Previous Page of 4Next Page

Meduusa, ensimmäinen Isaksson-dekkari, luku 2

spinner.gif

2.

"Tule jo pois. Ei tälle voi oikeen mitään. Tää elämä on tämmöstä nykyään", Isaksson yritti. 

Sisällä oli hiljaista. Sitten puhelimesta kuului Magnussonin suuttunut ääni: 

"Ja paskat! Koko elämänsä ja terveytensä antaa ja sitten pistetään pihalle!" 

Arpiainen kuului ähkäisevän taustalla. Isaksson muisti miehen. Hiirulaismainen äijä, mutta monessa takana, kun jollain oli jotain hampaankolossa. Ja niin oli Arpiaisellakin moneen suuntaan. Joku oli veikannut, että kaikkien piti olla Arpiaiselle suotuisia tai sitten häntä vastaan. Arpiainen oli ajanut pari kaverinsakin firmaa konkurssiin. Nyt oli ollut Magnussonin vuoro. 

"Et sä tällä sitä terveyttä takasin saa. Pääset kunnolla pois ja lepäämään. Painat sitten töitä sopivasti hyvällä kunnolla", Isaksson yritti. 

Selinistä ei ollut kuulunut vielä mitään. Tämä oli hälytetty Asikkalan mökiltä keskelle piiritystilannetta. Puhelin koputti. Magnusson sulki puhelimen ja kännykkä alkoi soida. Selin soitti. 

"No mitä?" 

"Sen Magnussonin vaimo on tulossa kohta. Mies on kuulemma valvonut melkein viikon ja vaahdonnut koko ajan entiselle esimiehelleen", Selin sanoi. 

"Esimiehelleen? Eiks tällä ollu oma firma?" Isaksson kysyi. 

"Oli. Arpiainen oli pakottanut perustamaan, että säästivät sosiaalimaksuissa. On sitten ajanut hinnat alas ja Magnussonin firman ahdinkoon. Ei ollut vaimolle mikään yllätys. Pommimeininkiä ollut tarjolla jo viikon ajan", Selin selvitti. 

"Minkä takia niitä valkotakkisia setiä ei koskaan kutsuta riittävän ajoissa piirileikkiin mukaan. Olisi tämäkin ollut kuuntelemassa kaikessa rauhassa tuutulaulua pehmeässä huoneessa jo ajat sitten", Jylli kommentoi vieressä itsekseen. 

"Shhh", Isaksson näytti ja painoi luurin korvaa vasten. Joskus Jyllin kulissien takana viljelemä musta huumori oli lähellä tulla esille väärällä hetkellä. 

"Sillä on joku antipatia nyt kaikkia vastaan. Oli kuulemma päästänyt koko elämän ulos viime yönä. Sieltä oli tulleet kaikki pahat tarinat lapsuusvuosista lähtien. On kai ollut kiusattu jo koulussa..." 

"No voi hemmetti...", Isaksson sanoi. 

Hän muisti omat viime kuukautensa, paluun lapsuuden maisemiin Helsinkiin ja Vantaalle. Törmäykset, jotka oli unohtanut. Kävelyt vanhojen koulujen nurkilla Myyrmäessä. Muistiin painuneet menneisyyden hajut, jotka saivat hänet nuoruudessa melkein oksentamaan. Tutut naamat ostoskeskuksissa. Samat lähiökapakoihin vaeltavat, nyt jo kuluneet hahmot, joiden takia hän oli aikoinaan lähtenyt. Ei mihinkään erityiseen paikkaan, mutta pois täältä. Minne tahansa. 

Tuo menneisyyden tuulahdus oli tuonut Isakssonin samalle viivalle menneisyyden ja nykyisyyden kanssa. Hän eli nykyisyydessä kohti tulevaisuutta. Osa lapsuudenlähiöön Topparin ja muiden lähiökapakoiden baaritiskille juuttuneista, samaa koulua käyneistä menneisyyttä. 

Hän oli nuo tutuista lähes tunnistamattomiksi kuluneet kasvot nähdessään ymmärtänyt, etteivät nämä todennäköisesti eläisi pitkään. Ainakin elämänpiiri oli mitoitettu pysyvästi huurteisten lasien ääreen. Kenties laittomien aineiden katukaupan uumeniin. Vain satoja metrejä lapsuuden lähtöpisteestä. Myös henkisesti. 

Hetken hän oli tuntenut ristiriitaisia säälin ja voitonsekaisia tunteita. Hän sentään oli päässyt pois. Saavuttanut jotain. Elämän. 

Sitten hän oli muistanut menneet. Sisällä joskus velloneen pahanolon. Se olisi voinut ilman tiettyjä elämänsisältöjä purkautua toisella tavalla. 

Previous Page of 4Next Page

Comments & Reviews

Login or Facebook Sign in with Twitter
library_icon_grey.png Add share_icon_grey.png Share

Who's Reading

Recommended