Kiira (osa 4)

3.2K 346 76
                                    

Vähän kerrallaan päiväni linnassa saavat muodon. Ne koostuvat hiljaisista aamiaisista, lukusalin kirjoista, Eddan keittiön lämmöstä auttaessani taloustöissä. Häneltä saan kuulla lähimetsän olennoista: suosikkini on tarina sokeasta näkistä, joka nuokkuu sateisina päivinä Virvalammella.

Eniten vietän aikaa puutarhassa. Omenapuuhun en tohdi koskea, mutta huolehdin muusta parhaani mukaan. Kitken rikkaruohot, kastelen kukat, maanittelen kylmien öiden säikyttämiä ruusuja kasvamaan. Upottaessani sormeni viileään multaan minä tiedän paikkani maailmassa.

Päivilläni linnassa on muoto, mutta Valve ei niihin kuulu. Hän on enemmän poissa kuin paikalla, hoitamassa kiireisenä maagintehtäviään. Se ei vaivaa minua. Valintaseremonia alkaa tuntua yhä enemmän pelkältä unelta.

Välillä huomaan silti miettiväni, voisiko jokin olla myös toisin.

**

Auringonvalo paistaa kirkkaana silmiini astuessani sisään puutarhan portista. Edda on pyytänyt minua tuomaan yrttejä keittoa varten, mutten malta olla katsomatta, miten ruusut voivat. Sää on ollut aiempaa lämpimämpi, melkein kesäinen. Ehkä siksi kukat eivät näytä enää niin kurjilta.

Sivelen varovasti punaisia terälehtiä, kun äkkiä jokin kiinnittää huomioni. Se on paha aavistus, äkillinen levottomuuden tunne: kaikki ei ole kunnossa. Kasvit ympärilläni tuntuvat nekin pidättävän hengitystään, kuin peloissaan.

Käännyn kannoillani yrttejä muistamatta. Tiedän vain, että minun on löydettävä Edda.

En ehdi keittiöön asti. Linnaneteiseen päästessäni minut pysäyttää aloilleni nauru, joka tuntuu kumpuavan kaikkialta ja samalla ei mistään. Se särkee luitani kuin kylmä.

"Kuinka suloinen ihmislapsi! Ei sinun tarvitse minua säikkyä."

Nainen on ilmestynyt pimeästä eteeni vaivihkaa kuin varjo, valkoiseen pukeutuneena. Väri ei tunnu oikealta hänen yllään. Ehkä se johtuu silmistä, jotka ovat karmiininpunaiset, tai naurusta, joka on jäänyt kalvamaan mieltäni. Se muistuttaa tarinoiden räyhähengistä, jotka ajavat järjiltään.

Hän ei ole ihminen. Toisaalta olen varma, ettei hän ole myöskään maagi - ei ainakaan samalla tavalla kuin Valve.

Suoristaudun, saan sanottua jotenkuten:

"Linnan isäntä ei ole paikalla juuri nyt. Ehkä voisitte-"

"Voi, emme me sitä ilonpilaajakrummía kaipaa, emmehän?" Naisen hymy venyy venymistään. Siinä on jotakin melkein nälkäistä. "Kultaseni, sinun vuoksesi minä olen tänne tullut."

Otan askeleen taaksepäin, jolloin olento seuraa välittömästi perässä. Tunnen pulssini tihenevän: pelko on terävä kipu rintakehässä. Etsin mielessäni pakotietä, mutta sellaista ei ole.

"Älä turhaan vastustele", nainen hyrisee. Hän on niin lähellä, että voin haistaa hänen hengityksensä: se löyhkää jollekin mädänneelle. "Lopulta suorastaan anelet lisää!"

Terävät kynnet kiertyvät olkapääni ympärille. Yrittäessäni riuhtaista itseni irti ne painuvat aina vain syvemmälle, repivät rikki tunikan kankaan ja ihon. En silti päästä kivuliasta hengähdystä ulos. Naisen silmät hehkuvat hänen nojautuessaan lähemmäs.

"Hiukan vain-"

"Tervehdys, Kiira."

En pysty estämään helpottunutta nyyhkäystä. Valve hymyilee, mutta yötaivas hänen äänessään ei vielä koskaan ole ollut yhtä kylmä.

"Arvostaisin kovasti, ettet yrittäisi vahingoittaa ketään kodissani", Valve sanoo astellessaan lähemmäs. Kevyesti lausutuista sanoista huolimatta pystyn erottamaan hiljaisen uhkan hänen liikkeistään. "Etenkään häntä."

Ævintýr | maagin morsianWhere stories live. Discover now