LUVUSSA ESIINTYVÄT HAHMOT:
Louis Abbott, 6. luokka, puuskupuh, Josephin tanssiaispari
Joseph Utley, 7. luokka, puuskupuh, Louisin tanssiaispari
Sabrina Weiss, 7. luokka, korpinkynsi, Ethanin tanssiaispari (virallisesti)
Vivian Cherry, 6. luokka, rohkelikko, Keithin tanssiaispari
Vivianin kaksi tappelevaa ystävää = Ethan Lance (korpinkynsi/6) ja Keith Thorne (rohkelikko/7)
Puuskupuhien oleskeluhuoneessa kävi kohina ennen tanssiaisten alkua. Tyttöjen helmat kahisivat nojatuoleja vasten ja pojat vilkuilivat hermostuneina ympärilleen yrittäen nähdä tanssiparinsa. Muutamat olivat jo lähteneet, kun taas toiset hermoilivat edelleen joko makuusaleissa tai oleskeluhuoneessa jotain asunsa osia.
Louis Abbott oli laittanut geeliä lyhyihin hiuksiinsa ja pukeutunut uuteen juhlakaapuunsa, jonka he Vivianin kanssa olivat käyneet mittauttamassa edellisellä Tylyahon reissulla. Hän oli päättänyt muutama päivä sitten tahtovansa pitää nimensä mahdollisimman saman kuuloisena kuin Louise ja oli päätynyt Louisiin. Se oli tavallaan maskuliininen versio hänen nimestään ja ei kuulostanut erityisen tyhmältäkään.
Hän ehti seisoskella hetken oleskeluhuoneessa ennen kuin Joseph Utley kopisteli alas portaita napittaen hihojaan matkalla. Tämäkin oli pukeutunut parhaimpiinsa ja harjannut vaaleat hiuksensa kuosiin.
"Valmiina?" Joseph kysyi Louisilta hymyillen tälle.
"Valmiina", hän vastasi hieman hermostuneena. Joseph ojensi kätensä hänelle kämmen alaspäin, mistä hän otti kopin – hän saisi viedä – ja kohotti kämmenensä Josephin käden alle niin, että tämän sormet lepäsivät hänen kämmenellään. Vaikka Joseph oli häntä yli päätä pidempi, ja niin olisi ollut luonnollista tämän ottaa johto, hän oli kiitollinen tälle, että tämä antoi hänen viedä. Huomaavaista.
"Näytetään niille miten tanssitaan", Joseph virnisti, eikä Louis voinut olla vastaamatta hymyyn.
Suuren salin edessä käytävällä oli hirmuisesti ihmisiä. He molemmat vilkuilivat tuttujaan ja melko nopeasti Joseph bongasi yksinään Suuren salin ovien luona pälyilevän Sabrina Weissin sähkönsinisessä mekossaan.
"Ohoh", hän mumisi saamatta silmiään irti tästä. Louis seurasi hänen katsettaan käytävän poikki ja pukkasi ystäväänsä kylkeen kyynärpäällään.
"Mene juttelemaan hänelle", Louis rohkaisi, "hänhän on yksin."
"Hän kuitenkin odottelee pariaan", Joseph vastasi irrottaen katseensa korpinkynnestä.
"Eikö hänen parinsa ollut se yksi Vivianin ystävä? Korpinkynnestä? Kai he olisivat tulleet samaa matkaa oleskeluhuoneestaan?"
"Niin kai."
"Missähän hänen parinsa on..?" Louisin katse lipui ympäri käytävää, kun hänen silmiinsä osui hieman kauempana riitelevä kolmikko. Hän tunnisti Vivianin sekä kaksi tämän ystävää, jotka näyttivät tappelevan enemmänkin kahdestaan. Sitten toinen pojista sanoi jotain Vivianille, joka lähti melko nopeasti poispäin.
"Hänen parinsa näyttää varatulta", Joseph totesi kääntäen katseensa takaisin Sabrinaan. "Ehkä minä menen – anteeksi, ethän pahastu?"
"En toki", Louis vastasi huomio aivan muualla. Hänen katseensa oli loittonevan Vivianin selässä. "Anteeksi", hän sanoi lähtien tytön perään vilkaisemattakaan tanssipariaan.
Louis kiihdytti askeliaan riitelevän parin kohdalla ja sai hetken päästä kiinni epätasaisesti etenevän Vivianin. Kun tämä huomasi, että häntä seurattiin, hän kääntyi ympäri kasvoillaan erityisen vihainen ilme.
