2 Ikkunapaikka

27 3 0
                                                  

Iltatoimiaan tekevää loppukesän aurinkoa katsellessani olin pettynyt siihen, että viimeisen Helsingissä viettämäni päivän piti olla näin kaunis. Minulla oli teoria siitä, että esimerkiksi sateinen kaupunki olisi ollut helpompi jättää taakseen, kun viimeinen mieleen jäänyt kuva olisi kauniin kesäillan sijaan vaikkapa hirmumyrsky tai tulva. Mutta ei, ilta oli varmasti kauniimpi kuin koskaan aikaisemmin ja taivas hennon vaaleanpunainen ja se teki lähdöstäni vielä vaikeamman.

Asemalaiturilla oli vain vähän ihmisiä, mikä oli ennenkuulumatonta ottaen huomioon sen, että oli juuri se aika vuorokaudesta, kun pääkaupunkiseudulle itseään sivistämään tulleilla maalaisilla oli tapana lähteä kotia kohden. Näin he ehtisivät vielä katsoa uutiset ja mennä aikaisin nukkumaan. Minä inhosin niitä ihmisiä, niitä, joilla oli liian säntillinen elämänrytmi ja joiden päivät olivat vain tasaisen harmaita ja rutiininomaisia. Niitä, joille oli hurja seikkailu tulla päiväksi Helsinkiin pyörimään ympyrää Kampin ja Foorumin välille.

Asemalaiturin yllä riippuvan näytön mukaan minulla oli vielä kymmenisen minuuttia aikaa ennen junan lähtöä. Pysähdyin vähän matkan päähän muista junaa odottavista ja laskin urheilukassini maahan. Siinä ja selässäni roikkuvassa repussa oli kaikki omaisuuteni, mikä oli mahtunut mukaan. Kun ei ollut mahdollisuutta muuttoautoon, oli pakko tehdä erinäisiä uhrauksia mukaan otettavien tavaroiden suhteen.

Vähän matkan päässä minusta seisoi ilmeisen rakastunut pariskunta jättämässä jäähyväisiä. Tyttö näytti olevan viimeisillään raskaana, ja poika silitti hänen vatsaansa surullisen näköisenä. Irvistin ja käänsin katseeni pois. En sietänyt tunteellisuutta. Lähimpänä raiteita seisoi joukko yläasteikäisen näköisiä poikia, jotka huudattivat amispoppia Bluetooth-kaiuttimestaan. Heidän ja pariskunnan ympärille oli vielä siroteltu muutama yksinäinen työmatkustaja, keski-ikäisiä miehiä puvuissaan ja naisia kynähameissaan. Heidän silotellun olemuksensa rinnalla näytin kodittomalta revityissä farkuissani ja liian monta kesää nähneissä tennareissani.

Minun tulisi ikävä sitä, miten helppoa Helsingissä oli olla oma itsensä. Kaupungissa olisit yhtä hyvin voinut pukeutua jätesäkkiin, eikä takuulla kukaan olisi kiinnittänyt huomiota. Tänne jopa hakeutuivat ne, joille oli vaikeaa olla erilainen kotiseudullaan. Minunkin kaveriporukassani oli ollut monta sellaista ihmistä. Heitä, jotka olivat nostaneet kytkintä heti ysiluokan kevätjuhlan jälkeen ja joita ei kukaan ollut jäänyt kotipaikkakunnallaan kaipaamaan. He olivat kotoisin pikkukylistä, joissa katsottiin pahalla, jos värjäsi hiuksensa eri väriseksi kuin muut. Siellä puhuttiin pahaa pojasta, joka piti toisen pojan kädestä kiinni. Jätettiin kertaheitolla ulkopuolelle se tyttö, joka sai hermoromahduksen seiskaluokalla ja joutui osastolle. Ja kaikki nämä ihmiset jättivät kaiken taakseen ja suuntasivat tänne, koska heillä ei ollut enää mitään menetettävää.

Tiesin dramatisoivani tilannetta liikaa. Olin muuttamassa Turkuun, en Utsjoelle. Olisin edelleenkin vain parin tunnin junamatkan päässä entisestä elämästäni. Silti minua hermostutti. Pelkäsin, että ihmiset, joiden kanssa olin aikaisemmin jakanut koko elämäni, siirtyisivät elämässään eteenpäin ilman minua. Pelkäsin, että viettäisin loput kaksi lukiovuottani kokonaan yksin.

Lähestyvä juna ilmestyi horisonttiin ja jarrutti laiturille tullessaan. Etsin lipussani osoitetun vaunun ja kiipesin sisään. Olin varannut ikkunapaikan, kuten aina. Vaunu oli lähes tyhjä, pari riviä minusta eteenpäin istui lauma kovaäänisiä keski-ikäisiä naisia, jotka päivittelivät jonkun tuttavansa ihmissuhteita. Minun ei tehnyt mieli kuunnella heitä, joten työnsin kuulokkeet korvilleni ja painoin kännykästäni lempisoittolistani pyörimään.

Junan lähtiessä liikkeelle tuijotin tiiviisti ikkunasta avautuvaa maisemaa ja yritin painaa kaiken mieleen viimeistä yksityiskohtaa myöten. En tiennyt, koska palaisin taas. Auringonlasku värjäsi taivaanrannan punaiseksi ja minun teki mieli itkeä.

RikkinäisetWhere stories live. Discover now