kaikki päin vittua:

664 61 15

Lunan näkökulma:

"Sä et vittu oo TOSISSAS!" Alex huutaa aivan tyrmissään ja työntää minut vasten vieressäni olevaa kovaa tiiliseinää ja riuhtaisee pussin kädestäni.

"Mitä tää on? Kokaa?!, metaa?!

Heroiinia!!?" Tuo luettelee kiireissään.

Pysyn hiljaa sillä en tiedä mitä sanoisin?

Minua hävettää se että taas olen rikkonut yhden lupauksistani, jonka olen rakkaimmalle ihmiselleni luvannut.

Turhauttaa että olen taas sortunut tällaiseen mutta suurimmalta osin olen pettynyt itseeni.

"Mitä tää on?!" Tuo huutaa heiluttaen pussia silmieni edessä, samalla painaen minua vain koko ajan kovempaa kovaa seinää vasten.

Vingahdan kääntäen katseeni maahan.

"Kato mua kun mää puhun!!" Tuo huutaa nyt aivan raivoissaan.

Tässä vaiheessa en muuta kun enään odottanut lyöntiä joka tulisi osumaan kasvoilleni hetkenä minä hyvänsä.

Mutta mitään ei tapahdu.

"Vittu !" Kuulen tuon huutavan samalla kun tuo riuhtaisee otteensa irti minusta ja viskaa kokaiini pussin juuri ja juuri korvani ohi ja se kilahtaa osuessaan seinään.

Tuo lähtee rymistellen ovesta sisälle minä juoksen täysiä hänen perässään.

Nappaan tuon ranteesta kiinni ja käännän pojan ympäri.

Mutta en sano mitään.

En saa sanoja suustani.

Kaikki mitä sanon kuulostaa vain epäselvältä mölinältä. Tiesin että olin kusessa, pahassa sellaisessa.

Hetken me vain katsomme toisiamme. Katson tuon smaragdin vihreitä silmiä jotka näyttää juuri siltä että ne olisivat murtuneet miljooniksi eri paloiksi.

"Sää lupasit mulle" Tuo sanoo kun yksi pieni kyynel valuu tuon silmänurkasta tuon kauniita kasvoja pitkin maahan.
"Sää lupasit ettet ikinä enää koske mihinkää tupakkaa uudestaan mut vittu oikeuttaaks se sua alottaa jonku tällasen !"

Yritän sönköttää sanoja ulos mutta lopulta tajuan itsekin kuinka säälittävältä kuulostan. "Se on vaan yksi pussi" mumisen hiljaa vasten paitaani.

"Kuinka kauan?" Tuo tuhahtaa.

Käännän katseeni taas pois tuon kauniista silmistä, jotka saavat minut murtumaan hetkenä minä hyvänsä.

Hävetys ja ällötys velloo sisälläni, tehden koko ajan vain sisimmässäni kipeämpää.

"Vastaa mulle!!" Poika tarttuu paidan kauluksestani kiinni ja pamauttaa minut seinää vasten. Ummistan silmäni samalla kun tunnen helisevää kipua selässäni. Inahdan mutta se ei saa aikaan elettäkään että poika irrottaisi minusta.

"Kuinka kauan!!?" Tuo huutaa vasten korvaani.

Nielaisen hermostuneesti:"3 viikkoa" rääkäisen säälittävästi. Puristaen käteni nyrkkiin odottaen jo lyöntiä.

"Mä en jaksa tätä enää"  Tuo irrottaa otteensa minusta ja melkein kaadun koska poika oli ainoa joka piti minua painamisellaan pystyssä.
"En jaksa tätä koko aikasta huolehtimista ja syyllisyyden tunnetta tai pelkoa et nyt sulle on sattunut jotai"
Poika kääntää katseensa pois ja näen hänen päässään vellovan tuskan kun tuo kivuliaasti tokaisee: "tää oli varmaa tässä"

Tuo kääntyy ympäri ja jättää järkyttyneen minun pilvessä olevien ihmisten keskelle.

Vasta tällöin uskalla juuri ja juuri irrottautua takanani olevasta seinästä.

Vaikka joka paikkaani särkee niin mikään niistä kivusta ei voita tätä syyllisyyden ja vihan tunnetta mikä on lamauttanut koko kehoni.

Olen niin hämilläni.

Tää ei oo totta, tää ei vaan voi olla totta!

Jankutan itselleni kun hiljaa laskeudun alas vieressäni olevalle sohvalle.

En oikeasti enään tunnista onko tämä totta vai omaa mielikuvitustani.

Käännän itseni kyljelle makuu asentoon ja samalla tunnen kuin silmäni painuvat kiinni ja nukahdan.

Moi tältä päivältä uudestaan! 😄🙏🏻💕
No mites päivä nyt sit meni ? 😘 kertokaa taas kerran mp ja uus luku tulee pia 😎💗 kiitos kun luit ja menkää nukkumaan ajoissa!  💁🏽‍♀️

please, dont hurt meRead this story for FREE!