Taas niityt vihannoivat

Luku 11, jossa nautitaan ja huolestutaan

"Mitä hittoa teille on tapahtunut?" Otto kysyi kavahtaen, kun lopulta ennätti ihmismäiseksi laittautuneena ulos ja tavoitti Jussin ja Vilhon istuskelemassa aitan rappusilla kurjassa kunnossa - muttei sillä tavalla kurjassa kuin Otto oli odottanut. Molempien naamat olivat mustelmilla ja turvoksissa. Jussin huulessa näkyi olevan haavakin.
"Jannen tekosia", Jussi tokaisi. "Se oli päissään ja suuttui varmaan, kun olin juhlissa, vaikka perheellä ei ole vielä taloa."
Otolle ei heti valjennut, miksi aina yleensä lauhkea Janne olisi tulistunut moisesta humalassakaan, mutta Jussi selitti tarkemmin.
"Se sanoi, että Kaisalle olisi pitänyt olla kunnon mies eikä laiskaa kloppia. Jo on kumma, jos en saa edes juhannuksena huilia. Ja juurihan minä olin lähdössä pois."
Janne oli kuitenkin käynyt hänen kimppuunsa. Vilho oli liittynyt tappelunkyhäykseen Jussin tueksi, ja mellakan pahennuttua ulkopuoliset jätkät olivat käyneet innoissaan ja juovuksissa kuka kenenkin kimppuun, suurin osa ilman mitään syytä. Kuten yleensäkin.
"Siinäpä ne män sitten enimmät viinat kolohujen voetelluun", Vilho sanoi. "Ja Kaesa anto Jussin kuulla kunniasa. Mutta vitoset meeltä sentään siästy."
Otto sadatteli harmissaan, koska ei ollut ollut paikalla lopettamassa tappelua, mutta se ei kuulemma haitannut: kahakka oli ollut nopeasti ohi ilman häntäkin ja hänen menonsa ymmärrettiin oikein hyvin.

"On se Janne vaan kumma mies", Jussi huokaisi. Ottoakin kummempia oli siis löytynyt. "Saatoin jutella mennessäni vähän yhdelle tytölle, mutta mitä siitä? Ei senkään takia olisi tarvinnut päälle käydä." Hän irvisti, muttei ehkä niinkään kivun tai jomotuksen takia. "Olisi ihmeessä ottanut Kaisan itselleen, jos kerran tykkää siitä niin pirusti."

Otto ei oikein pitänyt Jussin asenteesta, mutta hän oli kiitollinen, etteivät toiset älynneet kysellä tässä vaiheessa tarkemmin Oton ja Nilsin illasta. Vaikka ehkä he arvasivat kaiken tarpeeksi tarkasti. Pariskuntien juhannushan tuppasi olemaan tietynlainen. Jussi ja Vilho eivät myöskään nauraneet polkalle tai sadatelleet omaa osuuttaan siinä. Kun Nils ilmaantui Oton vierelle, he itse asiassa tervehtivät tätä ja katsoivat heitä kuin... kuin olisivat ymmärtäneet heidän olevan kunnollinen pariskunta, kaksi oikeinkin järkevää ihmistä, jotka pitivät toisistaan. Jotenkin sillä tavalla. Olivathan he kieltämättä tanssineet kuin herrasmiehet - tai mitäs Otto tiesi herrasmiesten tanssimisista? He olivat saattaneet olla paljon parempia. Jussi ja Vilhokin olivat ehkä nähneet, miten hyvin heidän askelensa sopivat yhteen.

Juhannusillan ja aamun jälkeen Otto ja Nils intoilivat vielä pari päivää ja iltaa toistensa ympärillä kuin mitkäkin hölmöt, kun juhannuksen huurut eivät ottaneet haihtuakseen eivätkä kesäyöt käyneet vähemmän valoisiksi. Oli, kuin päivät olisivat jatkuneet loputtomiin, eikä Otto oikein edes tarvinnut unta. Hän hellitteli ihmeellistä Nilsiään niin hyvin kuin ikinä taisi. Hän ei voinut olla kiittämättä heilaansa, joka oli täyttänyt hänen kaikki toiveensa. Nilsin pirulainen lelli vuorostaan Ottoa, ja Otto sai onnekseen yrittää vielä vähän kovemmin. Hänestä tuntui taas oikein erityisesti, että hän ja Nils olivat kaksin maailmassa. He samoilivat lähimetsissä, jotka Nils sai korupuheillaan tuntumaan salatuilta korpien siimeksiltä, joihin he voisivat eksyä kauneimmilla mahdollisilla tavoilla. Nils näytti hänelle innokkaasti vihreät sammalmatot ja jykevät kalliot, hiljaiset laineet, kiiruhtavat pilvet ja kuusten katveet. Otto oli nähnyt ne lukemattomat kerrat aiemminkin, mutta hänkin alkoi nopeasti uskoa heidän elävän jonkin lajin runoelmassa. He olivat vieläkin niin, niin pihkassa toisiinsa, että se saattoi olla jo vähän outoa. Ottoa ei haitannut.

Loppujen lopuksi Oton järki kuitenkin palaili jo parin päivän päästä. Hänen oli taas kerran pakko keskittyä töihinsä. Ihmeellinen, kukkiva ja kihelmöivä ilta jäi lopullisesti taakse ja arki jatkui vanhasta tottumuksesta jouhevasti sellaisena kuin se oli ollut ennen juhannusta - elleivät työpäivät peräti pidentyneet. Otto ei tietenkään oikein välittänyt sellaisesta, mutta torppa ja sen piharakennukset sentään valmistuivat vauhdilla, johon Jannekin olisi ehkä ollut tyytyväinen.