Save You Tonight (Louis Tomlinson fan fiction)

Luku 1

"Anna, moi kultaa!" Kuulin, kun Jeremy huusi ovelta.

Työskentelen hotelli Hiltonin ravintolassa tarjoilijana, Lontoossa.

"Moii Jeremy!" Sanoin, menin hänen luokseen ja suutelimme.

"Miks sä et oo viel päässy?" Jeremy kysyi ihmeissään.

"Nii.. ku huomenna tänne tulee jotai julkkislaulajia ja meidän pitää tarjoilla niille. Joten meillä on ollu tässä vähän extra työtä." selitin hänelle, kuten yleensä..

"Aa okei.. Keitä julkkiksia??" hän kysyi

"Umm.. tais olla joku One Direction, vissii." sanoin. En tiennyt bändistä mitään muuta paitsi, että he ovat kuuluisa poikabändi.

"Upeeta! Mä voisin mennä autoon odottamaan, jos tulisit kohta?" Jeremy sanoi kohottaen kulmiaan.

"Joo.. ei täs pitäis mennä ku muutama minuutti." sanoin.

"Mahtavaa, nähää autos." hän sanoi, antoi suukon poskelleni ja lähti autoon.

"Anna, sä voit jo mennä. Me kyl pärjätää kolmistaankin Jennyn ja Nicon kanssa." Esimieheni David sanoi vinkaten silmää.

"Hah.. no kiitti!" sanoin innoissani.

"Ja muistakkin olla huomenna viimeistään kahdeksalata täällä, bändi ja tuotantoryhmä on täällä jo aamupäivällä kymmenen aikaan." David muistutti.

"Jep, nähää huomenna!" huikkasin ja lähdin autolle.

Lähdimme ajamaan Jeremyn ja minun yhteiselle asunnolle. Jeremy tekee töitä paikallisessa lehdessä, joten hän pystyy tekemään aika paljon töitä kotona.

"Kävin jo aikasemmin kiinalaisessa, joten kotona on valmiina sulle ja mulle ateriat." hän sanoi hymyillen.

"Ai.. mä luulin et me oltais vuokrattu joku leffa tänää..." sanoin hieman pettyneenä.

"Eeei.. hyi. Leffat ei opeta mitään, ne on vaa jotai teennäistä hömppää." Jeremy sanoi. Tuon kuulin joka kerta, kun sanoin, että haluaisin katsoa hänen kanssaan leffaa...

Olimme jo kotona. Asuimme melkein Lontoon ydinkeskustassa, kerrostalokämpässä, kolmiossa. Se riitti meille. Olin sisustanut asunnon kotoisaksi ja pidin siitä paljon, sen sain sentään tehdä..

Söimme ruoan ja Jeremy meni heti tietokoneen äärelle, hänellä oli joku tärkeä työ. Kun sanoin, että voisin lähteä parin ystäväni kanssa ulos, hän tyrmäsi ajatuksen.

"Meijänhän piti olla tää ilta ihan vaa kahestaa." Jeremy sanoi, tuli eteiseen ja korotti ääntään.

"Just... täähän on sitä yhdessäoloa, ku sä vaa roikut koneella ja mä pyörittelen peukaloitani täällä!"

"No miks et kato jotai leffaa niinku aina haluut?!"

"Haluisin kattoo SUN kaa, En yksin!" sanoin jo huutaen. Kiva. Taas me riitelimme...

"Ja sähän ET LÄHE MINNEKKÄÄ!!" Jeremy huusi ja repi takin päältäni.

"Vittu näpit irti musta senki hullu!!!" huusin.

Hän otti minua ranteista kiinni ja puristi niitä varmasti niin kovaa kuin pystyi, sillä se sattui, todella paljon.

"Ai helvetti, toi sattuu, päästä irti!!!" huusin, mutta hän ei lopettanut.

Lopulta hän työnsi minut seinää vasten, edelleen puristaen ranteistani ja suuteli minua. Yritin olla suutelematta takaisin, mutta hän puristi minua vain lujemmin, joten luovutin ja suutelin häntä takaisin.

