Elämän Sävelet

2.

Kaikkien päät kääntyvät oveen päin, kun siihen koputetaan kolme kertaa.
"Sade, avaa ovi" opettaja viittoo minua ja laahustan hiljaa kohti puista ovea. Tartun kahvaan ja hitaasti vedän oven auki.
Vieraan näköinen poika väläyttää valkeat hampaansa minulle. Käännyn takaisin kohti paikkaani. Laitan kädet taskuuni, etteivät pulleat sormeni näkyisi maailmalle.
Uusi poika selvästi etsii paikkaa luokan takaosassa, ja huomaan kuinka opettaja katsoo tyhjää paikkaa vieressäni kaksoisleuka heiluen. 

Poika ymmärtää opettajan vinkin ja lysähtää viereeni penkki natisten.
Hän haroo hiuksiaan vimmatusti, ja epäilen vahvasti, että sinnekkin on mennyt pari mulkkua. Tai siis murkkua.

Jotain yhtälöitähän me selviteltiin, mutta en pystynyt keskittymään kun näin sivusilmällä Jessican katsovan meitä, minua, koko tunnin. Varmaan ruostunut tuohon asentoon...
Tunnin loputtua kerään nopeasti tavarani ja menen seuraavalle tunnille.
Matkalla ranteeseeni tarttuu kylmä käsi, ja parkaisen säikähdyksestä.
Käännyn vihaisena ja nään Jessican vihasta väärentyneet kasvot. Tai meikistä, kuka tietää, sillä hän pukee molempia naamallaan melko hyvin.

"Mä näin miten sä katoit Daxelia ku se tuli luokkaa" Jessica kirkui ja kohotteli kulmakarvojaan kovaa vauhtia.
En sano mitään, eihän tällainen hissukka osaa itseään puolustaa.
"Daxel on mun! Ei tommonen sika ees sais sellasta!"
Hän on taas raivoamassa minulle ihan turhasta. Millaisenahan se Daxelkin mahtaa häntä pitää? Varmaan ihanimpana ja kauneimpana tyttönä maailmassa.
Ei siis sillä että minua kiinnostaisi, ei todellakaan.