Olin parkkeerannut itseni kaiuttimien ja aukinaisen läppärin viereen, jonka tiesin menevän rikki viimeistään siinä vaiheessa, kun alettiin siirtyä shottivaiheeseen yötä. Pullo toisessa kädessäni painoi vielä täysinäisenä.
"Tommy, käännä volaa kovemmalle! Tänään ei kuunnella vittu ketään muuta ku musiikkia!" Benjamin huusi. Lähinnä hävetti pikkuveljen riekkuminen kaatokännissä tuttujen nähden, vaikka ihan samassa jamassa sitä itsekin oli joskus ollut niiden nähden. Arvoitukseksi jäi kuka Benjin oli kutsunut, sillä paikalla ei ollut edes sen ikäistä porukkaa.
"Himmaa vähän", kumarruin sanomaan sen korvan juureen, kun se tuli riittävän lähelle, juoma lasissa läikkyen pitkin kupin reunoja. Veli oli aina katkera siitä, että jäi niin paljon lyhyemmäksi ja väitti mun ja muiden holhoavan sitä sen takia. Taputin sen selkää toverillisesti, mutta sain vain vahingoniloisen virneen siltä takaisin. Ei se aikonut kuin vetää pään täyteen, sammua jonnekin lasten leikkipaikalle ja kömpiä sieltä toivottavasti kotiin aamunkoitteessa jos kotiavain oli vielä tallella. Benjamin oli muuttanut vasta omaan kämppäänsä, mikä tarkoitti sen todellakin nauttivan uudesta vapaudestaan. Olinhan mä siitä huolissani, tietysti, mutta kuka nyt sen ikäisenä kuunteli neuvoja omalta isoveljeltä? Siirryin kauemmas Benjistä ja avasin pullon. En ehtinyt kuin laskea itseni beigelle sohvalle, kun pullo, jota tasapainottelin polven päällä meinasi kipata yllättävän seuralaisen takia.
Nojasin Tashan suuntaan kuullakseni hänet paremmin.
"Mitä mitä, sä pääsit omaan elementtiisi?" Tasha noukki pullon mun kädestä ja otti kulauksen. "Et sä tätä yksin juo", se lisäsi, kun näki mun tyytymättömän ilmeen.
"Omaan elementtiin lapsenvahdiks vai?" kysyin, vaatien juomaa takaisin yhdellä käden heilautuksella.
"Istumaan nurkkaan toi yrmeä ilme naamallas kera pullon, tuu tonne pelaamaan meidän kanssa", Tasha korjasi.
"Jos se tarkoittaa että riskeeraan näkeväni Benjin alasti jonkun kännivedon myötä niin ehei, mä juon tämän ja lähden vetämään."
"Mitä sä tänne murjottamaan oot edes tullut?"
"Anna kun arvaan - Jax?" se kysyi ennen kuin sain suutani avattua. Se hytkyi jotenkin levottomana basson mukana, suupielet epävarmassa hymyssä.
"Jep", sain naurettua ulos. Mies oli tosin kadonnut yläkertaan aika nopeasti, enkä aikonut pysyä toisen perässä juomissa ainakaan nyt kun Benji oli paikalla, joten se oli parempi päästää niin sanotusti irti, ja heittää jonkun toisen huoleksi.
"Etit jonkun kivan tyypin matkaas ja lähette viettämään spessumpaa iltaa, ethän sä edes tykkää mistään bileistä." Tasha tönäisi mua leikkisästi olkapäähän. Se tiesi, että vaikka mulla oli historiani yhden yön säädöistä, en ollut varsinaisesti sosiaalinen tai nauttinut bileistä täynnä ihmisiä, jotka tulivat liian iholle. Ainakaan jos olin itse selvinpäin.
"No lähdetkö?" kysyin.
