen tai mä soitan poliisit!"
Mä harpoin baarin edustalle, tartuin Nasun käsivarteen ja vedin sen kauemmas Jessin räyhäävästä poikaystävästä. Nasu hätkähti mun otetta, se oli ihan tosi järkyttynyt, se melkein tärisi. Huuli oli valuttanut verta sen leukaan.
"Mitä helvettiä?" henkäisin ja Nasu siirsi sinisten silmiensä katseen muhun. Kajaali oli levinnyt vähän sen toiselle poskelle.
"En mä nyt tienny, en mä –"
"Vittu jos sä tuut vielä lähellekin Jessiä niin –"
Ja taas se kundi yritti rynnätä Nasun päälle ja taas se isokokoinen portsari tuli väliin.
"Nyt loppu!" poke karjui.
Mä vedin Nasua vieläkin kauemmas.
"Nyt me lähetään", sanoin napakasti ja yritin pysyä ihan rauhallisena. Mä vilkaisin itkuista Jessiä ja sen kiivaasti hengittävää, öykkäröivää poikaystävää. Ja hetken se kundi vielä tuijotti Nasua kädet nyrkissä, kunnes kirosi vihaisesti ja kääntyi.
Se lähti harppomaan katua pitkin ja Jessi juoksi sen perään ja ne alkoivat huutaa toisilleen.
"Mä haluun himaan", Nasu parahti ja mä käänsin katseeni siihen.
"Joo, mennään."
Mä käännyin lähteäkseni, kunnes muistin Elenan. Käännähdin kuitenkin vielä ympäri ja kävelin kauemmas jääneen, hämillisen näköisen tytön luokse. Sen kädessä oleva puhelin soitti edelleen akustista kitarasoundia.
"Hei, pärjäätkö sä? Pääsetkö sä kotiin?" kysyin varmistellen ja laskin käteni Elenan olkapäälle, laskeuduin sen kasvojen tasolle. Se siirsi hätkähtäen katseensa muhun. Hetken se katsoi mua, kunnes nyökytteli hitaasti.
"Joo", se hengähti. "Siis joo, pääsen, mä asun tossa kulman takana", se lisäsi ja mä nyökyttelin.
"Okei, hyvä", mä hymyilin vähän ja laskin käteni ja kohottauduin.
"Kiitti, sä oot tosi ajattelevainen", se sanoi ja mun sisällä tuntui pieni lämmin liikahdus.
"Yritän kovasti."
Elena nyökytteli.
"Okei, no mutta, nähään ehkä joskus."
"Joo."
Sitten se vielä hymyili mulle, kunnes kääntyi. Mä katsoin hetken sen perään, kunnes siirsin katseeni keskellä katua seisovaan Nasuun. Se pyyhki leukaansa levottomana ja mä harpoin sen luokse. Vein kädet nahkatakin taskuihin siinä toivossa, että siellä olisi paperia, mutta ei siellä ollut. Ei sitä verta paljon tullut, mutta kuitenkin.
Nasu katsoi vereen tahriutuneita käsiään ja mua vähän värisytti, vaikkei se ollutkaan mun verta. Mä olin jäätävän, ihan naurettavan verikammoinen, niin, että jos mun huuli olisi auki, niin mä varmaan olisin jo pyörtynyt siihen kadulle.
Toisten verellä ei onneksi ollut samanlaista vaikutusta.
"Mitä helvettiä tapahtu?" Nasu äännähti surkeana ja horjahti. Mä otin kevyesti kiinni itseäni humaltuneemmasta kämppiksestäni ja puhalsin hiljaa ilmaa ulos keuhkoistani. Jotenkin mä aina yritin pysyä rauhallisena, vaikka tilanne olisi mikä, niin kuin nytkin. Levottomuus yritti silti nousta jostain.
"En mä tiiä", vastasin hiljaa. Nasu nosti katseensa muhun ja sen suupielet painuivat alas.
"Mitä helvettiä se jätkä tuli vaan ja veti mua nyrkillä naamaan", se puhui ääni täristen. "Mistä minä tiesin, että se Jessi seurustelee."
"Ei se olekaan sun vika, idiootteja ne molemmat", vastasin tyyntä sävyä tavoitellen ja otin sitten Nasun käsipuoleeni. "Mennään nyt kämpille, jooko?" kysyin katsoen punapäistä ystävääni, joka nyökytteli katse maassa.