"Älä edes yritä –" hän aloitti, mutta lopetti sitten, kun huomasi, kuka häntä seurasi. "Ai, anteeksi."
"Olen pahoillani", Louis vastasi hymyillen kokeeksi.
"Mene pitämään hauskaa", Vivian mumisi istuen läheiselle penkille. Louis istuutui hänen viereensä sanomatta mitään. "Oikeasti. Tämän illan pitäisi olla hauska. Minä en ole erityisen hauskaa seuraa nyt. Enkä kyllä koskaan", Vivian jatkoi katsellen helmojaan. Kun Louis ei sanonut mitään, Vivian vilkaisi häneen nopeasti ja käänsi sitten katseensa pois.
"Mitä hän sanoi?" Louis kysyi vähän ajan päästä. "Ethan siis."
"Ei sillä ole väliä."
"Oletko varma?"
"Olen", Vivian vakuutti, vaikka se ei ollutkaan erityisen uskottavaa, koska silloin kyyneleet alkoivat tulla. Hän yritti pyyhkiä niitä kasvoiltaan nopein liikkein ja purskahti vain pahempaan itkuun, kun huomasi sormissaan mustia ripsiväriviiruja. Louis yritti halata häntä, mutta hän tuuppi poikaa kauemmas.
"Minä vain pilaisin juhlakaapusi", hän mutisi nyyhkytyksensä välissä ja siirtyi kauemmas istumaan.
"Ei se haittaa", Louis vakuutti, muttei uskaltanut siirtyä lähemmäs.
Heidän hiljaisuuteensa kaikuivat musiikki ja tanssiaisäänet Suuren salin luota, mutta kumpikaan ei moneen hetkeen sanonut mitään. Louisin ajantaju katosi hänen aivojensa rekisteröidessä jokaisen nyyhkäyksen Vivianin suunnalta, mutta lopulta ne harvenivat ja hän huomasi tytön lopettaneen myös kasvojensa pyyhkimisen. Vivian laski kyynärpäänsä nojaamaan polviinsa ja peitti kasvonsa kämmeniinsä.
"Ei siitä ole pakko puhua, jos et tahdo", Louis lupasi hiljaisella äänellä. Vivian ei vastannut. "Ymmärrän, jos se on hankalaa. Joistain asioista ei tahdo puhua kenellekään, ne tahtoo lukita johonkin, mistä ne eivät pääse ulos. Ne ovat kuin siilejä, sellaisiksi piikikkäiksi palloiksi menneitä, eikä niihin voi koskea satuttamatta itseään, ennen kuin ne aukeavat. Mutta joskus ne aukeavat ja lähtevät kävelemään ympäriinsä piikit ojossa. Ja sitten on lukinnut sisälleen ulos tahtovan piikkiotuksen, joka pistelee, kunnes se pääsee pois."
Vivian keskittyi Louisin höpötykseen pakoillakseen omia ajatuksiaan. Tämä oli niin suloinen selittäessään jotain tuollaista yrittäessään lohduttaa, että sai hänet väkisinkin hymyilemään, vaikkei toinen sitä nähnytkään. Hitaasti hän kohotti katseensa Louisiin joka katseli vastapäistä seinää puhuessaan. Lopetettuaan tämä käänsi katseensa häneen ja näki hänen hymynsä, mikä nosti epävarman hymyn myös tämän huulille.
"Olet ihana", Vivian sanoi hiljaa.
"Ihana ei ole erityisen miehekkääksi mielletty adjektiivi, mutta otetaan kohteliaisuutena", Louis hymyili.
"Voisin kutsua sinua myös suloiseksi", Vivian vastasi ilkikurisempaan sävyyn.
"Sanoo hän", Louis huomautti kohottaen kulmiaan. Hänen katseensa, joka skannasi Vivianin päästä varpaisiin ja takaisin paljasti helposti, mitä hän tarkoitti.
"Oikeasti", Vivian sanoi vahvemmin ja kohottautui istumaan kunnolla. "Minä pidän sinusta."
"Ja minä sinusta. Miksi minä muuten tässä istuisin?" Louis kysyi huoleton hymy huulillaan, vaikka todellisuudessa hänestä ei tuntunut yhtään huolettomalta; hän lähinnä odotti jännittyneenä, mihin Vivian tämän veisi.
"Tiedä häntä", Vivian vastasi hivuttautuen lähemmäs Louisia. Hän hymyili epävarmasti ystävälleen ottaen tämän käden käsiinsä, kiinnittäen huomionsa siihen. Hän käänsi kämmenen ylöspäin ja jäi tutkimaan uurteita siinä, kuljetellen sormiaan niiden mukaisesti.