"Hyvä vitsi Tommy", se nauroi. Se oli tavallaan vitsi, vaikka Tashasta aivan helvetisti pidinkin, eikä mua todellakaan olisi haitannut viettää sen kanssa aikaa kaksin. Se oli juuri sellainen, jonka kanssa olisin ehkä parikymppisenä toivonut seurustelevani. Nykyisin toivoin lähinnä omaa rauhaa.
"Nääh en mä ole riittävän kännissä mennäkseni puhumaan kellekään tuntemattomalle."
"Myönnät ettei riitä pokka?"
"Ei todellakaan", pudistelin päätäni juuri ennen kuin pullo löysi taas suulleni. Pienessä sievässä sitä ajatteli olevansa hauskempi mitä todellisuudessa, eikä torjutuksi tuleminen tuntunut missään, kun sillä hetkellä tunsi olevansa arvostelun yläpuolella. Yhtäkkiä tunsin Tashan tarraavan ranteeseeni.
"Pussaa mua", Tashan sanat sai mut pysähtymään ja katsomaan sitä ilmeettömänä, kuin puhuttaisi täysin eri kieliä keskenämme. Se vaikutti olevan ihan tosissaan, eikä se ollut edes humalassa. Laskin pullon alas kuin hidastettuna.
"Häh?" sain kysyttyä, nielaisten juomani alas. Ajattelin kuulleeni musiikin takia väärin.
"Tee se nyt vaan helvetti", Tasha turhautui. Se nosti kätensä painamaan kasvojani itseään kohti niskan tienoilta, toinen käsi siirtyen mun reidelle, kun se tuli lähemmäs. Kaulalle vaeltaneet kynnet vei kaiken huomion edes kyseenalaistaa mitä tapahtui, eikä voinut sanoa, että olisin nauttinut siitä lyhyestä hetkestä enempää kuin kaupassa käymisestä. En tiedä vaikuttiko se, että me oltiin kavereita, vai se, etten muistanut milloin viimeksi olin ollut selvänä niin lähellä ketään, minkä vuoksi koko tilanne tuntui äärettömän kiusalliselta. Tunsin Tashan huulet omillani, suupielelläni, ja niin nopeasti kuin se oli alkanutkin, Tasha vetäytyi kauemmas, ja jätti minut yrittämään peittää hämmentyneisyyteni hörppäämällä muina miehinä pullostani.
"Okei", tuumasin, mutten katsonut Tashaan ollenkaan, vaan tuijotin eteeni mekaanisesti.
"Exä meni ohi", Tasha selitti, pyyhkäisi suutaan ja vaati saada huuhtoa äskeisen nesteellä alas, välittämättä uskoinko sen vastausta vai en. Olin mä kuullut sen ja Naten välirikosta, muttei mua edes lievästi huvittanut se miten tuntui kuin olisi taas palannut kymmenen vuotta takaperin aikaan, jolloin kaikki tuntuivat vaikka väkisin luovan draamaa elämäänsä.
"Heitätkö tuosta hyvästä edes savut? Olisit voinut vähän enemmän antaa varoitusaikaa."
"Oisit tehnyt sen joka tapauksessa", se väitti napakasti.
"Ai niinkö?" kohotin kulmia.
"C'moon Tommy et edes sä mikään kivi oo, kyllä säkin kaipaat läheisyyttä."
"Seuraavalla kerralla ehkä omilla ehdoilla, sovitaanko?"
"Sovittu! Lupaan yrittää kaikkeni ettei toista kertaa enää tule." Auts. Vaikken Tashan perään haikaillutkaan, oli melkein huolestuttavaa miten se suhtautui asiaan niin, että missään tapauksessa en voisi olla siitä kiinnostunut tai se vastavuoroisesti minusta.
"Ja hei jos vielä muutat mielesi ja haluat nähdä broidis nolaamassa totaalisesti ittensä ni oot tervetullut." Tasha nousi ylös ja käännähti niin, että sen pitkän kukkakuvioisen hameen helma pyyhki mun jalkaa. Seurasin sen selkää, kun se siirtyi yläkertaan, jossa kaiketi tarkoituksena oli järjestää juomapelejä. Lysähdin takaisin selkänojaa vasten.