"Hemmetti."
"Pärjäätkö sä?"
"Joo."
Mä rypistin otsaani ja lopulta liikahdin ja Nasu liikahti ja me käveltiin hiljakseen kadun päähän. Nasu oli hiljainen, sellainen epänasumaisen hiljainen, se vaan tuijotteli maata. Mä katselin sitä ja kun me ohitettiin yksi keskustan pizzerioista, niin mä kysyin, että haluaisiko se ruokaa. Se katsoi ensin mua ja sitten ruokapaikkaa ja sitten taas mua ja lopulta vastasi myöntävästi.
Joten me mentiin sisälle ja Nasu istui yhteen pöytään, painoi kädet kasvoilleen ja mä kävelin tiskille ja tilasin meille pizzat. Nasulle extramajoneesilla, koska se oli niin hiton kummallinen tyyppi, että se aina halusi, että se pizza suunnilleen ui siinä kastikkeessa.
Sitten mä istuin pöytään Nasua vastapäätä ja se nosti kasvot käsistään ja tuijotteli mua hetken, kunnes kirosi, että tästähän piti tulla kiva ilta.
Mä nyökyttelin huultani purren. Niin mäkin olin ajatellut.
Kun me saatiin pizzamme, niin me paineltiin humalasta horjahdellen takaisin ulos ja lähdettiin suuntaamaan kämpille päin askeleet heittäen. Mä jutustelin Nasulle kaikenlaista, koitin piristää sitä ja lopulta se piristyikin, hiljalleen. Se oli vähän sellainen tyyppi, jonka mielialat hyppelehtivät. Se muuttui iloisesta surulliseksi tosi nopeasti ja toisin päin. Ja kai mä vaan osasin piristää sitä, tiesin, miten sen sai nauramaan.
Niin, että lopulta se jo nauroi.
Lopulta, lyhyen kotimatkan päätteeksi, se jo nauroi koko jutulle, se alkoi heittää läppää siitä, miten sen touhut naisten kanssa aina päättyivät jotenkin tällä tavalla hemmetin tragikoomisesti. Muakin vähän nauratti, olo parani tosi nopeasti, kun Nasu muuttui iloisemmaksi.
Kämpillä me potkittiin kengät eteisen nurkkaan ja viskattiin takit jonnekin lattialle, kunnes suunnattiin olkkarin sohvalle syömään. Siellä me aina vedettiin meidän kännipizzoja, jos oltiin tultu yhtä matkaa baarista himaan. Siellä syntyi aina oikeasti illan parhaat jutut.
"Toivottavasti mä en ikinä enää nää niitä tyyppejä", Nasu puheli samalla, kun avasi pizzalaatikkonsa. "Ihanaa, kiitos Tino!" se sitten huusi, ennen kuin mä ehdin kommentoida mitään. "Ihanaa, miten paljon majoneesia!"
Mä tyrskähdin sen onnelliselle hihkumiselle.
"Hyi saakeli", lausahdin ja Nasu irvisti mulle toiselta puolelta sohvaa. Mä ristin jalkani ja avasin oman laatikkoni.
"Ite syöt oliiveja."
"Niin? Ne on parasta."
"No hyi saakeli", Nasu matki mua ja mä virnistin sille.
Sen huuli ei enää valuttanut verta, hyvä niin. Mä revin itselleni palan pizzaa ja olin jatkamassa suuresta rakkaudestani, eli oliiveista, mutta en sitten ehtinyt, kun Nasu alkoi säätää oman pizzansa kanssa.
Siis se vaan oli niin käsittämätön tumpelo välillä. Ihan totta, jotenkin ihmeellisesti se onnistui pudottamaan sen vetisen majoneesipizzansa syliinsä. Siis koko pizzan ja täytepuoli edellä tietysti. Mä aloin nauraa sille.
"No voi nyt perkeleen perkele tätä mun elämää", Nasu kirosi, enkä mä tiennyt naurattiko mua enemmän sen tosi jurrinen sössötys vai se absurdi tosiasia, että sillä oli hiton kokonainen pizza sen rinnuksilla.
"Sä et voi olla tosissas! Yritä nyt ees vähän", mä nauroin.
