SUOJELIJA | valmis ✅

Δ Kahdeksastoista luku Δ Hyökkäyssuunnitelma

Shet paiskasi nyrkkinsä pöytää vasten. Hänen kasvoillensa oli ilmestynyt vihainen, mutta todella turhautunut ilme kun olimme Aidanin kanssa tulleet hänen puheillensa. Oikeastaan Aidan kertoi hänelle. Minä vain seurasin häntä, sillä halusin tietää mistä oli oikein kysymys.

Shet hieroi sänkistä leukaansa huolestuneen oloisena. "Kuinka monta menehtyi?"

"Ei kovinkaan moni, mutta he varastivat paljon tavaraa ja polttivat osan rakennuksista", Aidan vastasi hänen kysymykseensä sotilaan tavoin. Suoraan ja ilme värähtämättäkään surun suuntaan.

Shetin katse kääntyi minuun. "Voisitko Mary poistua? Meidän täytyy keskustella miten saamme tämän Sapphiren sekoilut loppumaan."

Hänen ei olisi tarvinnut kainostella asiasta ja puhua minulle kuin olisin pikkulapsi. Tiesin kyllä että he aikoisivat suunnitella hyökkäävänsä. "Minunkin kuuluisi kyllä tietää mistä te puhutte ja mitä suunnittelette. Minusta tulee kuningatar kun täytän kahdeksantoista ja vaikka minua ei vielä ole kruunattu se että olen valtaistuimen perillinen tekee minusta täällä sen joka päättää asioista. Minun siis kuuluu tietää", totesin tuimasti Sethiä katsoen. En ollut aikaisemmin kutsunut itseäni kruunun perilliseksi enkä vieläkään pystynyt uskomaan tätä kaikkea mitä oli tapahtunut. Halusin kuitenkin tietää mitä tulisi tapahtumaan. Sapphire oli kuitenkin minun perässäni enkä tahtonut kenenkään kuolevan vuokseni. En tahtonut vain seistä tumput suorina ja katsoa muiden kuolevan. Minun oli opittava taistelemaan itse.

"Olet oikeassa majesteetti", Shet sanoi laskien hiukan päätään osoittaakseen kunnioitusta minua kohtaan. "Ehdin jo unohtaa että et ole enää pikkuinen."

Hän käveli pois pöytänsä äärestä ja käveli kohti kirjahyllyä. Punakantinen kirja, jonka reunat olivat hiukan kuluneet oli se johon Seth asetti kätensä ja liikautti sitä pienesti. Seinistä kuului outoa ääntä. Kuin rattaat olisivat alkaneet liikkumaan ja pian kirjahylly aukesi oven tavoin. Sen takaa paljastuivat portaat.

"Tätä tietä olkaa hyvä", Seth sanoi osoittaen portaikkoa ja katsoi samalla minua.

Epäröin hetken, mutta päätin kuitenkin pysyä sanojeni takana. Halusin tietää, miten he aikoisivat toimia, vaikka itse en ollutkaan aivan varma, mitä minun kuuluisi tehdä.

Portaat johtivat suurehkoon huoneeseen, jonka seinällä koreili muutama taulu sekä aseita. Miekkoja, keihäitä, kirveksiä, jousipyssyjä. Keskellä huonetta oli pitkä pöytä jossa oli kaksitoista tuoli ja sen ympärillä oleskelikin jo kolme miestä, jotka väittelivät tiuhaan tahtiin jostain asiasta.

"Ei, ei, ei! Olet aivan väärässä sen kuuluu olla kolme pukin koipea ja neljä harakan siipeä", sanoi mies jolla oli tuuhea parta ja paljon tukkaa. Sitä ei osannut sanoa mistä parta alkoi ja mihin tukka loppui. Mies oli isokokoinen ja omisti pienet viirumaiset silmät.

"Neljä harakan siipeä? Olet tainnut nauttia liikaa bersabeeta veliseni", toinen miehistä naurahti. Hänessä oli hiukan samaa näköä kuin siinä jonka kanssa hän väitteli. Tosin hänen kasvonsa eivät vain olleet suuren karvan peitossa.

Kolmas miehistä istui rennosti penkillä välittämättä toisten väittelystä, joka omaan korvaani kuulosti todella oudolta. Hänellä oli musta, lyhyt tukka, kermanvaaleat kasvot sekä hän oli pukeutunut nahkatakkiin sekä housuihin ja valkeaan paitaan. Yksi asia minkä pistin merkille oli hänen silmänsä, jotka olivat samanlaiset kuin Willillä. Sähkönsiniset. Oliko hänkin suojelija?

Tämä hiljainen yön vartijaa muistuttava mies kohdisti katseensa minuun ja ponnahti pystyyn tuoliltaan. Kasvoillaan hämmentynyt ilme. "Grace?" Nimi pääsi ulos hänen kapeilta huuliltaan ja silmiin oli ilmestynyt ilo.