Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

EPILOGI

Kiuruharjulla käyminen oli vähän rasittavaa nykyisin, äidin kanssa oli nihkeää puhua ja Jarkon kanssa ei voinut puhua ollenkaan. Onneksi oli sentään Aapo ja Iida, jos ne eivät olisi olleet Kiuruharjulla, niin mä en varmaan olisi halunnut edes vierailla kotona.

"Kuunteletko sä mua ollenkaan?"

Mä säpsähdin ihan konkreettisesti ja palasin rytinällä takaisin tähän hetkeen.

"Mitä?" ähkäisin ja tajusin läikyttäneeni viilentynyttä kahvia meidän pienen keittiön neliskanttiselle pöydälle.

"Taas sulla oli toi ilme, suu mutrussa ja otsa kurtussa", Tumppi nauroi leppoisasti ja mä käänsin katseeni vastapäätä istuvan kaverini tummanruskeisiin silmiin.

"No eihän ollu", väitin ja nostin virneen kasvoilleni.

Oli helmikuinen perjantai-iltapäivä ja Tumppi oli meillä kahvilla, se oli ollut ohikulkumatkalla ja tullut piipahtamaan. Tumppi asui nykyisin myös Jyväskylässä, niin kuin mä ja Joonakin, joten me nähtiin aika usein. Se oli muuttanut sen bändikaverin Nasun kanssa kämppikseksi pari kuukautta sitten, niillä oli sellainen huvittava poikamiesboksi-kolmio ihan lähellä Jyväskylän keskustaa.

Tumppi oli myös sivarissa, tosin sille sivari oli joku aatteellinen tai poliittinen juttu, siinä missä mä olin mennyt sivariin ihan vaan mukavuussyistä. Ei vaan yhtään napannut lähteä armeijaan. Tavallaan kai hassua, mutta me oltiin Tumpin kanssa molemmat sivarissa alakoulussa. Ei tosin samassa alakoulussa, mutta kuitenkin. Jotenkin huvittavaa, että me oltiin päädytty niin samanlaisiin paikkoihin.

"Mitä sä mietit?" rokkari kysyi ja nousi ylös. Se kävi kaatamassa itselleen omatoimisesti lisää kahvia ja mä ojensin kuppiani, että se kaataisi mullekin, kun edellinen oli ehtinyt jäähtyä.

"En mä tiiä, äitiä kai", kohauttelin olkiani.

"Se ei vissiin vieläkään tykkää tästä teidän jutusta?" Tumppi kysyi samalla, kun istui takaisin alas ja ojensi mulle kahvikupin. Mä pyörittelin päätäni suu viivana. "Ihme touhua, vituttaa sun puolesta."

"Jep", mä rypistin otsaani. "Toisaalta hiton sama, ei äiti ja Jarkko voi mua ja Joonaa erottaa", virkoin sitten perään ja Tumppi hymyili mulle sellaista lämmintä, iloista, ystävällistä hymyä.

Ei todellakaan, kukaan ei hitossa tulisi enää meidän väliin.

"Kukapa vois", Tumppi virnisti sitten leikkisästi ja kurottautui pöydän yli pörröttämään mun ylikasvanutta tukkaani. Mä naurahdin vähän ja nappasin sitten pöydälle unohtuneen pompulan ja pistin hiukset rennosti nutturalle pääni päälle.

Niin, sekin oli Jarkon mielestä kamalaa, että mun tukka oli näin pitkä ja mä pidin sitä kiinni. Hitto, se oikeasti halusi, että mä olisin joku maskuliinisuuden perikuva. Niin kuin, minä? Enkä mä edes vittu ollut sen oma poika. Kävi jo nyt sääliksi Aapoa, Jarkko ei varmaan päästäisi sitä helpolla, kun se tuosta vähän kasvaisi.

"Mitäs meinasitte Joonan kanssa?" Tumppi kyseli ja pyyhkäisi sotkuista mustaa tukkaansa. Irokeesi oli hävinnyt ja sen hiukset olivat taas sekavat ja sotkuiset ja sojottivat joka suuntaan, niin kuin silloin, kun mä olin tutustunut siihen. Kyllä se kuulemma meinasi sitten kesällä taas leikata irokeesin ja mä kelasin, että hiton hyvä, sille sopi se paremmin. Vaikka ei tuossakaan mitään vikaa ollut.

"Ai tänään?" kysyin.

"Ei kun tarkotin toukokuun viidestoista", se vastasi nauraen ja mä pyöräytin sen laiskalle vitsailulle silmiäni, mutta hymyilin kuitenkin. "Tietenkin tänään."

Joona oli armeijassa ja tulisi tänään kotiin muutaman päivän lomalle. Se oli ollut hiton pitkät kaksi viikkoa kiinni Kajaanissa ja mulla oli aivan tajuttoman kestämätön ikävä sitä. Tuntui niin orvolta olla yksin asunnolla, vaikka mä olinkin tottunut siihen, ettei Joona ollut joka yö vieressä. Tai ei läheskään joka yö, yleensä vaan viikonloppuisin.