Viiden Tähden Kusipää ➳ yoonmin

032 ; kuolemanväsynyt haudankaivaja ja ylipirteä aamuvirkku

- kolmaskymmenestoinen luku -
Kuolemanväsynyt haudankaivaja ja ylipirteä aamuvirkku

» Jiminin nk «

Alakerrasta kuului astioiden helinää ja hiljaista puheensorinaa. Raotin väsyneitä silmiäni hiukan, ja ensimmäinen asia minkä näin, oli Yoongi. Pikimustat hiustupsut sekaisin ja tummat, harvinaisen pitkät silmäripset kaartuivat pojan maidonvalkeille poskille. Henkäisin haltioissani ja kysyin itseltäni, miten olin napannut niin hyvännäköisen yksilön muiden nenien edestä. Ei tällaisia jätkiä esiintynyt kuin elokuvissa.

"Meinasitko siinä vielä kauankin kytätä?" Yoongi murahti. Säpsähdin hiukan ja peräännyin välittömästi taemmas, aivan kuin en olisi koskaan vilkaissutkaan poikaa. Tunsin oloni jostain syystä hirveän syylliseksi, vaikka kyllähän minulla oli täysi oikeus Yoongia tuijottaa. Minun kotini, minun sääntöni.

"En mä mitään kyttää", puolustelin kipakasti ja tönäisin Yoongia kylkeen. Tunsin kuinka poskiani kuumotti hiukan. "Mä vaan - en mä voi sille mitään, että sun turvalla valuu kuolavana, joka kiinnittää mun kaiken huomion."

Yoongi avasi silmänsä ja kosketti leukaansa kulmat kurtussa. Tirskahdin hiljaa Yoongin epäuskoiselle ilmeelle, kun jätkä nousi ylös ja etsi lähimmän peilin käsiinsä. Kaikkihan sen tiesivät, että Yoongi halusi näyttää muiden silmissä hyvältä, eikä kuolavana tavallisuudesta huolimatta tullut kuuloonkaan. Ihme tyyppi.

"Kusetit, naamatauluni on yhä virheetön ja kuolavanaton", Yoongi tuhahti ja sukelsi takaisin peiton alle. Hän haukotteli makeasti ja vetäisi minut kainaloonsa ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Valtava kikatuskohtaus teki tuloaan, mutta pidätin naurunpurskahduksen sisälläni ja yritin saada vakavuutta ääneeni. Park Jiminille häiritsevän teinityttömäinen kikattelu ei sopinut lainkaan.

"Meidän pitää nousta välittömästi", sanoin reippaasti, vaihtaen puheenaihetta täysin eri suuntaan. Yoongi katsoi minua kuin olisin hullu, ja kääriytyi peiton alle muristen.

"Kuka perkele nousee ylös yhdeksältä, kun on koko hiton päivä aikaa?" Yoongi protestoi peiton syvyyksistä, äänessään vivahde järkytystä ja puhdasta ihmetystä. Joko kuuluin samaan kastiin kuin fitness-ihmiset jotka heräsivät kukonlaulun aikaan salille, tai sitten olin vain yksinkertaisesti aamuvirkku, mutta en voinut sietää peittojen välissä piehtaroimista pitkälle iltapäivään saakka. Sängystä kuului nousta aamulla, ei neljältä iltapäivällä, kuten vieressäni makaava yöeläjä teki.

"Saat pusun, jos nouset", maanittelin herttaisesti ja yritin kaivaa esiin peittokasan alla makoilevaa poikaa.

"Kaksi pusua."

"Yksi ja puoli pusua."

"Mitä hittoa?"

"Deal?"

Yoongi mumisi jotain epäselvää vastaukseksi, ja kärsivällisyyteni nousi huippuunsa. Jätkä oli yksinkertaisesti mahdoton tapaus.

"Mä menen jo etukäteen auttamaan äitiä aamupalan kanssa", tokaisin lopulta, kun en jaksanut enää odotella todennäköisesti uudestaan simahtanutta Yoongia. Vastausta ei kuulunut, joten tepastelin huoneesta kulmat kurtussa kohti alakertaa.

"Huomenta!" äiti toivotti kasvot sädehtien, kun saavuin keittiöön. Nainen lyllersi hymyillen ja laski hedelmäkorin ja lautaspinon syliini. "Pistä siitä kuule vähän vitamiinia pöytään! Se Yoongi saisi kyllä vetäistä terävän katseeni alla pari appelsiinia, kun näyttää aina kuolemanväsyneeltä. Missä se poika muuten on?"

"Hautaa itseään peiton alle tai jotain vastaavaa. Ei se sieltä nouse, vaikka mitä sanoisi", tuumasin huvittuneena ja asettelin lautaset sekä hedelmät pöydälle. En ehtinyt sanoa sanaakaan, kun äiti jo työnsi käsiini kirkkaankeltaisia lautasliinoja ja päivitteli, että oliko Yoongi kuullut koskaan lyhyen elämänsä aikana unirytmistä.