Ideana oli ollut myydä, sitten juoda, eikä vain juoda, mutta Benjaminin ilmestyttyä kuvioihin mä en vaan viitsinyt tehdä sitä. Kyllähän veljen täytyi tietää mitä tein, vaikka typeränä sitä pidinkin. Siitä huolimatta täytyi sen ja siskonkin edessä pitää jotain rotia itseni kanssa. Jos Jakob olisi vielä elossa, en kokisi niin hirveää painetta olla se vanhin ja fiksuin. Meillä oli ollut Jakobin kanssa vain pari vuotta ikäeroa ja siltä opin kavereideni kanssa kaikki rötöstelyn alkeista kirosanoihin. Samalla kun mä menetin veljeni, menetin myös parhaan ystävän, ja olin melkein katkera siitä miten Benji ja Sunny oli olleet sen verran nuorempia, ettei niillä ollut samanlaista suhdetta siihen, vaikka totta helvetissä nekin sitä suri. Benji oli nyt saman ikäinen kuin Jakob kuollessaan sinne paskaiselle kadulle, joka tuntui vaan pahentavan mun holhoamista sen holtittomasta käytöksestä. Ei niissä ulkonäöllisesti samaa ollut kuin se pilke silmäkulmassa, jota itse aikoinaan yritin matkia vanhemmalta veljeltä, laihoin lopputuloksin. Sitä olisi halunnut olla kaikkea mitä Jakobkin, mutta olin vain laimea versio siitä. Minä ja Benji näytettiin muutenkin enemmän toisiltamme.
Olin lähellä läimäistä seuraavaa, joka tarttui käsivarresta, etenkin sen jälkeen kun tajusin sen olevan jätkä kioskin yläpuolella olevista asunnoista. Tein erittäin raskaalla huokaisulla selväksi, ettei mua huvittanut juuri sillä hetkellä setviä sen ongelmia.
"Tommy hei, sori mulla ei edelleenkää oo maksaa sulle, ihan tosissaan yritin ja kyselin kaikilta", punahiuksinen mies selitti suu vaahdossa, eikä mua voinut vähempääkään kiinnostaa sen koko tarina asian suhteen. Ainoa mitä siitä tiesin oli asuinpaikka ja velan määrä, muulla ei ollut merkitystä. Miehen olisi kuvitellut muutenkin luikkivan pakoon minut nähdessään jos jotakin.
"Kokeilitko myydä itseäsi?" kysyin. En todella toivonut kenenkään joutuvan sitä tekemään saadakseen velkoja maksettua, mutta ei ollut mun tehtäväni kysyä mistä rahat tuli. Mies ei rentoutunut, eikä tajunnut mun vitsailevan.
"E-en", nuori mies meni hämilleen, enkä mä voinut kuin antaa sille pakotetun laiskan hymyn.
"Olet onnekas että täällä on sen verran ihmisiä etten viitsi ruveta raahaamaan sua ulos, saattaisi sitä rahaa yhtäkkiä vaikka löytyäkin."
"Ei, oikeasti mä lupaan viimeistään ensi viikolla, saan liksan sillon."
En ollut mikään barbaari, mutta en voinut suojella jokaisen veloissa olevan asiakkaan mainetta, vaikka olisin halunnutkin. Jätkä tuijotti suu hiukan ammollaan niin kauan, kunnes tajusi, ettei mulla ollut sille mitään sanottavaa, enkä ollut aikomassa paiskata sitä seinää vasten ja järjestää showta kaikkien edessä. Se lähti matkoihinsa hartiat lysyssä, kurkaten taakseen kuin pelkäisi mun seuraavan sitä. Inhosin kysellä velkojen perään, sillä en ollut sellainen, tai ainakaan halunnut olla mikään väkivaltainen mulkku, joka rikkoo perheiden tulevaisuuden parin sadan tähden. Tein sen vain kun oli pakko ja käsky tuli joltain muulta.
