JATKO-OSA LAULAJAPOJALLE (suosittelen ekan osan lukua, mutta se ei ole välttämättömyys)
Celine on päässyt urallaan eteenpäin ja on edennyt menestyväksi toimittajaksi. Hän elää unelmaansa ja suunnittelee idyllistä perhe-elämää. Kaikki vaikuttaa hyvä...
- Anteeks anteeks, ei ollu tarkotus lähennellä tai mitään, kuulin äänen nauravan.
Kelasin ja analysoin ääntä päässäni. Se kuulosti etäisesti tututa. Ei, ei se voisi olla. Ei tässä, ei minulle tapahtuisi näin.
- Tarviitko vielä apua ? hän jatkoi.
Minä pysyin hiljaa ja olin valmiina kaivamaan itselleni reiän lattiasta läpi ja sujahtamaan sinne piiloon. Voi kunpa se onnistuisi.
- Ootko kunnossa ? hän jatkoi ja kuulosti miettivältä.
Himputti. Se on hän.
- Mä lupasin itselleni, että tapaan sut, senkin himskatin Niall Horanin joskus viidenkymmenen vuoden päästä, jolloin istutaan molemmat vanhainkodin terassilla kahvia ryystäen, mutisin ääneen.
- Mitä sä höriset ? vahvalla irkkuaksentilla vahvistettu ääni kysyi.
Sydämeni jätti usemman lyönnin välistä. En olisi valmis siihen, en missään nimessä. Olen käynyt niin monta vuotta kivistä taistelua pääni sisällä. Mutten ole koskaan unohtanut sitä kosketusta tai ääntä, tai niitä hetkiä, joita vietimme yhdessä. Ja nyt, tapaamme yllättäen, ilman minkäänlaista varoitusta. Hirvittävää.
Jysähdin lattialle istumaan takapuoleni varaan ja käännyin hitaasti takanani seisovaa ihmistä kohti. Jalkani muuttuivat lillukkaaksi nuudeliksi, samoin käteni. Lamaannuin täysin. Hiljalleen aloin erottamaan tutun näyn takanani hämärässä käytävässä. Tuosta hiuspehkosta ei voisi erehtyä.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
- Mitä ihmeen lehmiä sulla on sun paidassa ? nauroin, kuin vanhalle kaverukselle.
- Celine, Niall henkäisi silmät lautasen kokoisina.
- Niall, vastasin hymyillen.
Kaikki äsken kokemani pelko ja epävarmuus oli kadonnut. Tunsin vain iloa.
- Celine, hän suorastaan huusi ja hyppelehti kuin jänöjussi konsanaan.
- Se olen minä ! hihitin takaisin ja nousin seisomaan.
- Apua. Nyt mä saan kuolla onnellisena, hän sepitti samalla kasvojaan peitellen.
En ollut uskoa sitä todeksi. Hän näytti edelleen yhtä tyrmäävältä, ehkä jopa hieman komeammalta kuin kuvittelin. Mutten saisi ajatella näin, minullahan on rakastava poikaystävä ja tuleva aviomies. Tämä on laitonta.