Nasu kohotti katseensa muhun ja katsoi mua hetken katse heittäen, kunnes tyrskähti. Sitten se voivoitteli elämäänsä vähän lisää ja pyöritteli päätään, ennen kuin viimein nosti lätyn sylistään ja taiteili väärinpäin sen siihen pizzalaatikkoon.
Mua nauratti lisää.
Nasun paita ja kädet olivat ihan majoneesissa. Aivan uskomaton tyyppi.
"Ei saakeli Nasu mikä jurrinen possu sä olet", heitin huvittuneena ja sitten Nasu pyyhki sotkuiset kätensä yhtä sotkuiseen t-paitaansa. "Siis ei luoja Nasu mikä possu oikeesti!" huudahdin ja Nasu tyrskähti uudelleen, kunnes siirsi katseensa muhun.
"No siis, Nasuhan on possu", se tuumasi mulle, niin kuin olisi juuri järkeillyt jotain tosi maailmaamullistavaa. "Että röh röh", se jatkoi ja mä nauroin, kun mä katselin sitä ja sen touhuja.
"Oikeesti, mä teen susta vielä elokuvan", mietin päätäni pyöritellen, haukkasin pizzaani ja punapää katsoi mua kulmiaan kohottaen.
"Elokuvan?"
Mä nyökyttelin ja pyyhkäisin suutani.
"Joo, sen nimeks tulee Nasu ja puolen hehtaarin humala", kerroin ja samassa Nasu purskahti nauruun. Mua nauratti sen ihan hemmetin persoonallinen nauru, se kuulosti niin hassulta.
"Ihan mieletön idea", Nasu hörähti naurunsa seasta ja mä virnistin.
"Niin mustakin", myötäilin nyökytellen. "Mulla alko heti pyöriä kaikenlaiset visiot päässä – siis Kissehän voi tulla esittää Tiikeriä ja Peura sellasta vitun melankolista krapulaista Ihaata", jatkoin ideointia ja Nasu nauroi lisää.
Sen syömisestä ei tainnut tulla kyllä mitään. Se olisi tarvinnut kipeästi paperia, se oli ihan sotkussa.
"Tässä tarinassa Tiikerillä ja Ihaalla on vaan suhde", lisäsin kohta perään ja haukkasin pizzaani.
"Mitä vittua!" Nasu nauroi ja kaatui melkein kumoon sohvalle. Mä nauroin myös.
Ja sitten mä nauroin lisää, kun Nasu ihan yhtäkkiä vaan hiljeni, kohottautui kunnolla istumaan ja siirsi katseensa muhun tosi vakavana. Ja mä saatoin melkein kuulla, miten sen jurrisissa aivoissa raksutti, kun se selvästi mietti syvemmin mun sanojani.
"Siis mitä vittua?" se sitten mölähti uudelleen ja rypisti otsaansa.
"Mitä?" kysyin huvittuneena.
"Onko Kissellä ja Peuralla jotain –" se heilutteli sormiaan huvittavalla tavalla edestakaisin. "Onks niillä jotain sutinaa?" se kysyi ja mä purin huultani hymyillen.
"Sä et kyllä tajua mitään", mietiskelin.
"No mitä paskaa, miks mulle ei oo kerrottu! Siis mulle pitää kertoo suoraan, en mä muuten tajua", Nasu puhui loukkaantuneena ja mä naurahdin. "Miks ne ei oo kertonu mulle? Hei mä oon kuitenkin meidän bändin pomo ja toimitusjohtaja", se jatkoi ja mä naurahdin.
"No et kyllä tasan oo", väitin ja Nasu tönäisi mua kylkeen.
"Et oo kyllä sinäkään."
"Minähän just olen."
"Paskat."
"Paskat itelles."
"Tekis ihan kauheesti mieli heittää tää pizza sun naamaan", Nasu lausahti. "Saanko heittää?"
Mä nauroin.
"Kauheen brutaalit fantasiat sulla", heitin ja Nasu virnisti. Mä katsoin sitä huvittuneena ja se pyyhki kasvojaan niillä majoneesikäsillään.
Aivan järkyttävä possu, ihan oikeasti.
"Mä en kestä enää kattoo sua, mä tuon sulle paperia", lausahdin, tyrkkäsin pizzan sylistäni sohvapöydälle ja nousin horjahtaen ylös. Päässä heitti äskeistä enemmän, niin kuin humala vasta nyt iskisi kunnolla.
