Previous Page of 5Next Page

Kotipaikkani on rakkaus (niminovelli kokoelmasta Kotipaikkani on rakkaus)

spinner.gif

Sinä lämpimänä vuonna lakkasin pakenemasta elämääni. Asetuin aloilleni. Aloin valmistautua loppuelämäni viettoon, tapahtuisi se sitten yksin tai jonkun kanssa. Arvelin jonain päivänä löytäväni sen oikean. 

Olin oikeassa. Miten sydäntäsärkevää onkaan joskus löytää elämän tarkoitus. Se tapahtui nopeammin kuin olin ajatellutkaan. 

Vuosien etsimisen jälkeen löysin sopivan asuinpaikan. Pikkukaupungin veden äärellä. Paljon pieniä kahviloita ja ruokapaikkoja. Paikkakunta kaunis kuin koru. Idyllinen kuin tarinan ihannekylä. 

Ensimmäisen parin vuoden aikana harkitsin poismuuttoa. Minulla ei ollut varsinaisesti ikävä muualle. Ehkä halusin vain paeta elämääni, joka ei tuntunut hyvältä missään. 

Sitten minä erosin ja ymmärsin tuon viihtymättömyyden taakan olleen suurelta osin vain pääni sisällä. Raskaasti huojuvassa avioliiton korttitalossa, joka oli kai tuntunut enemmän sadistisuuden vankilalta kuin lämpimältä pullantuoksuiselta kodilta. Yritin muistella koska olin viimeksi ollut onnellinen. Päädyin jonnekin 12 vuoden taakse, kunnes lopetin vuosien laskemisen. 

Eron jälkeen lopetin muuton harkitsemisen. Hetken kuluttua en enää miettinyt sitä lainkaan. Olinhan erottuani tavannut Hänet. Ikuistanut kuvajaisen ikuisiksi ajoiksi mieleeni kaupungin torin laidalla yleisötilaisuudessa. 

Hänellä oli ollut päällään farkut ja musta paita, edessään rattaissa istuva lapsi. Hänen silmänsä kurkistelivat jo tuolloin kauniisti kulmien alta. Olan yli ulottuvat hiukset heiluivat vienossa tuulessa. Sydämeni jysähti kerran. Toisen. Tuo nainen ei ollut tästä maailmasta. 

Tulevina aikoina näin häntä ohimennen lapsen kanssa puistossa, kaupungin kaduilla, kaupoissa, urheilukenttien reunoilla ja kesätapahtumissa. Jos lähdin kävelylle, saatoin laskea todennäköisyyden, jolla törmäisin häneen. Pian huomasin tekeväni lenkkireititykseni häneen liittyvien toiveideni mukaan. 

Ehkä onneni oli eron jälkeen tekemässäni päätöksessä. Itseni ja lapseni vuoksi tekisin kaikkeni muuttaakseni elämääni parempaan suuntaan. En jäisi sohvalle makaamaan ja suremaan. En turvautuisi päihteisiin unohtaakseni menneet tai jaksaakseni arjessa. 

Pitäisin terveyttäni ja mieltäni yllä kuntoilemalla ja olemalla sopivan sosiaalinen. Kehittämällä itseäni. Jos mikään ei toisi minulle maallista mammonaa eroon liittyvää omaisuudenjakoa korvaamaan, ainakin minulla olisi päänsisäistä pääomaa ja hengen rikkautta. Jos ei määriä mitattaisi Roope Ankan asteikolla niin ainakin kuuden ja lisänumeron lottovoittokategorialla. Kymppitonneillakin saa paljon, jos ne sijoittaa järkevästi oikeisiin kohteisiin. Eikä kaikkea voi ostaa rahalla. 

Satojen juostujen ja käveltyjen kilometrien oheen aloin käydä säännöllisesti kirjastossa ja etsiä tietoja kulttuuritapahtumista. Osa niistä oli ilmaisia, siitä huolimatta tai siitä johtuen erittäin tasokkaita. 

Eräänä torstaipäivänä näin kirjaston aulan ilmoitustaululla ilmoituksen paikallishistoriaan liittyvästä luentosarjasta. Ensimmäinen luento olisi saman viikon tiistaina, jolloin lapseni olisi äidillään. Ehkä tässä olisi vihdoin hyvä tapa integroitua paikalliseen yhteisöön. Ymmärtää historian ja idyllin merkitys nykyisen paikalliskulttuurin luojana. 

Pieni sali oli vain puolillaan. Jokunen vanhempi herra ja historiaan hurahtanut rouva. Joukko keski-ikäisiä harrastajia ja yksittäinen nuorempi kiinnostunut. Ja yhtäkkiä hän. Olkapäiden yli ulottuvat tummat hiukset ja siro olemus. Hän käveli saliin viime tingassa, jäi istumaan viistosti taakseni. 

Hetken minusta tuntui kuin hän olisi valinnut paikan tahallaan. Tarkkaillut selän takaa miten olisin aiheesta kiinnostunut. Miten reagoisin luennoinnin väliin sopivasti annosteltuun kuivaan huumoriin. Ehkä hän oli istunut saman vanhan ja lupsakan herran luennoilla aikaisemminkin. 

Previous Page of 5Next Page

Comments & Reviews (2)

Login or Facebook Sign in with Twitter


library_icon_grey.png Add share_icon_grey.png Share

Who's Reading

Recommended