kolmekymmentäseitsemän

2.3K 134 7

"Mitä se nyt on tehny?" kysyn huokaisten.

"Mitä se on tehny? Clara, onko sun lähimuisti menny tai jotain? Me meinattiin kuolla sen takia!" Ava kivahtaa. Yritän olla suuttumatta, vaikka tiedän, että Ava on tavallaan oikeassa.

"Se oli oikeestaan mun vika, jos en olis tutustunu Harryyn, mitään tollasta ei olis tapahtunu. Syyttäkää mua Louisin sijaan. Louis on jo valmiiks hajoamispisteessä. Se on oikeesti ihan älyttömän pahoillaan, vaikkei se sitä teille myöntäiskään", kerron.

"Mut Louis kuitenkin tunsi sen Harryn! Jos ne kaks ei tietäis toisiaan, tai sä ja Louis ette olis yhdessä..." en anna Avan puhua loppuun, vaan painan käteni hänen suunsa päälle.

"Kannattaa olla nyt ihan älyttömän kiitollinen siitä, että rakastan sua. Muuten löisin", sanon, "Ja hei, mä tajusin sun pointin."

Olen turhautunut, enkä halua enää puhua tästä aiheesta. Ava on kuitenkin aikeissa jatkaa, mutta huomaa ilmeestäni, ettei kannata.

"Sori, ei mun ollu tarkotus. Mua vaan pelotti sillon niin paljon, etten oo saanu sanaa suustani ennen tätä. Anteeks, Clara. En mä tarkottanu sanojani. Ja nyt mä vaan toistan itteeni, mahtavaa. Ethän oo mulle vihanen?" kyyneleet nousevat Avan silmiin, kun hän pyytää anteeksi.

Nyökkään kevyesti. "Mä en muista mitään tän jälkeen, jos lupaat, ettet enää sysää mitään tälläsiä, siis, mitään, Louisin syyks. Sillä on ihan oikeesti aika vaikeeta koko ajan", halaan Avaa, joka huokaisee helpottuneesti.

"Puhutaanko jostain muusta? Mun oli vaan pakko saada purettua turhautumistani, enkä halua purkaa sitä Danieliin", Ava pyyhkii kyyneleet silmiensä alta ja hymyilee kevyesti.

"Kiitos arvostuksesta. Oon aina halunnu olla se ystävä jolle ruikutetaan kaikesta", nauran. Ava tietää, etten tarkoita sanojani. "Puhutaan sitten vaikka Danielista. Mitä sille kuuluu?" kysyn puheenaihetta vaihtaakseni.

"Hyvää. Se aikoo kuulemma viedä mut johonkin vielä tän kesän aikana, mutta en mä oikein usko että se saa mitään aikaan", Ava kikattaa.

"Älä nyt. Tuskin Daniel ihan noin laiska on. Kyllähän te saatatte lähtee vaikka Irlantiin asti, jos se oikein ryhtyy toimeen", sanon. Tiedän kyllä, kuinka laiskaksi Daniel osaa heittäytyä.

Säpsähdän, kun ovikello soi moneen kertaan. "Kuka se on? Ei kai mikään Harryn kätyri?" Ava säikähtää.

"Ei, se on varmaan Louis vaan. Ainakin mä toivon niin", naurahdan ja menen avaamaan oven.

Toivomukseni osuu oikeaan. Oven takana seisoo sateen kastelema Louis, joka näyttää tavallista yrmeämmältä. "Me mennään muuten ristiäisiin viikonloppuna", hän sanoo astuessaan sisälle.

"Öö, okei, kiva", naurahdan, "Ava on muuten täällä."

"Ai. Millon se lähtee?" Louis kysyy pettyneenä.

"Saa nähdä, varmaan sitten kun toi sade vähän hellittää. Kyllä säkin tänne mahdut, ihan loistavasti. Usko mua", sanon ja halaan Louisia oikein kunnolla rutistaen.

"En varmaan oo mikään Avan lempi-ihminen tällä hetkellä. Jos mä tuun illemmalla uudestaan?" Louis huokaisee kyllästyneesti ja irrottaa otteeni itsestään.

"Sillä ehdolla että jäät yöks. Mä en uskalla nukkua yksin. Enkä osaa enää edes nukkua ilman sua", kuiskaan.

 "Joo, tuun joskus myöhemmin. Nähdään", Louis sanoo ja häipyy.

**

"Näätkö sä painajaisia? Tai siis, onko ne tullu takas sen Harryn pelleilyn jälkeen?" kysyn Louisilta, vaikken edes tiedä, onko hän hereillä vai ei.

broken || louis tomlinson fanfiction in finnishRead this story for FREE!