Sain itseni lähtemään ulos hämärään laskeutuneesta talosta vasta siinä vaiheessa, kun toisesta huoneesta kuului räsähdys, jota seurasi askelten ja puheen loppuminen. Vain basson jytke jatkoi taustalla, samoin kuin sohvalle muhinoimaan ängennyt pariskunsa, jolle me kaikki olimme elottomia koriste-esineitä.
Yö oli pitkällä ja ohut paita päästi pienimmätkin tuulenvireet lävitse. Portaikolla näin tutun naaman, jolle nyökkäsin ihan kohteliaisuudesta.
"Sä lähdet jo? Mä luulin, että sä olit täällä asioilla", Owen huomautti vihjailevasti hyväntuulisena kuten aina. Katsoin epäilevästi sen kaveriporukkaa, lähinnä sillä silmällä oliko niihin luottamista vai ei. Ne ei kuitenkaan näyttänyt kuin perus juipeilta, joille tärkeintä oli hyvän maineen ylläpitäminen ja uusimman pelikonsolin kotiin kantaminen heti sen julkaisupäivänä.
"Niin minäkin."
Ilta oli köyhä ja mieli teki päästä mahdollisimman pian kulahtaneista pippaloista kotiin ja parempaan huomiseen.
"Se tyyppi kävelee tuolla kuin omistaisi koko kadun. Et meinaa mennä sanomaan sille mitään?" mies kysyi. En ymmärtänyt mitä se tarkoitti, joten osasin vain kurtistaa kulmiani sille vastaukseksi.
"Ai sä et nähny sitä?" Owen varmisti.
"Nähnyt mitä?"
"Joku jätkä meni vähän aika sitten takaoville, näytti jotain myyvän, en tiedä tunteeko se jonkun täältä vai mitä se duunaa, mutta ei se ainakaan sisälle asti uskaltanut."
"Eipä tullut vastaan", totesin. Sierra Ridge oli vaivainen lähiöalue parin kilometrin päässä kaupungin vilkkaimmasta keskuksesta, eikä kukaan kaivannut ulkopuolisia samoille kaduille kauppaamaan yhtään mitään.
"Väitti kovaan ääneen myyvänsä vain parasta."
Mulle tuntematon tyyppi räkäisi maahan. "Mikä idiootti", se sanoi.
"Ei ole täältä vai?" varmistin. Tuijotin asvalttiin tippunutta klimppiä, johon muodostui ihan kuin katuvalon heijastuksesta kirkas valotäplä. Owen puhalsi ilmat keuhkoistaan kuin tuntematon jätkä olisi jotenkin sen ongelma.
"Ei, keskustan tuomisia veikkaisin", Owen sanoi.
"Mikä hitto siinä on, että tänne pitää tulla, luulis siellä nyt paremmin kauppa käyvän kuin tänne peräkylien teineille ja köyhille", se sama tuntematon ja yhdentekevä mies paasasi. Olihan siinä pointtiakin, mutta jos mies ei itse kaupannut, mitä epäilin koska en tuntenut sitä, ei asia pitäisi liittyä siihen millään tasolla.
"Teinithän ne vasta tyhminä ostaakin kalliimmalla mitä tarvitsisi, etenkin kun ne ei jaksa raahata persettään kodin nurkkia pidemmälle, vaikka tietäsivätkin että halvemmallakin pääsisi", sanoin. Ne jatkoi juttua johonkin niitä huvittaneeseen uutiseen, kun mä lähdin kiertämään taloa nähdäkseni kuka tämä niin sanottu uusi tulokas alueella oli. En halunnut kuin nähdä kuka kyseessä tarkalleen ottaen oli ja mitä se täällä oli tekevinään.
