1. Luku

867 86 27
                                    

Mietin niitä sanoja, joita Jungkook sanoi. Kuinka olen ihastunut. Siellä bileissä yritin unohtaa koko jutun, flirttailla muille ihmisille ja juoda itseni niin pahaan kuntoon, etten enää muistaisi niitä typeriä ajatuksiani. Yritin selittää Seokjinille tilannettani ilman, että kerron kuinka pihkassa olen jätkään jonka olen tuntenut ties kuinka kauan. Ei mikään auta. Aina kun se auringonsäde on lähellä, alan hymyillä kuin hullu ja perhosia alkaa lennellä vatsanpohjalla. Hänen lähellään muutun luonteeni vastaisesti ujoksi ja alan punastella. En se ole minä. Nousen ylös sängyltäni ja kävelen toiseen huoneeseen, joka on täynnä tavaroita. Istahdan pöydän edessä olevalle tuolille, nappaan kynän käteeni ja alan kirjoittaa sanoja paperille. Muusta en olekaan kirjoittanut lauluja hetkeen, kuin hänestä.

"Mitä susta keksis tällä kertaa, hmm?" mumisen itselleni, ottaen etäisyyttä pöytään ja nostaen jalkani sen päälle. Äiti ei koskaan olisi sallinut minun pitää jalkojani pöydän päällä, mutta tämä onkin oma kämppäni. Saan tehdä mitä itse tahdon. Istun siinä pari tuntia, yrittäen etsiä sanoja tunteilleni. Ei sellaisia ole. Tunteita ei osaa selittää sanoin, ehkä paremmin teoin. Mutten voi tehdä mitään, joten minun on pakko keksiä sanoja. Hätkähdän kun puhelimeni alkaa soida, ottaen sen käteeni. Ruudulla lukee Hoseokin nimi. Tai oikeastaan minun salainen lempinimeni hänelle.

"No?" kysyn vastattuani hänen soittoonsa.

"Oisko sua kiinnostanu toiset bileet?" hän kysyy.

"En nyt tiiä, niitähän on koko ajan" sanon.

"Sellasta se on olla opiskelija, ootko tulossa?"

Mietin asiaa hetken. En todellakaan jaksaisi raahata itseäni sinne väenpaljouden keskelle ryyppäämään ja tanssimaan. Toisaalta en tahdo olla sellainen ihminen joka jää kaikesta paitsi ja viettää kaiken aikansa kotonaan peiton alla selaten puhelintaan.

"Nähään siellä" vastaan lopulta myöntyen. Vaihdamme vielä pari sanaa, ennen kuin lopetan puhelun ja nojaan pääni tuolin selkänojaa vasten, huokaisten. Voin sitten niiden bileiden jälkeen olla ylpeä itsestäni ja jumittaa koulupäivien jälkeen kotona niin kauan kuin tahdon. Seuraavana kuulen viestiäänen, katsoen kenellä nyt on asiaa. Se on jälleen Hoseok.

Sunshine: Ne bileet on muuten Minseokin kaverin luona, se joka omistaa ihan sairaan ison talon! Tuun hakee sua keskiyön paikkeilla huomenna, muista olla valmiina.

Tiedän sen paikan, olen ollut siellä aiemminkin. Se talo on oikeasti tosi iso, oikea kartano. Hoseok ottaa mukaansa varmaan Namjoonin ja ehkä Minseokin, koska he kaikki asuvat lähellä toisiaan. Vilkaisen seinällä olevaa kelloa, tajuten sen olevan jo hyvin yli yhdeksän. Nousen ylös ja suuntaan keittiöön, etsien jääkaapista jotain syötävää. Päädyn syömään omenan, jonka nappaan ruokapöydällä olevasta punaisesta korista. Sitä nakerrellessani pääni täyttyy ajatuksista. Millaista siellä bileissä tulisikaan sitten olemaan, en varmaan tule olemaan paljoa Hoseokin seurassa. Minua tavallaan pelottaa, että hän arvaa minun pitävän hänestä sillä tavalla ja katkaisee välimme. Hän on niin suosittu koulumme tyttöjen keskuudessa, etten olisi yllättynyt jos hän olisi jo löytänyt itselleen jonkun. Ei minulla muutenkaan ole mahdollisuuksia, olen vain puoliksi masentunut, musiikkia opiskeleva poika. Kuka nyt sellaisesta pitäisi? Niimpä, ei kukaan. En edes tiedä kauan olen hänestä pitänyt, mutta minulle se tuntuu ikuisuudelta. Ainakin pari vuotta. Juttuhan on se, että uskalsin myöntää sen itselleni vasta viikkoja sitten siellä kahvilassa, kun juttelin Jungkookin kanssa. Tiesin varmasti olevani ihastunut Hoseokiin, joka on ollut minulle aina muutenkin läheinen. Sen takia olen kai ollut niin etäinen muihin viime aikoina.

Syötyäni omenan menen hammaspesun kautta makoilemaan sängylleni, selaten pienen aikaa medioita läpi. Huomaan Hoseokin postanneen uuden kuvan. Hän näyttää niin suloiselta rehellisesti sanottuna. Kierähdän selälleni ja otan siitä kuvankaappauksen. Tuntuu ihan typerältä ala-asteelaiselta, joka on pakkomielteinen ihastuksestaan. Galleriassani on jo ihan oma kansio vain ja ainoastaan hänelle, jonka vain minä saan nähdä. Sen takia en edes uskalla lainata puhelintani kellekään, se olisi tosi noloa jäädä kiinni jostain sellaisesta. Varsinkin minä, en ikinä tekisi sillä tavalla. Paitsi nyt tein. Ihastukset saavat ihmiset tekemään tyhmiä asioita, joista puolissakaan ei ole hitustakaan järkeä. Ainakaan minun mielestäni.

Huokaisten sammutan puhelimeni, laittaen sen yöpöydälleni lataukseen. Kaadun selälteni pehmeälle sängylle, vetäen peiton ylitseni. En voi olla miettimättä huomista. Keskiyöllä joutuisin lähtemään juhlimaan Minseokin kaverin luokse, enkä tiedä mitä siitäkin tulee.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now