"Osaatko sinä ennustaa kädestä?" Louis kysyi varovasti, hän ei ollut aivan varma, mitä toisella oli mielessä.
"En erityisemmin", Vivian vastasi hymyillen itsekseen, "en päässyt läpi ennustamisen V.I.P:tä."
"Sinulla oli ennustaminen?" Louis ihmetteli, "huh, en olisi uskonut sinusta."
"Minä keskityin enemmän muinaisiin riimuihin", Vivian hymyili. Oikeasti hän oli yrittänyt kuunnella ennustamistunneilla, vaikkei ollut aineeseen muuten panostanutkaan. Hän ei muistanut pahemmin asioita niiltä tunneilta, mutta yksi asia jonka hän pystyi tunnistamaan Louisin kädestä, oli se, että tämän sydämenviiva oli suora. Se tarkoitti passiivisuutta, eräänlaista hitautta parisuhteissa. Hän huokasi hiljaa.
"Tahtoisitko sinä... käydä vielä tanssimassa?" Vivian kysyi sitten hiljaa, uskaltamatta kohdata Louisin katsetta, jos tämä kieltäytyisi.
"Tietysti", Louis vastasi kuitenkin automaattisesti, hymyn valaistessa hänen kasvonsa. Vivian käänsi katseensa tähän ja hymyili, nousten ylös penkiltä. Hän ei päästänyt Louisin kättä kädestään, ennen kuin huomasi katsovansa tätä aivan vähän alaspäin. Perhanan korkokengät.
"Hetki", hän mumisi ja kyykistyi aukomaan kenkiensä remmit ja heitti ne pois jaloistaan. Sitten hän hymyili Louisille paria tuumaa alempaa. "Enpähän kompastu noihin", hän totesi, vaikka hänen todellinen syynsä oli ollut olla Louisia lyhyempi – parempi asetelma hänen mielestään.
Louis hymyili Vivianille ojentaen kätensä kämmen ylöspäin, jotta tämä saattoi laskea kätensä sille. Vivian asetti kätensä kevyesti pojan kädelle, ja tämä lähti johdattamaan heitä kohti Suurta salia.
"Ei tarvitse jännittää", Vivian mutisi hiljaa lähinnä itselleen. Hän pystyisi tähän, hän voisi vain kävellä aivan liian täyteen saliin Louisin kanssa. Hän onnistuisi. Parin tanssin jälkeen he voisivat lähteä mihin tahansa.
"Eihän naamani ole ihan ripsivärissä?" Vivian kysyi muistaen yhtäkkiä aiemman itkemisensä.
"Ei", Louis vastasi vilkaistuaan hänen kasvojaan. Hänen hymynsä näkeminen rauhoitti Viviania; hän ei kuolisi tähän, Louis olisi hänen kanssaan.
"Hyvä. Mennäänpä sitten tanssimaan", Vivian sanoi niellen hermostuksensa parhaansa mukaan – ja kyllähän se menisi ohi, kun he pääsisivät sinne asti.
Suuressa salissa Louis johdatti heidät melko reunalle salia, ei huomion keskipisteeksi, ja asettui Vivianin eteen niin, että tämän selkä oli menosuuntaan. Hän asetti oikean kätensä tytön vyötärölle, kun tämä kohotti vasempansa hänen olkapäälleen.
"Vasemmalla – sinun oikeallasi – eikö?" Vivian kysyi hermostuksissaan, ja Louis nyökkäsi. Niin he lähtivät pujottelemaan valssin askelin muiden parien sekaan. Louis tavoitti Josephin katseen ja hymyili tälle, kun tämä pyöritteli Sabrinaa taitavasti. Muuten Louis keskittyi Vivianin katseluun; Vivianin, joka tuntui nauttivan tästä enemmän kuin hän oli olettanut tämän pitävän mistään ihmisten ilmoilla.
"Ei tämä ilta olekaan niin kauhea kuin oletin", Vivian totesi kesken heidän toisen tanssinsa. Hänen varpaitaan paleli hieman kylmä kivilattia, mutta se ajatus oli helppo työntää taka-alalle.
"Ei minustakaan", Louis myönsi hymyillen, "tämä ilta on oikeastaan aika erinomainen."
[A/N] En enää muista et sanoinko tästä jo, mutta tosiaan lisäsin joka luvun alkuun luvussa esiintyvät hahmot sekä vähän perustietoja, jos ne helpottaa hahmojen muistamista.
Ja siis hei 10K lukukertoja!! Ihan uskomatonta. Kiitos. c: