Words 1235
****
"Mi-minun pitää mennä." Sanon kauhistuneena ja nousen seisomaan. Mikään ei ole varmaa. Minun pitää ottaa asiasta selvää ja rukoilla.
"Mitä? Minne sinä olet oikein menossa?" Christian kysyy kummastuneena, mutta minä pudistelen vaan päätäni.
"Minun pitää käydä tuolla. Tulen myöhemmin takaisin." Saan sanottua, ja lähden juosten huoneesta. En todellakaan jää nyt kuuntelemaan mitä Christian olisi vielä minulle sanonut.
Juoksen linnan käytäviä pitkin, ja todella monet palvelijat katsovat minua kummastuneena. Osa vanhemmista jopa halveksien. Eikä se mikään ihme edes ole.
Lopulta saavumme meidän huoneen ovelle. Tai se tulee tai on oikeastaan enää Madisonin huone. Koputan oveen pari kertaa, mutta mitään ei kuullu.
Kaivan avaimen taskustani ja avaan oven. Huhuilen ystävääni, mutta on aivan hiirenhiljaista. Tunnen kuinka sydämeni puristaa rinnassani, ja raivo kuningasta kohtaan kasvaa entisestään.
Mutta kumma kyllä..... ensimmäisenä kun ajattelen häntä mieleeni ei tule raivo tai viha.
Vaan sääli.
****
Kävelen koputtamatta sisään ja kuningas on juuri nousemassa sängystään ylös. Hän katsoo minua ensin ihmeissään, mutta sitten hänen kasvonsa muuttuvat jälleen norsunvituksi.
"Mitä sinä olet mennyt tekemään?" Huudan hänelle, ja kyynel meinahtaa tipahtaa silmästäni. Loistavaa Alexandra. Näytä vaan heikkoutesi hänelle. Kuningas ei varmasti käytä niitä sinua vastaan.
"Mitä ihmettä sinä tulet meuhkaamaan tänne? Vaikka satut olemaan kihloissa veljeni kanssa se ei tarkoita, että sinulla on enemmän oikeuksia. Sinä et todellakaan voi tulla huoneeseeni noin. Minä olen sinun kuninkaasi."
"Arvaa kiinnostaako minua hirveästi tällä hetkellä?" Kysyn ja yritän niin kovasti olla itkemättä. Minä tein itselleni lupauksen ja sen aion myös pitää. Niistä hieman, ettei räkä vuotaisi nenästä.
"Onko Christian tehnyt jotain?" Kuningas kysyy ja hänen kysymyksenä todella yllättää minut. Miksi ihmeessä hän kysyy minulta tuollaista?
"No ei! Sinä olet! Olet tehnyt jälleen!" Huudan hänelle ja yritän huulta purren pidätellä itkua. "Sinä tapoit minun ystäväni! Ihan ilman syytä. Miten sinä pystyt hallitsemaan?"
"Älä kritisoi minua."
"Ei. Juuri niin minä teen. Kai se sinusta on helppoa. Hallita ilman tunteita. Sinun ei tarvitse välittää kestäkään tai mistäkään. Voit tehdä niin kuin haluat." Sanon ja pudistelen päätäni.
Kuningas aukoo suutaan, mutta minä en aio antaa hänelle puheenvuoroa.
"Sinä olet kylmä. Olet kylmä ihminen. Sen sinä varmaa kyllä itse tiesitkin. Sinä et tule koskaan löytämään ketään, koska kukaan ei voi ikinä, ei niin ikinä rakastaa sinua."
Sen sanottuani käänny ympäri ja lähden matkoihini. Matkalla pysähdyn hengittämään syvään. Rutistan silmäni kiinni ja saan pidettyä kyyneleeni loitolla
"Alexandra? Onko kaikki hyvin?" Kuulu soinnukas ja suloinen ääni. Ääni jonka luulin kuolleen.
"Madison! Sinä olet elossa!" Hihkaisen ja halaan ystävääni. Olen niin huojentunut.
