Luku 5: Perillä?

29 6 1
                                    

Jimin nielaisi kuuluvasti ja hymyili kireästi edessään makaavalle valtavalle lohikäärmeelle. Otuksen keltaiset silmät kiilsivät äkäisen näköisinä sen tuijottaessa Jiminiä. Parantaja yritti tökkiä Jungkookia hereille jalallaan, ennen kuin selitti tilanteen lohikäärmeelle: "Voi anteeksi, hyvä lohikäärme. Me ei tiedetty, että tämä on sinun luolasi. Me lähdetään ihan juuri, eikä koiteta varastaa sinun omaisuutta. Meistä ei ole enää yhtään harmia sinulle!" Jimin hymyili mahdollisimman uskottavan näköisesti ja peruutti hitaasti pakatakseen kaikki jäljellä olevat tavarat säkkiinsä.

Säkki oli pian täynnä ja Jimin kiskoi unisen Jungkookin mukanaan. "Mitä ihmettä?" Jungkook mutisi parantajan keskeyttäessä hänen unensa, mutta käännettyään katseensa toiseen suuntaan hän kiljaisi säikähdyksestä ja juoksi edeltä ulos luolasta. Jimin hymyili lohikäärmeelle pahoittelevasti ja lähti Jungkookin perään.

"Mitä ihmettä, Jimin? Miksi et herättänyt mua heti?" Jungkook tivasi, kun kaksikko oli riittävän kaukana luolasta. "Voi usko pois, kyllä minä yritin! Joku vain ei osaa herätä ennen kuin aurinko on korkealla taivaalla." Jimin murahti takaisin kädet puuskassa. Jungkook vain hymähti hiljaa, koska hän tiesi toisen olevan oikeassa.

-

Kaksikko vaelsi taas koko pitkän päivän, ja auringonlaskun aikaan he kokosivat nuotion ja asettuivat leiriinsä. "Huomenna ollaan varmaan jo perillä", Jimin kertoi tiiraillessaan ympäristoään, "Tästä ei ole enää matkaa kuin muutama tunti."

"Sepä hyvä, paikkoja alkaakin jo kolottaa jatkuva kävely", Jungkook huokaisi. "Muista, että pitää vielä jaksaa takaisinkin", Jimin naurahti laittaessaan pannullisen vettä kiehumaan nuotion päälle. Jungkook murahti epämääräisesti ja käpertyi nuotion ääreen.

He joivat iltateensä ja toivottivat hyvät yöt haikein mielin, sillä he tiesivät teidensä erkanevan huomenna.

-

Jimin heräsi ensimmäisenä ja valmisteli aamupalan, ennen kuin raaski herättää kentaurin. Jungkook hieroi unihiekkoja silmistään mutustaessaan Jiminin eväitä. "Lähdetäänkö me heti?" Jungkook kysyi. "Ehkä niin olisi parasta. Että varmasti ehditään perille vielä valoisan aikaan, jos matkalla tuleekin ongelmia", Jimin vastasi sulloessaan makuupussiaan takaisin säkkiin. Jungkook nyökytteli ja puisteli muruset päältään ennen kuin nousi ylös. "No, lähdetään sitten matkaan."

-

Jimin ja Jungkook saapuivat metsän reunaan juuri, kun aurinko saavutti korkeimman kohtansa taivaalla. Matka oli onnistunut yllättävän sutjakasti, ja nyt oli aika heittää hyvästit. Luultavasti oikeat hyvästit tällä kertaa.

"Oli mukava kulkea sinun kans-" Jimin oli aloittamassa, mutta hänet keskeytti hänen ja Jungkookin välistä singahtanut nuoli. "Mitä-" hän ehti taas sanoa, ennen kuin heitä kohti alkoi satelemaan enemmän nuolia. Jimin kiskoi Jungkookin äkkiä puiden keskelle, ja he kyyristyivät lähimmän kivikasan taakse. Heidän katseensa kohtasivat ja kummankin silmät olivat säikähdyksestä suuret.

"Mitä me nyt tehdään? Jos yritän mennä solmimaan rauhaa, he ampuvat heti kun nousen tämän kasan takaa", Jimin hätäili. Jungkook ravisti päätään mietteliäänä, "Voi kun vain keksisikin ratkaisun..."

-

[Hei taas!

Pahoittelut, menikin hieman pitempään kuin oli tarkoitus... Mulla olis kyllä ollu aikaa tän viikon ma-ti mut olin niin rättiväsyny vaeltamisesta että ei kyllä huvittanut tehdä yhtään mitään 😾 Mutta hei, en ole hylännyt tätä kirjaa! Yritän nyt koulunkin alettua päivitellä ainakin kerran viikossa, mutta katsotaan mitä tästä tulee...

Alkoko teilläkin jo muuten koulu? En tiiä miten se menee, että alkaako koko maassa koulut samaan aikaan vai miten. Mutta mulla ainakin alko keskiviikkona ja tähän mennessä ollut ihan mukavaa! Paitsi että joka ikinen opettaja pelottelee siitä, miten tarkasti tää vuosi tullaan arvioimaan ja että ei takuulla päästä siihen lukioon mihin halutaan koska ollaan niin surkeita ja elämä ei ole reilua 👎 Matikka stressaa eniten, mutta siihen kyllä meinaan panostaakin tai oon lukiossa aivan pihalla. Kertokaa omia fiiliksiä koulun alusta ja muutenkin että miten on mennyt! 😁

- choerryluvr]

Laventelia vai salviaa? - JikookWhere stories live. Discover now