2. Todellisuus

253 30 16
                                    

Tässä ois uusi osa! Tämä on sitten nykyhetkestä missä Yoongi on jo mielisairaalassa. Tapahtumasta on kulunut 1 viikko.

><><><><><><><
Yoongi pov

Taas yksi tylsä ja turha terapia sessio oli ohi. Minua talutetaan takaisin omaan huoneeseeni. Huoneeni on tylsän normaali, valkoiset seinät, natiseva rautasänky huoneen nurkassa, lattiat ovat kuluneen näköistä puuta ja huoneessa on yksi pieni ikkuna. Toisen seinän vieressä on myös pieni musta työpöytä minkä päällä lojuu papereita, minun piirroksiani. Sen laatikossa on muutama vaate, en minä niitä paljoa tarvitse. Muutenkin minun pitää pitää päälläni kokoajan hullujen huoneen tylsän harmaita paitoja joissa on numeroni.

Huoneeni metalli ovi avautuu naristen ja minut tyrkätään huoneeseeni. Tämä paikka on niin rapistunut ja täynnä ikäviä ihmisiä. Odotan innolla uutta terapeuttiani. Hänen olisi tarkoitus saapua huomenna. Luultavasti joku vanha ukkeli jonka kanssa olisi mahdotonta puhua. Miten he muka voisivat ymmärtää minua? Eivät he ole kokeneet samoja asioita kuin minä.

Kävelen puisen lattian läpi sängylleni. Sänky narahtaa ikävästi kun kaadun sen päälle. Hengähdän syvään. Katselen ympärilleni, huoneeni seinät ovat niin tyhjät, se on ahdistavaa. Voisin laittaa piirrustuksiani seinille. Ajatuksesta reippaana nousen ylös ja kävelen ottamaan muutaman piirrustuksen. Tajuan kuitenkin pienen ongelman, millä minä laitan ne seinälle?

Avaan päällimmäisen laatikon, laatikossa on muutamia asioita. Kuten harja, peili, käsirasvaa, kyniä ja onnekkseni sinitarraa. Otan sinitarra paketin ja otan pienen palan sitä. Katselen piirrustuksiani, mitkä niistä laitan seinälleni? Hetken arvioituani päätän että laitan ne kaikki.

Koitan suoristaa muutamia hieman rypistyneitä papereita mutta ne pysyvät ryppyisinä. Annan asian olla, kyllä ne seinällä suoristuisivat. Jaan sinitarran vielä pienempiin paloihin ja rupean laittamaan niitä seinälle. Ensimmäisessä kuvassa on pelto, pellon keskellä on iso musta risti. Minulla ei olle muita kuin harmaita kyniä, joten kaikki piirustukseni ovat tummia.

Toisessa kuvassa on puu, iso ja siinä ei ole lehtiä. Sen oksilla on hirttoköysiä. En edes tiedä miten nämä liittyvät mihinkään.

Loput kuvat olivat vähintään yhtä synkkiä. Seinälläni oli nyt 12 rypistynyttä piirrosta. Tuijotan niitä hetken. Kylmät väreet kulkevat kroppaani pitkin. Istahdan hieman kuluneen työpöytäni ääreen. Laivan esille vihkoni ja avaan tyhän sivun.

Olen juuri ottamassa kyniä esille kun ovi avautuu. Hädissäni tiputan kynät lattialle. Kynät tipahtavat kolisten, harmikseni muutamasta kynästä katkeaa terä.

"Uusi terapeuttisi tahtoo nähdä sinut" mies sanoo tylsistyneesti. Nyökkään vastaukseksi. Kävelen miehen luokse ja hän laittaa käteni rautoihin. Eivät näköjään uskalla antaa minun ilman käsirautoja. Tuhahdan hiljaa, tuskin kuuluvasti.

