Pimeyden kahleissa

Yhdeksäs osa

Natalie

Trina

Matt

Seth

Hannah

Kävelimme pitkän matkaa rotkossa. Ympärillämme oli paljon hiekkaa ja vain vähän kasvillisuutta. pysähdyimme lepäämään pienen kallion suulle. Heitin reppuni maahan ja lysähdin makaamaan. "Jalkani ovat niin poikki" Trina valitti. "Et ole ainoa." Matt sanoi. Kaikki olivat väsyneitä ja söivät hiljaa eväitään. Haukkasin palan leivästäni. Se maistui paremmalta kuin koskaan. Oli ihanaa levätä ja saada kerättyä energiaa. Tiesin että tulisimme kohtaamaan vielä vaikka mitä, sillä Carine oli piilottanut tikarin niin, että joutuisimme kulkemaan paikoista jonne yksikään täysjärkinen ihminen ei menisi vapaaehtoisesti. Oli jo myöhä ilta ja päätimme mennä nukkumaan. Paikka vaikutti suhteellisen turvalliselta, ainakaan vielä mikään ei ollut hyökännyt. "Öitä, huomenna aamulla matka jatkuu." Sanoin. Kaikki mumisivat hyvän yön toivotukset ja nukahdimme samantien.

"Rose, Rose! Herää!Äkkiä!" Heräsin Natalien huolestunut naama pään päälläni. Kaikilla oli aseet kädessä ja valppaina he katselivat ympärilleen. "Mitä on tapahtunut?" Kysyin unenpöpperössä. "Kuulimme jotain outoja ääniä lähistöltä." Natalie selitti. Valpastuin heti ja otin miekan käteeni. "Okei, mennään varovasti ulos ja yritetään olla pitämättä meteliä." Zac sanoi ja lähdimme liikkeelle. Katselin ympärilleni tarkkaavaisesti. Mitään ei näkynyt. Ohitettuamme suuren kiven huomasin jotain harmaata sen takana. Jäykistyin kauhusta hetkeksi aikaa huomattuani sen. Kiven takana makoili lauma susia. Ne eivät kuitenkaan olleet tavallisia susia. Ne olivat ainakin kaksi kertaa isompia ja pelottavampia. Ne olivat harva karvaisia ja kuola valui niiden piikki hampaiden välistä niiden nukkuessa. Katselimme toisiamme pelokkaina. "Yritetään vain mennä todella hiljaa ohi." Trina kuiskasi. Nyökkäsimme ja hiivimme hiljaa kiertäen sudet mahdollisimman kaukaa.

Ei kauaa mennyt kun huomasin lähimpänä olevan suden heräilevän. Sen katse siirtyi suoraan silmiini. Susi katsoi minua murhaavalla katseella, olimmehan me tunkeuduttu niiden reviirille. Lähdimme juoksemaan niin lujaa kuin pääsimme. Yhtäkkiä tunsin terävät kynnet selässäni ja vajosin maahan. Näin suden päälläni yrittäen tappaa minut. Se haukkasi hampaillaan aivan naamani lähellä. Tökkäsin miekkani suoraan sen vatsaan ja susi vierähti päältäni pois kuolleena. Loputkin sudet olivat heränneet, ja taistelu oli käynnissä. Näin Trinan kaatuneen maahan kärsivän näköisenä. Susi oli hyökännyt hänen päälleen. Trinan jalasta valui vuolaasti verta. Heitin veitsen kohti sutta ja osuin niin, että sain Trinan vedettyä sivummalle. "Kiitos" hän sanoi ja katsoi minua kiitollisena.

Yhtäkkiä kuulin voimakkaan torven äänen ja susien huomio siirtyi siihen. Kaksi miestä ja yksi nainen laukkasivat hevosillaan meitä kohti. He ampuivat jousipyssyillään susia, ja lopulta he saivat sudet lähtemään. Maassa makasi  kuolleita susia. Seisoimme veristen aseidemme kanssa hämmästyneen näköisinä. Kullanruskeahiuksinen nainen ratsasti eteemme. "Olen Ariell, Etelä-saaren haltijakaupungista. Nuo ovat Nick ja Ethan." Hän sanoi ja esitteli kaksi haltijamiestä. "Huomasimme että kaipasitte hieman apua." Toinen miehistä sanoi. "Kyllä, kiitos. En tiedä mitä olisi käynyt ilman teitä." Sanoin ja kiinnitin huomioni Trinan vuotavaan haavaan. "Tuo kaipaa hoitoa, pikaisesti" Ariell sanoi ja osoitti Trinan jalkaa. "Tulkaa mukaamme, kaupunki ei ole kaukana" hän sanoi. Päätimme lähteä haltijoiden matkaan. Trina pääsi hevosen selkään mutta me muut jouduimme kävellä. Onneksi matka tosiaan ei ollut pitkä. Edessämme häämötti kaunis pieni kaupunki. Kaikki oli siistiä ja hyvin rikkaan näköistä. Menimme Arielin kauniin talon sisälle. Istahdimme takkatulen ääreen. "Tämä saattaa sattua hieman." Hän sanoi kaataessaan pienestä lasisesta pullosta kirkkaan vihreää lientä. Trina voihkaisi kivusta mutta haava alkoi yhtäkkiä parantua. Ei mennyt kauaakaan kun haava oli jo täysin parantunut. "Harvinaista taikalientä tuo. Olkaa onnellisia että suostuin antamaan sitä teille. Mutta tiedän mitä olette tekemässä. Vain tikarin metsästäjät kävelevät susisolan läpi. " Ariell sanoi. "Voitte yöpyä täällä. Teidän on hyvä saada edes yksi lepopäivä." Hän jatkoi. Mietimme hetken mutta päätimme kuitenkin jäädä kaupunkiin. Loppupäivän vietimme rennosti. Pieni hengähdys päivä teki minullekin hyvää. Huominen pelotti mutta tällä hetkellä halusin vain nauttia haltijakaupungista. Sen kauneudesta, ja turvallisuudentunteesta mikä minulla tällä hetkellä oli.

Illansuulla valmistelimme nukkumaanmenoa. Olin jo sulkemassa silmiäni kun huomasin Trinan seisovan vieressäni. "Tuota...Rose. Anteeksi se miten olen käyttäytynyt. Olisin todennäköisesti kuollut tänään ilman sinua..." hän sanoi. "Ei se mitään. Tärkeintä on että olet hengissä." Sanoin hymyillen. Trina hymyili takaisin. "Öitä Rose" hän sanoi ja meni nukkumaan.  Tunsin silmieni sulkeutuvan kiinni ja lopulta minäkin nukahdin.