chapter 5: hunters

3K 226 88
                                    

Odotimme ehkä noin viisi sekuntia, kunnes huudot ja askeleet loppuivat kuin seinään. Metsään laskeutui hyytävä hiljaisuus ja tajusin vieväni kämmen hitaasti suuni päälle, koska hengityksenikin kuulosti niin kauhean kovalta ääneltä tässä painostavassa hiljaisuudessa.
Sitten ilmaa halkoi viheltävä ääni ja hätkähdin nuolen räsähtäessä muutaman puun päähän minusta ja Coreysta. Hän tarttui vaistomaisesti olkapäästäni ja veti minua enemmän puun taakse. Vilkaisin ylös hänen osittaisiin sudenkasvoihinsa. Näin, että hän oli hermostunut, mikä teki minunkin olostani hermostuneen. Sitten hän kääntyi, vilkaisi minuun, josta hänen katseensa siirtyi Devoniin. Käännyin itsekin miehen suuntaan. Hän oli taas kohottanut kämmenensä. Kaikki odottivat selvästi merkkiä johonkin, juuri kun ilmassa lensi uusi nuoli, tällä kertaa vielä lähemmäs.
Silloin näin Devonin muuttuvan. Hän ei muuttunut sudeksi, vaan samankaltaiseen muotoon kuin Beetansakin, mutta silti hän näytti paljon pelottavammalta punasine silmineen.

Sitten hänen kämmen heilahti alas päin ja samalla sekunnilla Coreyn käsi katosi iholtani ja hän astui esiin puun takaa.

Kuului huuto ja suoranainen nuolten sade lensi ilmassa Ashtonin, Nickin ja Davidin seuratessa Coreya. Olin painanut selkäni puun runkoa vasten ja yritin olla panikoimatta liikaa.
Mutta en voinut sille mitään, että mietin koko ajan kaikenmaailman kauheuksia joita voisi käydä.

Sivusilmäyksellä huomasin Devonin astuvan itsekin taistelun keskelle ja silloin minun oli aivan pakko kurkistaa puun taakse.

Ne, noin kymmenisen ihmistä suojavarusteineen ja jousineen, yrittivät perääntyä, mutta samaan aikaan sohia susia aseillaan minkä ehtivät. Näin, että Ashton ja Nick vuosivat jo verta monesta kohtaa ja hetken olin jo kauhusta kankea kunnes muistin, että ihmissudet paranevat. Eivätkä he näyttäneet hidastumisen merkkejä.

Sen sijaan metsästäjät näyttivät jäävän alakynteen. Osa heistäkin vuosi verta, ei niin paljon kuin pojat, mutta he näyttivät sinnikkäiltä. He huusivat kovasti omalla kielellään josta en ymmärtänyt sanaakaan.

Ja silloin, aivan yhtäkkiä, tunsin viiltävän kivun käsivarressani. Kiljahdin säikähdyksestä ääneen, ja näin Coreyn sekä Devonin kääntävän katseensa minuun. Mutta vain hetken sillä painoin äkisti oikean kämmeneni vasempaan käsivarteeni joka vuosi verta ja tunsin jalkojeni alkavan menettää kummasti tuntoaan.

Ilmassa lentänyt nuoli oli raapaissut käsivarttani. Ja jos nuoli olisi tullut sentin enemmän puunrunkoa kohti, se törröttäisi nyt käsivarressani.

Yhtäkkiä äänet tuntuivat kääntävän volyymia hiljaisemmalle. Kuulin yhä huutoa, kuulin yhä aseiden laukeavan. Sitten joku tarttui äkisti vyötäröstäni kiinni ja nosti minut hetkeksi ilmaan. Kohotin hieman sumean katseeni Coreyn hätääntyneen kullankeltaisiin silmiin kun hän asetti minut nojaamaan puunrunkoa vasten. Viiltävä ja sykkivät kipu käsivarressani sai minut voimaan pahoin.

"Natalie, kuuletko sä mua?" Kuulin yhtäkkiä Coreyn äänen erittäin kirkkaasti, samoin tappelun takanani. Irvistin kivusta.

"Joo-" Ehdin ähkäistä hiljaa, kunnes lauseeni keskeytyi Coreyn tarttuessa omaan t-paitaansa. Katselin naama irvessä poikaan, joka tuosta noin vain veti paidan päältään ja tarttui käsivarteeni.
Vaikka näky edessäni oli mitä lumoavin puristin silmäni kiinni, kivun yltyessä Coreyn liikuttaessa kättäni.
Mutta pojan kihelmöivä kosketus auttoi minua vähän, edes vähän. Tunsin kuinka hän siirsi kämmeneni pois tieltä ja sitoi t-paitansa käsivarteeni tehden aika kivuliaan painesiteen. Painoin silti kämmenen takaisin käsivarrelleni ja yritin hengittää syvään samalla kun avasin silmäni ja näin Coreyn nousseen seisomaan. Hän asteli takaisin tappelun keskelle, joka alkoi hiipua taistelijoiden selvästi liikkuessa kauemmas. Yritin nousta. Ja onnistuin siinä joten kuten kun kuulin Coreyn äänen:

Full Moon 2 ✔ Where stories live. Discover now