ENSIMMÄINEN PÄIVÄ LEIRILLÄ

2 0 0

Elettiin ihanaa kesäpäivää. Mä, Eni, Iina ja Uljaana löydettiin toisemme. Ei tunneta toisiamme kunnolla entuudestaan, joten aluksi tehtiin tutustumisleikki. Me ollaan matkalla kohti rantaa, kuunnellaan boomboxista pikkusiskoni Miiran pyynnöstä Smurffeja, tarkemmin sanottuna Smurffirantaa joka oli aika ajankohtaisia sillä hetkellä, vaikka niissä lähinnä smurffattiin. Muitakin ranta-aiheisia popitettiin aivan kybällä. Toisessa autossa olivat Andras, Kata, Elina, Tino, Sarolta ja Jemina. Kaikki menivät normaaliin tapaan, kunnes sitten tapahtui ihmeitä.

Me eksyttiin yllätykseksemme aarresaareen. Olin jo menossa uimaan, kunnes jo noin kymmenen metrin päästä siinä on kutuja. Niitä oli pilvin pimein. Ne muistuttivat helmeä, mutta muistittuvat koostumukseltaan kondomia ja niissä oli tietääkseni myrkkyä. Karmaisevinta asiasta teki se että löysin sieltä hautakynttilän ja kuolinilmoitus. Siellä luki "Annamari s. 1954 k. 1996", sekä muistoteksti siinä perässä. Järkytyin. Sillä hetkellä päätin mennä takaisin rantaan. Kävellen, eihän tossa voi uida. Sitten alkoi soida Aikakoneen Aarresaari ja muut alkoi tanssimaan. Mä vaan juoksin kohti rantaa.

Kohtapuolin oli jo iltapäivän viisi ja pitäisi alkaa grillaamaan kunnolla. Pusta-makkaraa, mozzarellatikkuja, kananugetteja, prinssinakkeja sekä kasvispihvejä, lisukkeina ainoastaan ketsuppi, kermaviili, creme fraiche ja sinappi. Kermat sekoitettiin keskenään, niitä ko oli vain yhteensä neljä. "Kaikille jotain", huudettiin grilliltä. Kun ruokaa alkaa ripotellen tulemaan, me tultiin samaa tahtia tiskille koiranpentuilmeet naamavärkeissä. Mutta ekaksi saatiin alkuruuaksi pupuruokaa, joka ärsytti Eniä vähäsen – keittoa ko hän odotti. Sitten Eni kuitenkin teki annoksestaan omanlaistaan.

Eni ko pisti sinne mausteita ja etikkaa hänen tavalliseen tapaansa. Me muut emme ja mä en voinut edes sietää etikkaa, mutta melkein kaikki muut menivät alas kanaa lukuunottamatta. Kanat menivät kuitenkin ko kuumille kiville. Samalla puhuttiin muun muassa siitä mysteeri-Annamarista, minkä kuolinilmoituksen löysin tunti sitten kutuja täynnä olleesta lammesta. "Eikä, tästä tulee niin mieleen tää Kirkan Varrella virran", Iina sanoi.

"Niin katos mullekki", Sarolta vastasi. "Ja tää Annamari on nimestään päätellen ehkä meikäläisiä", Sarolta jatkoi.

Iina, mä ja Sarolta juoksimme ko viimeistä päivää, samalla ko Uljaana lupasi meidän astioita vahtia. Ne kudut olivat niin tiheänä että sinne mysteeriselle kutupaikalle on voinut jo kävellä, jos sen teki taitavasti. Sarolta otti murhaavalla katseella siitä kuvan GoPro-kameralla. Ja tästä on varmana juttua luvassa, samalla ko saimme tietää sen, että tämä kyseinen Annamari ei ollut unkarilainen vaan ihan tuikitavallinen suomalainen. Jouduimme näin pettämään Saroltan pokerinaaman peruslukemiin ja eikä siinä vielä kaikki. Andras ja Tino ottivat kaljat esille ja nauroivat.

Kolmas järkytys oli se, että varoituksesta ja mysteeri-Annamarin jutusta huolimatta Miira meni uimaan. Mutta onneksi vain vähäksi aikaa, koska vesi oli jo kylmää ja aurinkokin alkoi jo menemään alas. Ruoka sentään on jo tuntien myötä syöty ja bileet saivat alkaa. Myös Miira sai olla mukana, vaikka hän lapsi olikin. Onneksi oli jotain myös Miiralle. Samalla Iina, Elina, minä ja Uljaana mietimme syrjemmällä sitä, että mihin helvettiin ollaan oikein päädytty.

"Elli. Mietitään tätä nyt vähäsen kunnolla. Tajusitteko että minkämaalaisia he ovat, tää Andras ko ei puhunut suomea tälle muikkelille tossa pari hetkistä sitten. Emme ymmärretä mistä kielestä on kyse", Uljaana sanoi. Muut sanoivat yhteen ääneen että "Näin on." Rauhassa emme saaneet kuitenkaan olla pitkään, sillä Sarolta tuli meidän perään. "Jaahas. Mitä tapahtui ko eristäydyimme kahteen eri ryhmään... oliko teidän mielestä täällä liikaa ihmisiä?", Sarolta kysyi. Johon mä olin vaan että "hetkinen." Sarolta, minä, Iina, Uljaana ja Elina katsottiin toisiamme miettien ja samalla käännyttiin takaisin valoisalle grillille. Uljaanan ilmeestä nähtiin samalla, ettei olisi kyllä halunnutkaan olla pimeähkössä rannassa.

Ja Miiran ilmeestä nähtiin, että nukkumaanmenoaika olisi lähellä. Kello tikittää jo runsaasti yli yhtätoista, ja Kata kysyi Andrasilta majoittamispaikkaa. "Tuolla on kaksi ihanaa mökkiä, sinne mä ja Enikő pistettiin yhteistoimin makuupussit sänkyihin. Tässä teille taskulamput kaiken varalta", Andras sanoi unkariksi. Samalla grillin luona alkaa tunteet käydä kuumana ja huomata, ettei Enille, Uljaanalle eikä Tinolle alkoholi sovi. Onneksi Andras on vahva ja roteva mies, vaikkei hänkään jaksaisi 95-kiloista Eniä kantaa parit ottaneena. Musiikit kaikuu eikä ulkopuolisia ihmisiä lähellä näy, sillä muuten mielensäpahoittajat olisivat kutsuneet poliisit paikalle jo aikapäiviä sitten.

Väki vähenee ja meno jatkuu. Puolenyön jälkeen messissä olivat enää Eni, Andras, Tino, Kata, minä ja Iina. Kaikki muut olivat kännissä, paitsi minä Straight Edge-aatteideni takia. Mutta sitten kuitenkin huomattiin yksi juttu; missä on Jemina? Jeminaa ei näy missään, ei leirillä eikä sen lähettyvillä. Minä siinä sitten menin etsimään Jeminaa, yksin. Palasin tosin tuloksetta leirille puolen tunnin jälkeen takaisin leirille, koska olihan pilkkopimeää ja Nukkumattikin päätti jo kutsua. Hyvää yötä.

Aarresaaren luonaRead this story for FREE!