"Tietenkin olen elossa. Miksi en olisi?" Madison kysyy naurahten, ja katsoo minua kuin hullu.
"Kuulin vaan, että kolme teloitettiin."
"Ja luulit, että yksi niistä olin minä?" Madison varmistaa ja minä nyökkään. "Miksi ihmeessä sinä niin luulit?"
"Christian sanoo, että yksi oli suunnilleen minun ikäseni ja hänen nimensä alkaa m:ällä"
"Totta. Hän oli yksi Matilda. Tein hänen kanssaan töitä aina silloin tällöin. Hän oli kai varastanut jotain." Madison sanoo ja vaikuttaa hieman surulliselta.
"Olitteko te ystäviä?"
"Ei oikeastaan. On se silti surullista, kun joku tuttusi kuolee. Varsinkin täällä. Toisaalta ihmisten pitää tietää riskit. Yksikin virhe, ja pääsi voi olla poikki. Ihmiset tietävät sen. Heidän pitää tietää riski."
"En voi silti uskoa sitä. On niin väärin vaan tappaa joku. Se on oikeasti epäreilua, että jollakin on sellainen valta. Pitäisi olla reilu oikeudenkäynti." Mutisen hiljaa.
"Semmoista et saa täällä. Ei kuningas jaksaa mitään sellaista. Hänen mielestään se on ajantuhlausta, koska tiedetään, että hän on jo syyllinen."
Samalla huomaan Victorian tulevan kulman takaa ja nyökkään sinne päin, että Madison tajuaisi.
"Joo. Minun pitää tästä varmaan lähteä." Hän mutisee ja lähtee jatkamaan töitään.
Victorialla näyttää olevan myös kiire, koska hän vaan moikkaa minulle nopeasti. Minä iloitsen sisäisesti, että Madison on kunnossa. Minua tosin surettaa ja raivostuttaa niiden muiden kohtalo.
Ei kukaan ole oikeasti niin julma.
****
"Minne sinä oikein katosit? Taas? Sinä se tykkäät tehdä katoamistemppuja." Christian sanoo, kun palaan takaisin.
"Minun piti käydä Madisonin luona." Sanon, ja en jaksa tai halua kertoa koko totuutta.
"Hyvä on. Minä olin hyödyllinen sillä aikaa." Christian sanoo ja vinkkaa silmää. Hänen aiempi väsymys on tiessään, ja hän on jälleen oma pirteä itsensä.
"No... mitäs sinä olet tehnyt?" Kysyn ja istahdan sohvalle. Christian tulee viereeni ja tarttuu kädestäni.
"Kutsuin illaksi koko henkilökunnan koolle. Kerrotaan meidän kihlauksesta." Christian sanoo ja hymyni ylettyy korviini asti.
"Ihan totta?"
"Joo. Vai haluatko sinä vielä kertoa? Voimme me vielä sitä muuttaa. Vaikka parin viikon päästä?" Christian ehdottaa, mutta minä pudistan päätäni.
"Ei me tätä nyt ruveta siirtämään. Minusta on kiva, että ihmiset saavat tietää meistä." Sanon ja Christian hivuttautuu lähemmäs. Hän suutelee minua ja vastaan luonnollisesti siihen.
"Tiedäthän, että teet minusta todella onnellisen?" Hän kysyy ja vetäytyy pari senttiä kasvoistani.
"Se onkin minun yksi tehtävä." Kuiskaan takaisin ja Christian naurahtaa.
"Meidän pitää varmaan laittaa parhaat vaatteemme päälle."
"Joo. Minun vaatteeni ovat vielä ja minun Madisonin huoneessa." Sanon ja nousen sohvalta ylös. "Oletko muuten varma?"
"Niin mistä?"
"Siitä, että muutan tänne sinun huoneeseesi. En halua olla mikään taakka." Sanon nolona ja saan Christianin jälleen nauramaan.
"Et todellakaan tule olemaan mikään taakka. Eikä meillä ole vielä mikään kiire sinne. Ollaan hetki vaan tässä."