"Anna, mä rakastan sua, niin paljon. Sno, että säkin rakastat mua." hän sanoi ja vihdoinkin löysensi otettaan ranteistani.

"Rakastan sua..." sanoin ja katsoin lattiaan.

"Sano se tunteella!" Hän melkein huusi ja raahasi minut makuuhuoneeseen. Hän kaatoi minut sängylle ja tuli päälleni.

"Tunteella kulta..." hän sanoi lempeästi hymyillen ja siveli poskeani.

"Rakastan sua.. Jeremy." sanoin ja katsoin hänen harmaisiin silmiinsä.

"Noniin.." hän sanoi ja suutelimme. Hän alkoi riisua vaatteitaan ja samalla minun... Mietin, että oli vain parempi totella, kuin yrittää häipyä...

Seuraavana aamuna heräsin hänen kainalostaan. Kello oli jo melkein puoli kahdeksan, joten nousin nopeasti sängystä ja menin samantien suihkuun. Näin peilistä kamalan näyn, Käsivarsissani oli mustelmia... ja ranteeni olivat ihan punaiset, voi ei.... Kävin siis pika suihkussa, puin pitkähihasen, onneksi oli talvi. Ja meikkasin. Onnistuin livahtamaan ulos ilman, että Jeremy heräsi.

Ehdin juuri ja juuri kahdeksaksi Hiltonille. Minun onnekseni meillä kaikilla tarjoilijoilla oli mustat housut ja valkoiset, pitkähihaiset kauluspaidat. Laitoin ruskeat hiukseni kiinni ja harmittelin, kun en ollut ehtinyt suoristaa niitä aamulla, sillä minulla on luonnonkiharat... Lisäsin vielä hieman ripsiväriä korostamaan ruskeita silmiäni. Ja kaikkein tärkein, eli nimilappuni lisäsin paitaan. Olin valmis ja kello oli jo kymmenen.

Melkein kaikki tiesivät One Directionin, tai oikeastaan kaikki paitsi minä... Ja lopultakin kaksi mustaa autoa pystähtyivät hotellin eteen, yli tunnin myöhässä tosin... Hotellin eteen oli kerääntynyt muutamakymmen fania. Meitä oli 8 tarjoilijaa, kaikille asiakkaille oma. Poikia oli viisi ja ilmeisesti bändin johtajia/rahoittajia kolme. Seisoimme kaikki yhdessä rivissä, tiskin edessä.

"Anna, et tarjoilekkaan herra Cowelille, vaan Mr Tomlinsonille, Louis Tomlinsonille." David kuiskasi korvaani.

"David, kuka hän on niistä...?" kysyin paniikissa

David näytti kuvan Lousista. "Okei..." sanoin ja aloin epäillä tarjoilijan taitojani.

Ensin ravintolaan astui nuo kolme vähän vanhempaa miestä. Perässä tuli viisi komeaa nuorta miestä... Ensin tuli blondi, sitten mustatukkainen poika, sitten poika jolla oli todella kiharat hiukset, seuraavaksi tuli poika jolla oli sydämenmuotoiset kasvot ja ruskea tukka. Viimeisenä tuli Louis Tomlinson, tunnistin hänet kuvan avulla ja hän oli varmasti komein poika jonka olin koskaan nähnyt...

Huokaisin syvään ja katselin häntä miettien etten saisi mokata tätä.

Hän katsoi juuri samalla hetkellä minuun ja katseemme kohtasivat. Hän hymyili minulle kuin rohkaistakseen. Hymyilin takaisin, tai ainakin yritin.

Veimme heille ensin menun. Lähestyin Louisia ja mietin mitä minun piti sanoa...

"Herra Tomlinson, menu, olkaa hyvä." sanoin ja ojensin ruokalistan hänelle.

"Hei ja kiitos. Sano mute vaa Louis, jooko... Anna?" hän sanoi hymyillen ja katsoi nimeni rinnasani olevasta nimikyltistä.

"Joo, tietysti Louis." hymyilin hänelle.