Seura tuntuu oudolta
Samaan aikaan on hauska viettää ystävien kanssa aikaa yhdessä, kuvata ja jutella.... Mutta jotenkin rentouden alta kuitenkin puskee nimetön ahdinko. Olenko kuitenkaan itseäni miellyttävässä seurassa?
Voisinko vain kadota ja olla näkemättä yhtäkään ihmistä?
Voisinko vain saada edes hetken kestävän halin kaikilta maailman ihmisiltä?
Pitkäkestoisen pahan olon peruspiirre on peittää elävältä syövä olo hymyn ja pirteyden alle. Vaikka olo oikeasti olisi niin uuvuttavan huono, ettei jaksaisi sängystä ylös nousta, hyppii energistä esittäen valkoisilla käytävillä kuin mikäkin hyperaktiivinen adhd-lapsi.
Mutta silti kukaan ei ymmärrä sitä
Kaikki uskovat esityksen todeksi
Ja nopeammin kuin pian tulen olemaan terveeksi leimattu, vaikka päässä kaikuvat ajatukset kuolemasta.