****
"Alex! Minä menen jo." Madison huutaa minulla ja juoksen kylpyhuoneesta pois.
"Minua hermostuttaa ihan hirveästi." Sanon ja puren huultani.
"Sinulla ei ole mitään syytä jännittää. Unelmiesi prinssi seisoo vierelläsi ja minä seison siellä jossain yleisössä." Madison sanoo kohauttaen olkiaan.
"Hmmm.... entä jos kuningas järjestää siellä jonkun kohtauksen? Sen hän voisi oikeasti tehdä."
"Tiedätkö mitä minä luulen?" Madison kysyy ja minä pudistan päätäni.
"No kerro minullekin."
"Minusta tuntuu, että hän ei ole edes tulossa. Hänen mielestään hänellä on varmasti parempaa tai tärkeämpää tekemistä. Ole siis ihan huoleti." Madison sanoo ja halaa minua vielä.
"Minä menen nyt. Nähdään." Hän vielä sanoo ja iskee mennessään silmää.
Madisonin mentyä käännyn peiliin päin ja katson itseäni siitä. Minä ihan totta pystyn tähän.
Laitan vielä korviini kauniit korvikset ja laitan hiuksiani hiukan paremmin. Madison tosiaan on oikeassa. Kuningas ei todellakaan ole tulossa paikalle. Mitä hän siellä tekisi? Ei niin yhtään mitään.
Käännyn ympäri ja lähden ovelle. Vilkaisen huoneeseen ja pystyn vaan ajattelemaan yhtä asiaa. Seuraavan kerran, kun tulen tänne olen ihan virallisesti prinssin kihlattu.
Aukaisen oven ja katson autioon käytävään. Nämä käytävät vaikuttavat todella autioilta ilman henkilökuntaa.
Varmistan vielä, että ovi on lukossa ja lähden sen jälkeen kohti rappusia. Olen juuri astumassa ensimmäiselle portaalle, kun tunnen jonkun tarttuvan käteeni.
Käännyn ympäri ja näen kuninkaan. Mitä ihmettä hän tekee täällä? Palvelijoiden siivessä? Tätä päivää en olisi ikinä uskonut näkeväni.
"Mitä sinä teet? Minulla on tässä kiire." Tiuskaisen ja repäisen käteni irti. Tai ainakin yritän.
"Minulla on sinulle asiaa." William sanoo ja repäisee minut keppoisesti mukaansa.
"Hei-" kerkeän vaan sanoa, kun hän avaa jonkun oven ja taluttaa minut sisään. Hän vetäisee oven kiinni ja jää sen eteen.
Katselen ympärilleni ja tajuan, että en ole koskaan käynyt täällä. Tämä on joku pukuhuone. Täällä on ihan hirveä läjä vaatteita.
"Voisitko päästää minut?" Kysyn äkäisenä ja kuningas pudistaa päätän.
"En todellakaan voi." Hän murahtaa. Minä mulkaisen häntä ja saan työnnettyä hänet pois edestäni.
Yritän avata ovea, mutta se ei aukea. Yritän kääntää nuppia toiseen suuntaan, mutta se ei aukea. Et voi olla oikeasti tosissasi.
"Tämä ovi on rikki. Tämä ei aukea." Valitan ääneen ja nyt yritän rikkoa ovea.
"Sinulla on minulle varmaan jotain sanottavaa." Kuningas tokaisee ja minä käännyn katsomaan häntä.
"Joo. Miksi tämä ovi ei aukea?"
William huokaisee ja tönäisee minut edestä. Hän yrittää avata oven, mutta ei saa parempaa tulosta aikaa kuin minäkään.
"Mitä-" hän aloittaa, mutta lause loppuu huokaisuun. Tämähän on kerrassaan loistavaa!
Jossain ihme kopperossa lukkojen takana. Enkä todellakaan ole täällä yksin.
Vaan seurassani on kuningas.
****
🔥Kiitos kun luit!🔥
💋See u!💋