Jostain syystä odotin näkeväni karikatyyrisen keskenkasvuisen pellen larppaamassa gangsteria kultaketjuineen, mutta sen sijaan jouduin tyytymään helynä pelkkiin korvakoruihin ja sormukseen. Oli mies tosin melko lyhyt, mutta oli vaikea sanoa mitä ikäluokkaa se oli. En jäänyt kauas tiirailemaan toista, vaan kävelin lyhyttä nurmikkoa pitkin sen luokse kuin mikäkin vanha tuttu. Pari sille juttelevaa ihmistä poistui paikalta avattuani suuni.
"Pitäisikö sun olla jossain muualla?" tokaisin mustahiuksiselle miehelle saadakseni sen huomion itseeni. Yritin kuulostaa pirteämmältä mitä savu- ja alkoholihuuruinen mieleni saivat todellisuudessa tuntemaan.
"Anna mä lopetan sen minkä alotinkin", se ei edes katsonut muhun kunnolla vaan kädet taskussa tuijotteli jonnekin sivuun.
"Tiedätkö, että kytät rakastaa tulla tekemään ratsioita tänne viikonloppuisin", kerroin. En mä tapella meinannut sen kanssa, mutta sen koppava asenne sai mut haluamaan näpäyttää sitä edes vähän.
"Säkö vai soittaisit ne tänne?" mies kysyi, kääntyi katsomaan takapihan ovelta sisälle, joka avonaisena päästi kaikki äänet naapureittenkin pihamaille.
"Olen todennäköisesti viimeinen joka niin tekisi."
"Kuka sä edes olet?" se kysyi, viimein katsoen mua kunnolla. Mielessäni naurahdin sen vihaisuudelle.
"Tommy."
"Tommy? Käykö Tom?"
"Mielummin ei."
Sitten se ojensi kätensä.
"Flaco."
Katsoin sen kättä hetken, ennen kuin tartuin siihen. Ei varmasti ollut sen oikea nimi jos multa kysyttiin, mutta kuka olin tuomitsemaan.
"Kuulin, että sulla käy kauppa täällä", sanoin.
"Olisit heti sanonu että haluat ostaa", Flacoksi esittäytyneen miehen ryhti suoristui heti. Hymähdin sen asenteenmuutokselle happamasti. Sen pukeutuminenkaan ei kertonut mitään erityistä siitä mustine t-paitoineen, housuineen ja kenkineen. Ehkä se oli riittävän fiksu tajutakseen, että oli parempi hukkua taustaan.
"Mua ei kiinnosta ostaminen vaan se kuka sut tänne on kutsunut?" selvensin.
"Ei kukaan, itse kävelin."
Astuin lähemmäs sitä. "Älä puhu paskaa, kelle sä teet töitä?"
Mies tuijotti nyt silmiini, tutkivasti.
"Sanooko De Luca mitään?" Flaco kysyi, hiljempaa. Sen suupielet kääntyi vähän ylöspäin, mikä sai mut lähinnä ärsyyntymään.
"Niinpä tietysti."
Kaikki olivat täällä vähintään kuulleet nimen, kulissien takana seisovan Gianni De Lucan, joka pyöritti suurinta osaa kaduilla kulkevista laittomista aseista ja päihteistä alueella. En ollut koskaan tavannut miestä kasvotusten tai tiennyt miltä tämä edes näytti, vaikka De Lucaa pystyi sanomaan pomokseni, sillä välillämme oli liian monta kerrosta välikäsiä, joilla oli huomattavasti tärkeämpi rooli De Lucan elämässä kuin yhdelläkään kaltaisellani.
"Ollaan siis samassa veneessä", huomautin, mikä sai Flacon naurahtamaan voitonriemuisasti. Siinä ja sen kapeissa silmissä todella oli jotain nenäkästä, joka vaati hermoiltani liikaa sillä hetkellä.
"Eli parempi tulla vain toimeen mun kanssa."
"Kunhan et käy hermoille liiaksi", sanoin.