Kävelemmä hiljaista käytävää pitkin kunnes saavumme kauniisti koristellun puuoven taakse. Ovi avautuu ja minut talutetaan sisään. Mitään sanomatta mies tyrkkää minut tuoliin istumaan. Välissä on pöytä ja lasiseinä. Etten pääse vahingoittamaan terapeuttia.

Mies poistuu huoneesta jättäen minut kaksin uuden terapeutin kanssa. En katso ylöspäin, en halua. Tiedän jo mitä hän tulee sanomaan, 'Kerro minulle tarinasi niin voimme puhua'. Tuijotan lattiaa niinkuin se olisi tärkein asia koko maailmassa.

Hetken kuluttua kuulen kimakan mies äänen sanovan "Nimeni on Jimin, Park Jimin. Hauska tavata". Hänen äänensä kuulostaa kauniilta, voin kuulla että hän hymyilee, älä kysy miten. Haluni katsoa ylös on suuri, mutten uskalla.

"Kato ylös vaan, en mä pure" mies naurahtaa kevyesti. Katson varovasti ylös. Silmäni suurentuvat, edessäni on oikea enkeli. Punainen tukka, kosteat huulet, kauniit silmät ja häikäisevä hymy.

"Mikäs sun nimi on?" hän kysyy vaikka olen varma että hän tietää sen. En vastaa, tuijotan vain hiljaa tätä enkeliä edessäni. Oloni alkaa olla epämukava. Käsiraudat hiertävät ikävästi. "Ei oo mihinkään kiire, me voidaan olla ihan hiljaa kahdestaan jos haluat. Koitan viettää joka päivä aikaa kanssasi. Käykö se?" yllätyn hieman miehen kysymyksestä. Ensimmäistä kertaa minun mielipidettäni kysytään. Tyydyn nyökkäämään pienesti, mutta Jimin huomaa sen silti..

"Kiva! Odotan että pääsen vietetään aikaa sun kanssa!" Jimin hymyilee söpösti. Huomaan että hänellä on silmähymy. Se tekee hänestä vielä söpömmän. "Yoongi" Kuiskaan hiljaa värisevällä äänellä. Puhuminen saa oloni epämukavaksi mutta jotenkin Jiminille puhuminen on helpompaa.

"Mitä?" Jimin kysyy hämmästyneenä. "Yoongi, Min Yoongi, se on mun nimi" tuijotan taas maahan. "Kaunis nimi!" Jimin kehuu. Se saa lämpimän olon kehooni. Kukaan ei ole koskaan kehunut nimeäni, tai minua ylipäätänsä. Tai vanhempi ovat, mutta siitä on pitkä, pitkä aika.

Loppuajan istumme vain hiljaisuudessa. Huomaan miten olen rentoutunut Jiminin ympärillä. Olen helpottunut siitä ettei minun tarvinnut heti kertoa asioistani vaan sain olla ihan rauhassa.

Ovi avautuu taas. Se sama tylsistynyt mies astuu sisälle ja riuhtaisee minut taas penkistä ylös. Ripeästi hän taluttaa minut huoneesta ulos ja huoneeseeni. Metalli ovi pamahtaa ikävästi minun perässäni. Olen taas yksin. Yllätyksekseni nautin jopa Jiminin seurasta. Katson seinällä roikkuvaa kelloa, se on jo 20.47. Nopeasti riisun paitani paljastaen vatsalihakseni. Olen aika hyvässä kunnossa vaikka itse sen sanonkin. Vaihdan hieman väljemmän paidan päälle. Huoneeni vieressä on pieni vessa. Astun sinne ja teen tarpeeni. Tassuttelen sängylleni ja se narahtaa painoni alla. Yllättäen mahani kurisee ikävästi. Muistan etten ole syönyt mitään. En kuitenkaan jaksa enää nousta ylös vaan nukahdan.

><><><><><><><
Tässä ois toinen luku yhden päivän aikana! Muistakaas kommentoida mp ja äänestää! Merkkais mulle tosi paljon!

YOONMIN || TUMMAA HUUMORIA || FINWhere stories live. Discover now