"Kiitos muru", Nasu huikkasi ja mä pyörittelin päätäni, kun kävelin meidän keittiöön. Otin tiskipöydällä lojuvasta talouspaperirullasta varmaan kymmenen arkkia ja palasin takaisin, ojensin paperit Nasulle ja se pyyhki käsiään ja naamaansa.
Sitten se veti likaisen t-paidan päältään, nakkasi lattialle ja yritti vihdoin syödä. Mäkin söin, oikeastaan melkein kokonaan sen pizzan. Lopulta tyrkkäsin laatikon takaisin pöydälle, hieroin kasvojani väsyneenä ja mietin, että pitäisi oikeasti lähteä nukkumaan. Mulla ei ollut hajuakaan kellosta, mutta veikkasin sen lähentelevän neljää.
Nasu söi lopulta pizzastaan ehkä puolet, kunnes laski laatikossa olevan lätyn lattialle ja hieraisi paljaita käsivarsiaan. Sitä aina palelsi. Jestas, kun joskus meni sen jälkeen suihkuun, niin sielu aina paloi, kun se oli vääntänyt suihkuhanan ihan punaiselle.
"Pitäskö nukkumaan?" ehdotin haukotellen ja Nasu sulki silmänsä nyökytellen.
"Joo pitäs todellaki", se huokasi ja avasi silmänsä, nojautui sohvan selkänojaa vasten ja kääntyi katsomaan mua.
"Pliis, voitko Tintti soittaa mulle jonkun unilaulun, niin ois mukavampi nukahtaa", se sitten pyysi ihan tosissaan ja ihan vilpittömästi ja katsoi mua sellaisella överillä koiranpentukatseella. Hiton kännisellä koiranpentukatseella.
"No en kyllä ihan oikeesti jaksa hakee huoneesta skittaa", vastasin haukotellen ja nojauduin itsekin sohvan selkänojaa vasten.
"Voitko sit ees laulaa?"
"En mä Jami jaksa."
Nasu mutristi suutaan tosi surkeana.
"No lämmitä vähän ees", se sitten pyysi, liikahti sohvan poikki mun lähelle ja kaivautui kohta varoittamatta mun kylkeen kiinni. Mä nauroin yllättyneenä sille ja sen eleelle.
"Mikä sulla nyt on?" kysyin ja Nasu naurahti.
"En tiiä, mä oon rakkaudenkipee yksinäinen mies, joka on saanu turpaansa."
Mä tyrskähdin.
"No tulehan tänne, niin Tino antaa vähän rakkautta", mä tuumasin ja nostin kättäni, otin Nasun siihen mun kainaloon.
"Kuulosti joltain vanhalta sedältä", se kommentoi.
"Mä oon sua nuorempi", muistutin ja Nasu hymisi jotain painaessaan kasvonsa mun valkoiseen t-paitaan.
"Joskus tuntuu, että oisit vanhempi."
"No kiitos vaan."
"En mä vittuillu", Nasu selvensi mumisten. "Sä vaan oot tollanen – tollanen turvallinen."
Mun sisällä liikahti lämpö.
Voi mikä söötti Nasu.
"Okei", naurahdin ja Nasu kiersi kätensä mun yläkropan ympärille, sen lämmin vartalo painautui vieläkin lähemmäs. Musta sen känninen läheisyyspuska oli ihan hassu ja samalla kamalan liikuttava.
Tuntui oikeastaan kivalta, kun se oli siinä.
"Sä haiset majoneesilta", virkoin kohta ja Nasu nauroi väsyneesti.
"Ite haiset valkosipulilta ja oliiveilta."
Mä virnistin itsekseni ja annoin sormieni silittää Nasun paljasta käsivartta.
"Ookoo."
"Nukun tässä nyt vähän", Nasu mumisi.
"Nuku vaan."
Nasu huokasi hiljaa ja rutisti mua. Mä koitin pysyä hereillä, koitin olla sammumatta, että selviäisin vielä omaan sänkyyni. Mutta kai mä olin ihan saakelin jurrissa kuitenkin. Koska kun mä painoin poskeni Nasun kirkkaanpunaiseen tukkaan ja suljin mun silmät, niin humalainen uneliaisuus vetäisi mut ihan varoittamatta mukanaan.