Luku 1: Parantaja

40 8 9
                                    

Jimin tiesi syntymästään asti, että hänestä tulisi kylänsä seuraava parantaja. Hänen vanhempansa, heidän vanhempansa ja vielä heidän vanhempansa olivat aina olleet vastuussa kylän sairaiden auttamisesta, ja seuraavaksi oli hänen vuoronsa astua virkaan.

Häntä alettiin opettaa työhön jo nuorena: jo seitsemän vuoden iässä hän osasi nimetä ulkoa suuren osan yleisimmistä yrteistä ja keittää muutaman yksinkertaisen parannusliemen. Kymmenen vuoden iässä hän alkoi kulkea äitinsä mukana yrtinkeräysretkillä, joilla hän sai itse tunnistaa yrtit ja kerätä ne. Hänen vanhempansa tiesivät jo silloin, että heidän pojastaan tulisi täydellinen parantaja.

Nyt, kahdenkymmenen vuoden iässä, Jimin oli ollut parantajan virassa jo kahden vuoden ajan. Hänen vanhempansa olivat kumpikin jo kuudenkymmenen vuoden ikäisiä, ja päättivät pari vuotta sitten jäädä eläkkeelle ja luovuttaa työn poikansa hoiviin. Nyt he elivät kylän keskellä omassa talossaan ja vierailivat aina välillä Jiminin luona. Jiminin oma mökki oli hieman kauempana kylästä, aivan metsän reunalla. Sieltä oli helppo lähteä metsään keräämään ainesosia, ja paikka oli rauhallinen ja hiljainen, jotta Jiminin oli helppo keskittyä työhönsä.

Oli uuden viikon ensimmäinen aamu, ja Jimin heräsi auringonnousun aikaan. Hän keräsi tarvittavat tavarat säkkiin ja heitti sen selkäänsä, ja astui ulos hieroen vielä unihiekkoja silmistään.

Jimin suuntasi itään, missä auringon ensimmäiset säteet värjäsivät taivaan kauniiksi. Hän eteni reipasta vauhtia, pitäen kuitenkin silmänsä auki huomatakseen hyödylliset yrtit.

Aurinko porotti jo korkealla taivaalla, kun Jimin saapui etsimälleen aukiolle. Hän kumartui poimimaan varovasti tarvitsemiaan yrttejä, mutta pysähtyi huomatessaan liikettä silmänurkassaan. Poika kääntyi katsomaan, ja näki aukion reunalla linkuttavan olennon. Tämän lähestyessä Jimin tunnistikin sen: kyseessä oli kentauri! Jimin oli innoissaan, sillä hän ei ollut ennen nähnyt oikeaa kentauria - vain kuvia lapsuuden kirjojensa sivuilla.

Pian Jimin kuitenkin ymmärsi, että kentaurilla ei ollut kaikki kunnossa. Se ontui vasenta etujalkaansa ja Jimin oli myös näkevinään verta sen ihmisosan selässä.

"Hei!" Jimin tervehti varovasti, ja kentauri kääntyi katsomaan häntä, säikyt silmät suurina. Se peruutti varoen pari askelta ja kurtisti kulmiaan.
"Terve", se kuitenkin vastasi varoen.
"Sinä et näytä voivan kovinkaan hyvin. Mitä tapahtui?" Jimin kysyi huolestuneena, silmäillen kentaurin vammoja.
"Typerät metsästäjät yrittivät käydä kimppuun. Pääsin kuitenkin karkuun, mutta en kovinkaan hyvässä kunnossa, kuten saattaa huomata", kentauri mutisi hieman äkäisen oloisena.
"Minä olen parantaja! Voin auttaa sinua", Jimin tarjoutui heti. Kuinka hän muka voisi jättää tämän kentaurirukan tänne vuotamaan kuiviin? Kentauri hymyili pienesti ja nyökkäsi. "Kiitos paljon."

Niinpä kaksikko otti suunnakseen Jiminin mökin. Vauhti oli hidas kentaurin vammojen takia, mutta kyllä he ehkä kotiin asti selviäisivät.

[Tervehdys vain kaikille! Ajattelin nyt tänne Wattpadiin palattuani aloittaa ensimmäisen oman kirjani 😸 En tosiaan hetkeen ole mitään kunnon tekstiä kirjoittanut, joten taidot on vähän ruosteessa... Mutta palautetta saa antaa! Mitä tykkäsitte, kiinnostaisiko ketään jatko tälle tarinalle?

- choerryluvr (ex-btswinner, jos kukaan ihmettelee)

PS. Suomennoksiinkin tulossa päivityksiä heti, kun koneen saan käsiini! 😼]

Laventelia vai salviaa? - JikookWhere stories live. Discover now